Joulukausi alkaa Italiassa perinteisesti Neitsyt Marian tahrattoman sikiämisen päivänä, jota vietetään tänään 8. joulukuuta. Luulin pitkään – monen muun tavoin – että conceptio immaculataa päivää vietetään Marian neitseellisen hedelmöittymisen kunniaksi, vaikka raskausaika reilun parin viikon päästä juhlittavaan Jeesus-lapsen syntymäpäivään nähden onkin tuntunut ihmetyttävän lyhyeltä tai vaihtoehtoisesti muutaman kuukauden pitemmältä kuin nykyään. Mutta onhan siellä Raamatussa niitä 430-vuotiaiksi eläneitäkin, joten kai se yhtä mahdollista olisi. Kunnes minulle selvisi, että tänään vietettävässä synnittömän sikiämisen päivässä on kuitenkin kyse itse Marian perisynnittömyydestä. Katolisen dogmin mukaan siis Mariaakin varjeltiin synniltä jo hedelmöittyneestä munasolusta lähtien tällä ainutlaatuisella tavalla. Neitsyt Marian synnittömän sikiämisen päivää vietetään tasan 9 kuukautta ennen Marian kirkollisen tiedon mukaista syntymäpäivää 9. syyskuuta.
Yhden suosikkiravintolani Momon joulukoristelua |
Vaikka Roomassa ainakin enin osa jouluvaloista on palanut jo ensimmäisestä adventista lähtien, niin perinteisesti tämä on ollut se päivä, jolloin niin kodit kuin kadutkin koristellaan joulukuntoon. Myös joulukuusi tuodaan sisään ja koristellaan jo 8. joulukuuta. Tämä olisi ollut hyvä tietää ensimmäisinä jouluina, sillä pienenä yllätyksenä tuli, ettei joulunalusviikolla tahdo löytyä enää kuusta tai jäljellä on vain muotopuolia ruipuloita. Kuusi kannattaa siis hommata jo alkukuusta. Ne kyllä säilyvät jouluun, sillä kuuset myydään täällä juurineen. Siis joko juuripaakun kanssa tai ruukussa. Tavallaan tämä on kätevää, eipä tarvitse erillistä kuusenjalkaa ja joulun jälkeen kuusen voi viedä vaikka parvekkeelle seuraavaa joulua varten. Meilläkin on sama kuusi jo kolmatta joulua. Vaikka nyt siitä kyllä varisee neulasia siihen tahtiin, että ehkä joudun käymään vielä ennen joulua katsomassa, minkälaisia kuusia on jäljellä.
Rooman komeimmat joulukuuset pystytetään Piazza Venezialle (Via Corson päässä valkoisen kermakakuksi kutsutun rakennuksen edessä) ja Colosseumin eteen. Piazza Venezialla on tänä vuonna 18-metrinen kuusi Val di Fiemmesta, Colosseumin edessä vähän korkeampi 25-metrinen. Myös Terminin aseman edessä on yleensä kuusi, johon matkailijat voivat kiinnittää toiveitaan.
Kuva Piazza Venezian kuusen pystytyksestä 2.12.2014 täältä. |
Tänään Rooma on täydellisessä jouluasussaan ja -valoissaan, Piazza Navonan ja Auditorium il Parco della Musican joulumarkkinat ovat auki joka päivä loppiaiseen asti ja seimet ovat ilmestyneet kirkkojen auloihin. Meillä kotona vaan jouluvalot ja muut koristeet ovat yhä laatikossa, eikä sitä kuustakaan vielä tuotu sisälle. Joulu yllättää joka vuosi. Mutta toisaalta hyväkin: nyt alkaa joulukoristeet ja -valot olla alessa! Ja ekat piparit on kuitenkin leivottu ja parilla joulumarkkinoillakin käyty!
Momossa on sunnuntaisin myös käsityöläisten joulumarkkinat. |
Vastaa