Näillä otsikon sanoilla aion tuleville ruokavierailleni tarjota digestiiviksi limoncelloani, ”saisiko olla…” ja samalla viittoilla kohti sitruunapuutani, ”omista sitruunoista tehtyä”. Jos joku nyt ei vielä tiedä, mitä on limoncello, niin se on yksi monista syistä pitää Italiasta. Etenkin sellainen aterian jälkeen nautittava, jääkylmä ja itse tehty limoncello, jota maistettuaan esanssiset valmistuotteet maistuvat, no, esanssisilta valmistuotteilta.

Luultavasti en tuleville vierailleni mainitse kuitenkaan, että poimin ne sitruunat (kaikki kuusi, ks. kuva yllä) vasta helmikuussa. Ainoa oikea limoncello valmistetaan italialaisten perinteiden mukaan epäilemättä ihan johonkin muuhun aikaan, joskus uuden kuun noustessa ja vain tietyntyyppisistä Sorrenton etelärinteellä kasvaneista sitruunoista. Mutta kun minun sitruunani kypsyivät keltaisiksi vasta reilu viikko sitten. Ja sitruunoiden keltaisuus on limoncellon valmistuksessa olennaista, sen verran minäkin tiedän. Mainittakoon myös, että keltaisiksi näyttää muuttuneen sitruunapuuni lehdetkin, mikä ei ole niin hyvä juttu. Ehkä minulla ole kohta sitä puuta, jonka suuntaan viittilöidä limoncelloa tarjotessani. Toivottavasti puuni elpyy, sillä olen kovin kiintynyt siihen (tai ainakin ajatukseen siitä, että terassillani kasvaa sitruunapuu).

Sitruunoiden lisäksi limoncellon olennainen ainesosa on vasemmalla kuvassa näkyvä Buongusto, jonka nimen (’hyvä maku’) todenperäisyyttä en ole testannut. Arvelisin, että
95-volttisen juoman maku on pikemminkin hyökkäävä ja raaka kuin vaikkapa eloisa ja monivivahteinen. Ja kyllä, tätä raikasta janojuomaa myydään todellakin ihan tavallisissa supermarketeissa. Ei kävisi päinsä Suomessa. Ne seuraukset! Siltä varalta, että joku tästä innostui suunnittelemaan Italian-matkaa, niin mainittakoon, että tämän alcoolin vieminen Suomeen on käsittääkseni laitonta (huumausainerikos).

 

 

Sen sijaan täällä Buongustoa on hyvä olla kaapissa, sillä liköörien ja amarien valmistuksen lisäksi se käy kokemustemme mukaan mainiosti myös grillin sytyttämiseen, teipin liimajälkien poistamiseen kaapinovista ja tulehtuneen varpaan hauduttamiseen.

Mutta takaisin limoncelloon. Koska itse pidän melko voimakkaasta  – sitähän juodaan vain tilkka –  enkä kovin makeasta limoncellosta, olen päätynyt (suunnilleen) seuraavaan ohjeeseen:

Limoncello fatto a casa 

•  8 – 10 käsittelemätöntä luomusitruunaa
•  1 litra Buongustoa (tai muuta kirkasta, vahvaa alkoholia)
•  1 litra vettä
•  500 – 600 grammaa sokeria

Vettä lisäämällä limoncellosta saa miedompaa ja sokeria lisäämällä makeampaa, jännä kyllä. Litran vodkapulloa kohtaan lähtisin varmaan kokeilemaan puolta litraa vettä ja vähän vähemmän sokeriakin, sillä niitähän saa aina lisättyä. Joka tapauksessa vesi- ja sokerisuhteita ehtii murehtimaan myöhemmin, sillä ensin sitruunat kuoritaan kevyellä kädellä, niin ettei mukaan tule juomasta kitkerää tekevää valkoista osaa. Tässä suomalainen Hackmanin perunankuorimaveitsi hakkaa italialaismammojen välineet 100 – 0. Sitten keltaiset (!) sitruunan kuoret laitetaan tiiviisti suljettavaan lasipurkkiin alkoholin kanssa ja annetaan olla pimeässä paikassa viikon verran. Välillä voi käydä hölskyttelemässä.

Viikon päästä kiehauta vettä ja sokeria niin, että sokeri on varmasti sulanut ja lisää jäähtynyt siirappi toivottavasti kirkkaankeltaiseksi muuttuneeseen seokseen, siivilöi ja pullota. Helppoa, eh?
Vaikka korjasinkin sitruunapuuni pääsadon vasta nyt, niin aiemminkin sain puustani sen verran sitruunoita (ehkä viisi), että saatoin tehdä limoncelloa joululomavieraillemme. Joten voin hypätä tässä näppärästi lopputulokseen kuin paremmissakin ruokaohjelmissa.

Juoman laitoin pakastimeen ja aion nauttia sen illalla Eatalyn tuorepastatiskiltä ostetun tortelli ricotta caramellata e limone eli karamellisoidulla ricotta-juustolla ja sitruunalla täytettyjen tortellinien jälkeen. Mitä voin sanoa? Elämä antaa minulle sitruunoita.