Roomassa on julkisesti esillä 25 barokin mestaritaiteilijan Caravaggion teosta. Caravaggion maalauksia on niin Rooman tunnetuimpien museoiden kokoelmissa, kuin kirkoissa keskellä Rooman historiallista keskustaa, joissa niitä voi ihailla ihan ilmaiseksi. On siis suorastaan häpeä, jos käy Roomassa näkemättä yhtään Caravaggion työtä. Ainakin jos minulta kysytään, niin jonkinlaisen Caravaggio-kierroksen pitäisi kuulua jokaisen Roomassa kävijän pakollisiin tekemisiin. Minuun Caravaggion dramaattiset ja realistiset maalaukset tekivät huomattavasti suuremman vaikutuksen kuin vaikkapa Raffaellon pastellinsävyiset freskot.
Taidehistorian opetus oli keskipohjalaiskoulussa 80-luvulla varsin olematonta, joten olen tutustunut Caravaggion mestarilliseen valon ja varjon käyttöön (chiaroscuroon), teosten psykologiseen ulottuvuuteen ja realistisuuteen, niiden vastaanottoon aikalaisten keskuudessa ja merkitykseen eurooppalaiselle taiteelle ja Caravaggion elämään ylipäätään vasta täällä Roomassa. Mitä enemmän Caravaggiosta opin, sitä enemmän ihastuin hänen töihinsä – ja sitä vähemmän pidin hänestä itsestään. Caravaggiota on tapana kutsua ”barokin pahaksi pojaksi” ja puhua hänen viettämästää ”villistä taiteilijaelämästä”. Minusta on kuitenkin turha romantisoida hänen elämäntyyliään tällä tapaa, sillä kaikesta lukemastani päätellen Caravaggio oli väkivaltainen, arvaamaton ja omahyväinen mul**u.
Toisaalta ehkä Caravaggion väkivaltaista käytöstä ei ehkä pitäis arvioida ainakaan pelkästään nykynäkökulmasta, sillä 1600-luvun Rooma oli ylipäätään väkivaltainen ja vaarallinen paikka elää. Aamuisin Tiberistä naarattiin ne, jotka eivät selvinneet yön yli. Omaa nimeä ja mainetta oli puolustettava usein verisin keinoin, sillä syytökset saattoivat johtaa vakaviin seurauksiin. Caravaggion elämään, hänen teostensa taustoihin ja niiden vastaanottoon tutustuminen valaisee eittämättä yhtä puolta Rooman historiasta.
Caravaggion elämä Roomassa
Michelangelo Merigi da Caravaggio syntyi Milanossa 29. syyskuuta 1571. Nimi, jolla taiteilija myöhemmin tuli tunnetuksi, on peräisin Caravaggion kylästä, jonne perhe pakeni ruttoepidemiaa vuonna 1576. Perheen isä kuoli vuotta myöhemmin ja äiti Caravaggion ollessa 15-vuotias – samana vuonna, kun hän aloitti taidemaalarin opinnot. Caravaggio suoritti opintonsa loppuun ja kävi ilmeisesti Venetsiaa myöten tutustumassa aikalaisten taidevirtauksiin, mutta samaan aikaan hänen nimensä alkoi esiintyä myös poliisin ja oikeuden asiakirjoissa. Yhdessä tappelussa 21-vuotias Caravaggio haavoitti poliisia ja joutui pakenemaan rahattomana ja kodittomana Roomaan. Välit sukuun katkesivat.
Sinänsä Caravaggio tuli taidemaalarin kannalta hyvään aikaan Roomaan, sillä kaupungissa rakennettiin kilpaa kirkkoja ja palazzoja, joiden seinille tarvittiin taidetta. Caravaggio saikin pian töitä silloisen paavin hovimaalarin Cesarin ”maalaustehtaassa”, jossa hänen tehtävänään oli maalata kukkia ja asetelmia Cesarin maalauksiin. Caravaggio ystävystyi myös toisten taiteilijoiden kanssa kuten taidemaalari Prospero Orsiin, joka esitteli hänet vaikutusvaltaisille keräilijöille, kuumaveriseen arkkitehti Onoria Longhiin, joka puolestaan tutustutti Caravaggion Rooman katutappeluihin ja yöelämään ja vasta 16-vuotiaaseen sisilialaistaiteilijaan Mario Minnitiin, jota Caravaggio käytti mallina useissa töissään, mm. ensimmäisissä maalauksissaan Hedelmää kuoriva poika (varhaisin tunnettu Caravaggio n. vuodelta 1592), Poika ja hedelmäkori (1593), Korttihuijarit (n. 1594) ja Ennustaja (1594).
Näistä etenkin Korttihuijareista tuli heti suosittu ja siitä tehtiin kymmenittäin kopioita. Caravaggion maalauksiin ihastui myös kardinaali Francesco Maria del Monte, josta tuli Caravaggion ensimmäinen ja merkittävin mesenaatti ja suojelija. Caravaggio oli lopettanut työnsä Cesarin työpajassa ja maalasi nyt ystävästään Minnitista lisää teoksia del Montelle ja hänen ystävilleen, kuten Muusikot, Luutunsoittaja, Bacchus ja Liskon puraisema poika. Arkisten aiheiden lisäksi Caravaggio maalasi kardinaalille myös ensimmäiset uskonnollisaiheiset työnsä: näiden mm. Maria Magdalenaa ja apogryfikirjoista poimittujen naishahmojen (esim. Judit) mallina toimi Rooman tunnetuimmat kurtisaanit, jotka muuten olivat usein nähtyjä vieraita kardinaali del Monten talossa. Maalaukset saivat siis runsaasti huomiota niiden aivan uudenlaisen dramaattisuuden, mestarillisen valon ja varjon käytön ja realistisuuden lisäksi myös muista syistä.
Malleihinsa Caravaggio tutustui tietenkin viettämässään yöelämässä. Koska Caravaggio käytti malleinaan prostituoituja ja kapakoissa tapaamiaan kansanmiehiä, niin häntä on pidetty tavallisen kansan ystävänä. Rikosarkistot puhuvat kuitenkin toista kieltä. Niiden mukaan Caravaggio heitteli vuokraemäntänsä taloa kivillä ja lauloi loukkaavia lauluja hänen ikkunansa alla. Hän ajautui tarjoilijan kanssa nyrkki- tai puukkotappeluun artisokkien kastikkeen vuoksi. Hän hyökkäsi ilman näkyvää syytä kadulla kulkevan miehen kimppuun. Hän esitti toistuvasti rivoja loukkauksia kollegoistaan. Hän nimitteli ja pahoinpiteli prostituoituja ja viilsi yhtä jopa syvälle kasvoihin, kun tämä kieltäytyi makaamasta hänen kanssaan. Ja lopulta hän teki sen, mistä hänen suojelijansa eivät enää voineet häntä pelastaa: hän tappoi miekkataistelussa nuoren miehen nimeltä Ranuccino Tommasoni.
Caravaggio, murhaaja
Ne olosuhteet, jotka johtivat Caravaggion surmaamaan kaksintaistelussa Tommasonin 29. toukokuuta 1606, ovat yhä paljolti hämärän peitossa. Joidenkin tietojen mukaan Caravaggio julisti kaksintaistelun hävittyään Tommasonille tenniksen kaltaisen katupelin. Monien mielestä syynä oli Caravaggion suosikkikurtisaani, kuvankaunis Fillide, jonka sutenööri Tommasoni oli. Caravaggio käytti Fillideä mallinaan lukuisissa teoksissaan, mutta köyhä taidemaalari ei ollut sutenöörin kannalta se ihanteellisin (siis tuottavin) asiakas kauniille prostituoidulle. On myös viitteitä, että malleja tarvitseva Caravaggio pyrki Tommasonin alalle osa-aikaiseksi sutenööriksi. Joidenkin tulkintojen mukaan Caravaggion ei ollut tarkoitus tappaa Tommasonia. Tämä kuoli nimittäin reisivaltimon vuotoon, mikä viittaisi siihen, että Caravaggio tähtäsi loukkausmielessä ”suoraan muniin”.
Joka tapauksessa Tommasoni kuoli Caravaggion miekaniskusta ja sen seurauksena Caravaggiolle langetettiin bando capitale eli jokaisella roomalaisella oli oikeus tappaa hänet ilman rangaistusta ja surmaaja saisi jopa palkkion tästä. Caravaggio joutui siis pakenemaan Roomasta, ensin Napoliin, sieltä Maltalle (jossa hän ajautui vaikeuksiin), sieltä Sisiliaan (jossa hän ajautui vaikeuksiin) ja sieltä takaisin Napoliin. Napolista Caravaggio lähti laivalla kohti Roomaa, koska oli saanut kuulla, että hänet armahdettaisiin. Caravaggio kuoli kuitenkin Porto Ercolessa heinäkuussa 1610, päivää ennen kuin tieto hänen armahduksestaan saavutti hänet. Tiedot hänen kuolinsyystään ovat yhtä moninaisia kuin hänen elämästäänkin. Useimpien tietojen mukaan Caravaggio oli kovassa kuumeessa ja hyvin sairas saapuessaan Porto Ercoleen. Syynä on pidetty niin influenssaa, syfilistä kuin malariaakin. Joidenkin kertomusten mukaan Caravaggio olisi joutunut Napolissa kohtalokkaan hyökkäyksen kohteeksi, hyökkäystä olisi johtanut se ritari, jota Caravaggio haavoitti Maltalla. Caravaggio sai huhujen mukaan vakavia vammoja hyökkäyksessä ja hänen kuolemansa olisi niiden aiheuttaman tulehdusten seurausta. No oli miten oli, Caravaggio kuoli n. 18.7.1610 ja hänet haudattiin nimettömään hautaan, josta hänen jäännöksensä löydettiin vuonna 2010 ja tunnistettiin lähes varmasti. Caravaggio oli kuollessaan 38-vuotias.
Caravaggion seksuaalisesta suuntaumista on myös laajalti pohdittu kirjallisuudessa kuten aina, kun päivänselvää, että joku ei ihan puhtaasti hetero ole. Nykyään vallitseva näkemys tuntuu olevan, että Caravaggiolla oli varmasti naispuolisia rakastajattaria ja hyvin todennäköisesti myös miespuolisia. Omat tietoni pohjautuvat sellaisiin toisen käden lähteisiin, joista ei mielestäni ihan tarkkaan selviä, mihin tämä varmuus Caravaggion rakastajien sukupuolesta pohjautuu. Ehkä historiantutkijoiden mielestä Caravaggion ystäväpiiriin kuuluneiden monien tunnettujen kurtisaanien kanssa ei voi muuta tehdä kuin harrastaa seksiä? Vaikka Caravaggio herättikin aikanaan kohua siitä, että hänen töissään muun muassa Neitsyt Marialla oli ns. tissit tiskissä, niin hän ei maalannut kuitenkaan yhtään alastonmaalausta naisesta. Sen sijaan jo Caravaggion ystävästään Minnitista maalaamista taulusta näkyy jokseenkin selvästi, että nuoret miehet olivat enemmän kuin pelkkiä kavereita.
Otan tämän esiin tässä postauksessa ainoastaan siksi, että Caravaggion seksuaalista suuntautumista on pidetty myös osasyynä hänen väkivaltaiseen käyttäytymiseensä. Caravaggion aikana kun homoseksuaalisuudesta eli sodomiasta saattoi saada kuolemanrangaistuksen. Näitä ”herjauksia” vastaan oli siis syytä puolustautua mahdollisimman voimakkaasti, jopa äärimmäisin keinoin. No, en itse usko Caravaggion väkivaltaisuuden johtuvan pelkästään tästä, mutta ehkä meillä olisi ollut muutama mestariteos enemmän, jos hän olisi voinut olla pelkäämättä oma itsensä.
Caravaggion teokset Roomassa
Kuten edellä käy ilmi, Caravaggio herätti kohua elämäntyylinsä lisäksi myös maalauksillaan. Caravaggion maalaukset herättivät lumoutumista – kuten minun tapauksessani – kuin tyrmistystäkin niiden verta ja seksiä tihkuvan realistisen tyylin vuoksi. Kardinaali del Monte onnistui saamaan Caravaggiolle muutamia huomattavia toimeksiantoja esimerkiksi Rooman ranskalaiseen kirkkoon ja Piazza del Popolon kirkkoon. Velkaantunut Caravaggio sai myös aikansa lottovoiton eli tilauksen Pietarinkirkkoon. Hänen työnsä poistettiin kuitenkin jo toisena päivä Pietarinkirkon seinältä, samoin kävi muutamalle muullekin Caravaggion työlle, joita tilaaja ei ottanut vastaan niiden epäsiveellisyyden vuoksi. Osa on yhä kohusta huolimatta alkuperäisellä paikallaan, osa on päätynyt pois Roomasta. Menetys Roomalle.
Seuraavassa kattava katsaus, missä ja mitä Caravaggion teoksia on esillä Roomassa. Huom. kuvat ovat enimmäkseen omiani, pahoittelen niiden huonoa laatua. Toisaalta hienoinkaan kuva ei tee oikeutta Caravaggion töille, joten menkää katsomaan itse.
Caravaggio Rooman kirkoissa (ilmaiseksi)
Basilica di S. Agostino
- Madonna di Loreto (1604-1606)
Aloitan omasta lempparistani ja yhdestä vähiten tunnetusta Caravaggion töistä Roomassa eli Sant’Agostinon basilikassa olevasta ”Loreton Madonnasta” (tunnetaan myös ”Pyhiinvaeltajien madonnana”). Maalaus pohjautuu tarinaan, jonka mukaan enkelit lennättivät Pyhän Marian kotitalon Nasaretista Loretoon (joidenkin versioiden mukaan enkelit veivät talon ensin Kroatiaan ja sieltä vielä toiseen marchelaiskylään Recanatiin ennen Loretoa) ja siellä Maria sitten ilmestyy pyhiinvaeltajille. Caravaggion maalauksessa kotitalosta näkyy vain ovi. Maalaus herätti aikoinaan pahennusta pyhiinvaeltajien likaisten jalkojen vuoksi, mutta sitäkin enemmän sen vuoksi, että Marian tunnistettavana mallina toimi Lenana tunnettu prostituoitu Maddalena Antognetti.
Via di S. Eustachio 19. Avoinna joka päivä 07.30-12.00 / 16.00-19.30.
S. Luigi dei Francesi,
- Pyhän Matteuksen kutsuminen (1599-1600)
- Pyhän Matteuksen marttyyrikuolema (1600-1601)
- Pyhä Matteus ja enkeli (1602)
Kivenheiton päässä Rooman historiallisessa keskustassa on myös Rooman ranskalaisena kirkkona tunnettu San Luigi dei Francesin kirkko, jossa on esillä kolme Caravaggion Matteuksesta kertovaa mestariteosta. Matteus oli ahne veronkantaja, jonka Jeesus kutsui opetuslapsekseen tulliasemalla (”Ja sieltä kulkiessaan ohi Jeesus näki miehen, jonka nimi oli Matteus, istumassa tulliasemalla ja sanoi hänelle: ”Seuraa minua.” Niin tämä nousi ja seurasi häntä. Mat 9:9) Kirkon sivukappelin vasemman puoleinen maalaus kertoo tästä tapahtumasta. Maalaus on Caravaggion läpimurtoteos, jonka realistisuus herätti aikanaan suurta ihastusta, mutta myös kritiikkiä. Keskustelua on herättänyt mm. se, osoittaako maalauksen hämmästyneen näköinen mies sormellaan itseään vai pöydän päässä rahojaan ahneesti laskevaa miestä eli toisin sanoen, kuka maalauksen henkilöistä oikein on Matteus. Huomiota kannattaa kiinnittää myös Jeesuksen osoittavaan sormeen, joka muistuttaa huomattavasti Michelangelon Sistiiniläiskappelin kattofreskon tunnetuinta yksityiskohtaa.
Kappelin keskellä on Matteuksen inspiraatiota kuvaava maalaus, joka kohautti sillä, että se esittää Matteuksen hivenen yksinkertaisena henkilönä, jolle enkelin pitää kädestä pitäen neuvoa, mitä kirjoittaa. Oikealla sivulla on Matteuksen marttyyrikuolemaa kuvaava teos.
Piazza di S. Luigi de’ Francesi, Avoinna ma – pe 09.30-12.45 / 14.30-18.30, lauantaisin 09.30-12.15 / 14.30-18.45 ja sunnnuntaisin 11.30-12.45.
Basilica of S. Maria del Popolo, Piazza del Popolo.
- Pyhän Pietarin ristiinnaulitseminen (1600-1601)
- Pyhän Paavalin kääntymys (1600-1601)
Piazza del Popolon pohjoispäässä olevassa Santa Maria del Popolon Cerasin kappelissa on kaksi Caravaggion maalausta. Oikeanpuolimmainen kuvaa Pyhän Paavalin kääntymystä ja se sai aikanaan kritiikkiä sommittelustaan, sillä Caravaggion maalauksessa hevonen on Paavalia keskeisemmässä osassa. Vasemmanpuolinen maalaus puolestaan esittää Pietarin ristiinnaulitsemista. Apogryfikirjoihin kuuluvassa “Pietarin teoissa” kerrotaan, miten Pietari pakeni Neron vainoja ja kohtasi Appia Anticalla Jeesuksen ja lausui tälle kuuluisat sanansa ”Quo vadis, Domine?”. Kun Pietari sai kuulla Jeesuksen olevan matkalla Roomaan uudelleen ristiinnaulittavaksi, hän häpesi omaa pakoaan, palasi Roomaan ja ristiinnaulittiin. Pietari pyysi, että hänet ristiinnaulittaisiin pää alaspäin, koska ei sen arvoinen, että ansaitsisi tulla teloitetuksi samalla tapaa kuin Jeesus.
Piazza del Popolo. Avoinna ma – pe 10.30 -12.30 / 16.00-18.30, La 10.30-18.30. Kirkon kotisivu.
Caravaggio museoissa
Galleria Borghese
- Nuori sairas Bacchus (omakuva) (1593-1594)
- Poika ja hedelmäkori (1593-1594)
- Pyhä Jerome (n. 1605)
- Madonna ja käärme (Tai Madonna ja lapsi Pyhän Annan kanssa (1605)
- Paavi Paavali V:n muotokuva (1605-1606)
- David ja Goljatin pää (1609-1610)
- Johannes Kastaja (n. 1610)
Rooman suurimmassa ja kauneimmassa taidemuseossa Galleria Borghesessa on peräti seitsemän Caravaggion maalausta, näiden joukossa mm. edellä mainitut varhaisteokset Poika ja hedelmäkori ja Caravaggion omakuva Nuori sairas Bacchus. Museossa on toinenkin Caravaggion omakuva, nimittäin upea Daavid ja Goljat, jossa Daavid katsoo suorastaan surullisesti kädessään roikottamaansa Goljatin päätä: Goljat on omakuva Caravaggiosta.
Minusta kiinnostavin Caravaggion työ Borghesessa on kuitenkin maalaus, joka esittää, miten Madonna polkee yhdessä Jeesus-lapsen kanssa käärmeen kuoliaaksi Marian äidin Pyhän Annan katsoessa vieressä. Maalaus tilattiin alunperin erään Pietarinkirkon sivualttarin seinälle, mutta se ehti olla Vatikaanissa vain pari päivää ennen kuin se siirrettiin pienemmän kirkon seinälle ja sittemmin myytiin yksityiselle keräilijälle kardinaali Scipione Borgheselle. Syynä maalauksen poistamiseen pidetään Marian antavaa kaula-aukkoa.
Galleria Borghese kannattaa muutenkin ottaa Rooman matkan ohjelmaan, sillä siellä on maailman laajimman Caravaggio-kokoelman lisäksi paljon muutakin henkeäsalpaavaa katsottavaa. Galleria Borghesessa käynnin suunnittelu kannattaa kuitenkin aloittaa hyvissä ajoin, sillä lippujen varaus etukäteen on pakollinen. Niitä ei siis saa paikan päältä (yleensä ainakaan samaksi päiväksi) ja liput on syytä varata etenkin sesonkiaikaan jopa viikkoja etukäteen. Lisätietoja lipuista museon kotisivulta.
Piazzale Scipione Borghese. Liput 13 € (+ 2 € pakollinen varausmaksu), 18 – 26-vuotiaat EU-kansalaiset 6,5 € (+ 2 € pakollinen varausmaksu), alle 18-vuotiaat EU-kansalaiset ilmaiseksi (2 € pakollinen varausmaksu maksettava). Avoinna ti – su 09.00-19.00.
Palazzo Barberini
- Pyhä Fransiskus (1606-1607)
- Narkissos (1597-1599)
- Judit leikkaa Holoferneen pään irti (1598-1599)
Upean Palazzo Barberinin kokoelmissa on kolme Caravaggion työtä. Näistä dramaattinen Judit leikkaa Holoferneen pään irti teki Caravaggiosta lopullisesti aikansa kohutaiteilijan. Maalaus pohjautuu apokryfikirjoihin kuuluvaan Juditin kirjaan, jossa kerrotaan, miten juutalainen leski Judit pelastaa kansansa, jonka vihollisarmeija yritti tuhota päällikkönsä Holoferneen johdolla. Judit houkutteli Holoferneen juomaan niin paljon viiniä, että tämä menetti tajuntansa, jolloin Judit onnistui katkaisemaan tämän kaulan. Juditin mallina toimi Caravaggion suosikkikurtisaani, tummasilmäinen Fillide Mel androni.
Jo yksin tämä Caravaggion teos ja ne muut Caravaggiot on minusta hyvä syy vierailla Palazzo Barberinissa, mutta siellä on myös yksi Rooman huikeimmista kattofreskoista. Ehdottomasti yksi Rooman aliarvostetuimmista museoista.
Via delle Quattro Fontane 13, avoinna ti-Su 08.30-19.00. Liput 12 € (samalla lipulla pääsee myös Galleria Corsiniin, ks. alla), 18 – 24-vuotiailta opiskelijoilta 2 € ja alle 18-vuotiaille EU-kansalaisille ilmainen. Lisätietoa museon kotisivulta.
Palazzo Doria Pamphilj
- Lepohetki matkalla Egyptiin (1595-1596)
- Katuva Magdaleena (1594-1595)
- Johannes Kastaja (1602)
Rooman tunnetuimman ostoskadun Via del Corson päässä on hieno yksityisomistuksessa oleva taidemuseo, jonka kokoelmissa on kolme Caravaggion maalausta. Käynnistäni siellä on vierähtänyt niin monta vuotta, ettei tätä blogiakaan ollut olemassa vielä. Olisi siis aika käydä siellä uudestaan.
Via del Corso 305, sisäänpääsy 12 € aikuisilta, 8 € 6 – 26-vuotiailta, alle 6-vuotiaat ilmaiseksi. Avoinna joka päivä09.00-19.00. Lisätietoa Palazzo Doria Pamphiljin kotisivulta.
Capitoliumin museot
- John the Baptist – Youth with Ram (1602)
- Ennustaja (1593-1595)
Kuva: Wikimedia Commons Linkki
Capitoliumin museoissa on kaksi Caravaggion teosta. Toinen on Caravaggion varhaisteos Ennustaja, joka sai kardinaali del Monten ihastumaan hänen töihinsä. Siinä kädestäennustaja vaivihkaa hivuttaa sormusta nuoren ja itsevarman keikarin kädestä. Keikarin mallina oli Caravaggion ystävä Minnetti.
Vatikaanin Museot
- Kristuksen ristiltäotto (1603 – 1604)
Kuva: Wikimedia Commons Linkki
Vatikaanin museoiden Pinacotecassa on vain yksi Caravaggion teos. Fillide on toiminut siinäkin mallina niin keskellä olevalle hahmolle kuin hänen takanaan käsiään levittävälle naisellekin. Monet sivuuttavat Pinacotecan aika nopeasti matkalla Sistiiniläiskappeliin. Virhe: siellä on monta muutakin merkittävää teosta.
Musei Vaticani, Viale Vaticano. Suosittelen ehdottomasti lippujen ostoa etukäteen, edullisin yksittäislippu 17 € (+ 4 € varausmaksu). Lisätietoa lippuvaihtoehdoista Vatikaanin museoiden virallinen sivu
Kapusiinimunkkien museo (Santa Maria Immacolatan kirkko)
- Pyhä Fransiskus ekstaasissa (?)
Rooman luukirkkona tunnetun Kapusiinimunkkien museon/ kryptan/ kirkon kokoelmissa on yksi viimeaikaisimmista aidoksi osoitetuista caravaggioneista: maalaus Pyhästä Fransiskuksesta. Yllä oleva kuva on tosin Palazzo Barberinista, joka niin ikään väittä identtistä maalausta aidoksi.
Kapusiinimunkkien kirkkoon ja kryptaan pääsee nykyään vain museon kautta.
Via Vittorio Veneto 27, avoinna joka päivä 9 – 19, liput 8,50 € (alle 18-vuotiailta 5 €).
Galleria Corsini
- Johannes Kastaja (? 1604)
Trastevesta löytyy myös yksi Caravaggion teos, jonka aitous on tosin kyseenalaistettu. Galleria Corsini on kuitenkin sikäli mielenkiintoinen kohde, että se oli kruunustaan luopuneen kuningatar Kristiinan koti Roomassa. Sinne pääsee tutustumaan samalla lipulla kuin Palazzo Barberiniin, joten voin suositella!
Via della Lungara 10. Liput 12 € (samalla lipulla pääsee myös Palazzo Barberiniin, ks. edellä), 18 – 24-vuotiailta opiskelijoilta 2 € ja alle 18-vuotiaille EU-kansalaisille ilmainen. Lisätietoa museon kotisivulta.
Vastaa