Rooman Ghetto ei nykyään ole todellakaan mitään slummia, vaan varsin viehättävä pieni alue Tiberin, Piazza Venezian ja Largo Argentinan välissä – ja yksi Rooman kalleimpia asuinalueita. Vaikka tätä juutalaiskorttelia ei voi luonnehtia suorastaan kätketyksi salaisuudeksi, niin sen kapeilla kujilla ja mukulakivikaduilla vaeltaa paljon vähemmän turisteja kuin muualla historiallisessa keskustassa kuten Campo de’ Fiorin ja Navonan ympärillä tai joen toisella puolen Trasteveressa. Oppaissakin Ghettoa esitellään melko niukasti, mikä on vähän sääli. Sillä vaikka se ei ulkoiselta olemukseltaan hirveästi eroa edellä mainituista kaupunginosista, niin siellä täällä näkyvät juutalaisuuden symbolit, kosher-ravintolat ja tietenkin ihmiset kipa-päähineineen ja jopa pitkine pulisonkeineen luovat Ghettoon aivan erityisen tunnelman, jota sen historian tuntemus vain syventää. Ajattelinkin siksi tarjota blogijutuksi tuhdin, mutta Gheton ja Rooman juutalaisyhteisön kannalta suppean tietopaketin Rooman juutalaiskorttelin historiasta, nähtävyyksistä ja myös alueen mainiosta ravintolatarjonnasta.
Historiaa
Roomassa on – tietenkin – vanhin juutalaisyhteisö Euroopassa ja yksi vanhimmista pysyvistä juutalaissiirtokunnista koko maailmassa, sillä ensimmäiset tunnetut juutalaislähettiläät muuttivat Roomaan pysyvästi jo 161 eaa. Antiikin Rooman vallanpitäjät Cesarista lähtien suhtautuivat juutalaisiin enimmäkseen suopeasti ja ensimmäiset synagogatkin rakennettiin tänne jo keisari Augustuksen ja Agripan aikana ennen ajanlaskun alkua. Ensimmäisen vuosisadan loppupuolella Rooman juutalaisyhteisö oli jo vakiintunut. Suurin osa Rooman juutalaisista oli kauppiaita ja käsityöläisiä, mutta joukossa oli myös lääkäreitä, runoilijoita ja näyttelijöitä.
Varhaiskristillisen kirkon rinnalla Roomassa eli siis laaja juutalaisyhteisö, jolla oli lukuisia omia synagogia, mutta kristinuskon vakiinnuttua Rooman valtakunnan viralliseksi uskonnoksi juutalaisten poliittisia ja kansalaisoikeuksia alettiin rajoittaa. Keskiajan loppupuolella ja renessanssin aikaan juutalaisten kohtelu vaihteli paavista riippuen: toiset paavit tunnustivat heidät Rooman kansalaisiksi ja jopa suosivat juutalaislääkäreitä kuten paavi Bonifatius IX(1389-1404), toiset taas rajoittivat heidän oikeuksiaan ja keräsivät juutalaisilta ylimääräisiä veroja.
Todelliset vaikeudet alkoivat vuonna 1555. Tuolloin vastavalittu paavi Paavali IV määräsi kaikki Rooman juutalaiset eristettäväksi omaan kaupunginosaansa lähelle Tiberia. Se ympäröitiin muureilla ja suljettiin yöksi. Aluetta alettiin kutsumaan ghetoksi, joka tule alkujaan italian valimoa tarkoittavasta sanasta: vuonna 1516 Venetsian juutalaiset pakotettiin asumaan valimon alueelle ja tästä ensimmäisestä suljetusta alueesta, jonne juutalaiset eristettiin, sana ”ghetto” tuli myöhemmin viittaamaan muuallakin juutalaisten asuinalueisiin.
Rooman Ghetto ei ole aina ollut yhtä viehättävä kuin nykyään, vaan se sijaitsi alueella, jonka toistuvat Tiberin tulvat tekivät erityisen epäterveelliseksi, niin malaria kuin muutkin taudit levisivät helposti kokoonsa nähden pahasti ylikansoitetussa korttelissa. Juutalaiset saivat liikkua päivisin muurien ulkopuolella, mutta yöksi heidän piti palata Ghettoon suljettujen ja vartioitujen porttien sisäpuolelle. Juutalaisilla ei saanut olla kiinteää omaisuutta ja he saivat harjoittaa vain tiettyjä ammatteja. Gheton ympärille rakennettiin kirkkoja, joissa juutalaisten tuli joko käydä sunnuntaisin tai maksaa veroa. Useimmat valitsivat ensimmäisen ja menivät kuuntelemaan saarnaa – vahaa korvissaan.
Rooman juutalaisten olot helpottuivat Italian yhdistyttyä ja Kirkkovaltion olemassaolon päätyttyä, mutta Gheton ympärillä olleet muurit purettiin vasta 1888, viimeisenä Euroopassa. Suuri osa juutalaissuvuista jäi kuitenkin asumaan alueelle. 300 vuoden eristyksissä eläminen teki Rooman juutalaisista tiiviin ja yhtenäisen yhteisön, jonka oma kulttuuri pääsi nyt kasvamaan ja kukoistamaan. Ja sanotaan, että myös varsin varakkaan: koska juutalaisilla ei saanut olla omaa kiinteää omaisuutta, eikä varallisuuttakaan, he lainasivat ansaitsemiaan rahoja muille asuntojen ja kiinteistöjen rakentamiseen ja hankintaan. Vanhat juutalaissuvut omistavat nyt osin näiden sopimusten ansiosta merkittävän osan Rooman kiinteistöistä.
Toinen maailmansota ja Saksan natsihallituksen juutalaisvainot toivat vielä yhden surullisen vaiheen Gheton historiaan. Saksa tosin lupasi, että Italian juutalaiset säästettäisiin keskitysleireiltä, jos heistä maksettaisiin tietty määrä kultaa. Monet kaupungit lahjoittivat kultaa lunnaita varten, myös Vatikaani, vaikka joidenkin tietojen mukaan juutalaiset eivät ottaneet Vatikaanin tarjousta vastaan. Juutalaisyhteisö sai kokoon tarvittavan määrän, mutta natsisotilaat tulivat Ghettoon silti 16. lokakuuta 1943 ja veivät kodeistaan yli 1600 ihmistä ja kuljettivat heidät Auschwitziin. Vain 16 palasi takaisin.
Tästä hirmutyöstä kertovat siellä täällä olevat muistolaatat kadulla, joissa lukee asukkaan nimi, syntymäaika, pidätyspäivä ja teloituspäivämäärä. Minusta nämä pienet ja vaatimattomat laatat ovat vaikuttavampia ja sydäntäsärkevämpia kuin yksikään Holokaustin uhreille omistettu muistomerkki tai patsas.
Nähtävää
Rooman suuri synagoga
Ghettoon alettiin rakentaa uutta synagogaa Rooman tuhottujen ja tuhoutuneiden tilalle heti Italian yhdistymisen jälkeen ja Rooman suuri synagoga saatiin valmiiksi 1904. Tiberin rannassa, Isola Tiberinon kohdalla sijaitseva synagoga on suunniteltu niin, että se näkyisi Rooman siluetissa joka puolelta. Synagogan alla on myös museo.
Porticus Octaviae ja Marcelluksen teatteri
Gheton sydämessä, keskuspiazzan toisessa päässä on Porticus Octaviae, keisarin Augustuksen rakennuttaman ja sisarensa Octavian mukaan nimeämän rakennuksen jäänteet suunnilleen vuodelta 27 eaa. Sen vierestä kulkevilta silloilta pääsee ihailemaan myös Marcelluksen teatteria, niin ikään Augustuksen rakennuttamaa, Rooman ”toiseksi Colosseumiksi” kutsuttua amfiteatteria. Marcelluksen teatteri on itse asiassa Colosseumia vanhempi, mutta sitä pienempi ja enemmän soikion muotoinen teatteri.
Roomassa tottuu helposti joka puolella oleviin antiikin Rooman jäännöksiin niin, että joskus niiden kohdalla täytyy oikein pysähtyä miettimään niiden ikää. Portico Octaviae on seissyt pystyssä huikeat 2000 vuotta. Sen pylväät ovat selvinneet tulipaloista ja maanjäristyksistä. 2000 vuotta sitten Augustus on sisarensa kanssa kulkenut siitä temppeleihin, keskiajalla paikalla on ollut iso kalatori. Ja yhä sitä voi ihailla piazzalla viinilasillista siemaillen. Uskomatonta.
Fontana delle Tartarughe
Pikkuruisella Piazza Matteilla sijaitsee Fontana delle Tartarughe, kilpikonnien suihkulähde. Altaaseen kipuavat söpöt kilpikonnat on tosin lisätty tähän myöhäisrenesanssia edustavaan suihkulähteeseen jälkeenpäin. Pieni viehättävä suihkulähde on Fontana di Trevin ja muiden mahtipontisten ja kuuluisien suihkulähteiden sijaan monen roomalaisen lempisuihkulähde. Minunkin. Tai no, ehkä heti Villa Pamphiljin suihkulähteen jälkeen.
Roomalais-juutalainen keittiö ja ravintolat Ghetossa
Nykyään Rooman Ghetto tunnetaan parhaiten ruoastaan ja ravintoloistaan. Roomalaiset tulevat Ghettoon syömään ”juutalaisittain”. Kovin eksoottista vaihtoehtoa ei roomalais-juutalaiset ravintolat tarjoa, sillä Gheton ravintolat tarjoavat pitkälti samoja roomalaisia klassikkoruokia kuin sadat muutkin perinteiset roomalaistrattoriat, kosher-versiona vain. Vaikka perinteisten lammas- ja sisäelinruokien väitetäänkin syntyneen nimenomaan juutalaisten vaikutuksesta, niin roomalais-juutalaisen keittiön varsinainen lahja roomalaiselle ruokakulttuurille on sen alku- ja jälkiruoat. Erityisesti tietenkin carciofi alla giudia, artisokka juutalaiseen tapaan. Nykyään tätä litistettyä ja rapeaksi paistettua herkkua tarjotaan ympäri vuoden tuontiartisokista, mutta parhaimmillaan ne ovat tietenkin helmi-maaliskuussa, isoista pulleista roomalaisartisokista valmistettuna. Roomalais-juutalaisissa ravintoloissa tarjotaan myös muita uppopaistettuja alkupaloja, kuten kesäkurpitsankukkia ja anjoviksia.
Pääruokana on tarjolla on usein myös kalaa, mikä omalta osaltaan kielii Gheton historiasta: kalakauppias oli yksi juutalaisille sallituista ammateista. Monet yllättyvät myös siitä, että ruokalistalta löytyy roomalaisruokien lisäksi usein myös pohjoisafrikkalaisia ruokia kuten hummusta ja falafeleja. Tämä johtuu siitä, että Roomaan muutti 1967 tuhansia juutalaisia Libyasta. Pikku detalji, jonka harvat paikallisistakaan tietätävät, sillä Libyan juutalaiset sulautuivat ruokakulttuureineen Rooman yhä muusta väestöstä erilliseen juutalaisyhteisöön.
Roomalais-juutalainen keittiö on tunnettu jälkiruoistaan ja leivonnaisistaan. Moni tulee varta vasten hakemaan juutalaisia ricottatorttuja ja muita makeita herkkuja Gheton keskusaukiolta Boccionesta, joka on kuuluisa tylystä palvelustaan: pasticcerian tädeiltä ei hymy irtoa. Minulla ei ole paikasta kokemusta, sillä en ole niin makean perään, että oikein jonottaisin paskaa palvelua. Minulle kelpaa kyllä muualtakin ostettu kakku.
Nykyään Gheton ravintoloista saa kaikkea kosher-sushista ja -katuruoasta ylihintaisiin kalliisiin klassikkoannoksiin asti. Ei kannata uskoa oppaita, joiden mukaan Da Giggetto al Portico d’Ottavia olisi Rooman paras juutalaisravintola. Kuulemani mukaan se on nykyään ylihintainen ja -arvostettu ja ratsastaa enää vanhalla maineellaan. Sen sijaan voi poiketa näihin ravintoloihin, joita suosittelen sillä varauksella, että suurimmassa osassa olen itse käynyt viimeksi pari, kolme vuotta sitten. (Oma henkilökohtainen suosikkini juutalaisravintoloista, Da Sergio, löytyy Gheton ulkopuolelta, pikkukujalta Piazza Farnesen läheltä, eikä siksi ole esittelyssä.)
Nonna Betta
Viehättävä perheravintola – ainakin joskus oli perheravintola – jossa tehdään ruokaa Betta-mummon (nonna = isoäiti) resepteillä. Ja hyvää tehdäänkin. Ravintolan seinät on koristeltu vanhaa Ghettoa esittelevin freskoin ja kesällä – tai miksei talvellakin lämmittimien avulla – voi istua ulkona terassilla ihan Portico Octaviaen vieressä. Hyvä ja ystävällinen palvelu.
Nonna Betta
La Taverna del Ghetto
Niinikään keskuspiazzalla sijaitseva perinteinen kosher-ravintola. Viikoittain vaihtuva menu (tosin perinteisiä ruokia saanee aina). Myös lounasmenu. Muistaakseni hyvä talon viini.
Sora Margherita
Hieman syrjässä sijaitseva hole in the wall -tyyppinen pikkuravintola, jolla ei ole edes kunnolla erottuvaa kylttiä ovessa (mutta nettisivut sen sijaan löytyy). Mutta ei täti Margherita mainosta tarvitsekaan, paikka oli ainakin ennen täynnä paikallisia. Ruokalistat on kirjoitettu käsin paperille, eikä vaihtoehtoja ole niin monta, mutta aitoa tunnelmaa senkin edestä. Viikolla taitaa olla auki vain lounasaikaan. Nyt tekee mieli mennä juuri tuollaiseen paikkaan!
Sora Margherita, Piazza delle Cinque Scole
Ba’ Ghetto
Ba’ Ghettolla on kaksikin suosittua ravintolaa Gheton sydämessä: perinteisempi ja vähän nuorekkaampi. En ole toista testannut ja toisessakin käynyt vain kerran kauan sitten, mutta ne ovat aina täynnä, joten kai ne hyviä ovat (kuva otettu talvella ennen lounasaikaa). Ruokalistalta löytyy myös hummusta ja falafeleja. Iso terassi.
Huh, ehkä joskus opin kirjoittamaan lyhyitä pikkujuttuja vain yhdestä paikasta tai ravintolasta! Mutta tuliko uutta tietoa? Uusia vinkkejä Roomaan? Olisi kiva, jos kävisit kommentoimassa ja kertomassa vaikka omista kokemuksistasi!
Vastaa