Kalenterimerkintä kertoo, että blogini täyttää tänään kaksi vuotta. Meinasi mennä merkkipäivä ihan ohi! Ja niin mä suunnittelin tämän päivän kalenteriin merkitessäni, että silloin olisi hyvä päivä julkistaa blogin uudistunut ulkoasu. Ja nyt en ole edes saanut uutta postausta aikaiseksi kuukauteen. Tuntuu, että hyvät aikomukset ja suuret, mutta toteutumatta jääneet suunnitelmat ovatkin leimanneet blogini toista vuotta.

Olen oppinut bloggaamisesta paljon lisää tänäkin vuonna. Ja rikkonut jokaikistä oppimaani sääntöä tai ohjetta vastaan. Olen pitänyt pitkiä taukoja päivityksessä (tänä vuonna julkaisin blogijuttuja liki puolet vähemmän kuin ensimmäisenä vuonna). Kommentoin harvakseltaan muiden blogeja (enkä saa kovin monia kommentteja itsekään). Tiedän, miltä haluaisin blogini näyttävän ja senkin, että omat taitoni eivät riitä ulkoasun muokkaamiseen (tai pikemminkin kiinnostukseni aikaa vievään opetteluun). En ole vaatimaton kirjoittajan taitojeni suhteen, mutta oma tyylini ei tunnu oikein välittyvän postauksiin (olen oikeasti ihan huumorintajuinen ihminen, enkä muista koskaan vuosilukuja tai muita historiallisia yksityiskohtia). Opettelen ja harjoittelen mielelläni kuvausta ja kuvien käsittelyä, mutta olen arka ottamaan kuvia julkisilla paikoilla ja etenkin ihmisistä.

Villa Pamphilj tammikuun alussa

Tästä huolimatta blogini lukijamäärät toisena vuonna hiljalleen kasvaneet. Seuraan ihan hämmentyneenä Google Analyticsin käyriä sivuni lukijoista. Blogin Facebook-sivulle tulee päivittäin uusia seuraajia. Että kai tästä sitten on joillekin muullekin iloa ja hyötyä kuin vain itselleni! Kiitos ihan kaikille lukijoille, niin satunnaisille kävijöille kuin seuraamaan jääneillekin!

Hidastunut postaustahti ei johdu siitä, ettei minulla olisi juttuideoita – Roomassa niitä kyllä tarjoaa riittämiin – saati siitä, että olisin kyllästynyt bloggaamiseen. Poden kyllä huonoa omaatuntoa suunnittelemattomista tauoista, mutta yritän hyssytellä sitä muistuttamalla, että tämä on harrastus. En (valitettavasti!) saa tästä palkkaa, joten voin ihan hyvin kirjoittaa silloin, kun siltä tuntuu ja minulla on aikaa. En siis lupaa olla tuotteliaampi tänä vuonna. Aion tosin olla, mutta parempi olla vannomatta.

Nyt minulla on tosin söpöin tekosyy ikinä kirjoitustaukoon. Kuten Instagram-tiliäni seuraavat jo tietävätkin, meille tuli pari viikkoa sitten uusi perheenjäsen: pieni sekarotuinen lelukoiran näköinen koiranpentu, Tuisku. Eihän sitä nyt koneella malta olla, kun tällainen vaatii huomiota!

 

 

Tuisku pitää minut kotona vielä muutaman viikon, koska sitä ei ole rokotettu. Eläinlääkäri kehotti välttämään jopa kadulla liikkumista…Mutta sitten me lähdetään yhdessä valloittamaan Roomaa.
Nyt mulla on siis blogikoira. Pistän kuvan siitä joka postaukseen, eiköhän sillä saa roppakaupalla lisää lukijoita! Vai mitä arvelette? Saa onnitella 🙂