Kuinka moni on kertonut suunnittelevansa road tripia Lazioon? Onko joku kehunut Lazion kukkuloilla kohoavia keskiaikaisia kyliä? Tai sen meren rannalla nousevia kalastajakyliä kapeine kujineen? Tai Lazion tyylikkäitä pikkukaupunkeja kirkkaiden järvien rannalla? Niinpä. Lazio jää useimmiten naapurialueidensa Toscanan, Umbrian ja Campanian varjoon. Suuri osa tuntee Laziosta vain Rooman – eikä siitäkään sitä, että se kuuluu Lazion alueeseen.
Lazio on kuitenkin täynnä kätkettyjä helmiä – ja siellä on paljon edullisempaa kuin Toscanassa tai Amalfirannikolla. Laziossa on kukkuloita ja viiniviljelmiä, meri ja järviä, maailmanperintökohteita ja linnoja. Ja paljon aivan ihania pikkukyliä. Tässä muutamia esimerkkejä Lazion kauneudesta.
1. Calcata
Dramaattisesti vuoren rinteellä sijaitseva Calcata on erikoisimpia paikkoja, jossa olen koskaan käynyt. Se hylättiin turvallisuussyistä 1930-luvulla, mutta 1960-luvulla sinne muutti hippejä (!). Hippi- ja taiteilijayhteisö kunnosti hylätyn kylän rakennuksia, avasivat sinne kahviloita ja pieniä putiikkeja ja saivat viranomaiset vakuutettua sen asumiskelpoisuudesta. Calcatassa ja sen teehuoneissa, baareissa, keramiikkapajoissa ja pienissä käsityöläisputiikeissa vallitsee yhä aivan erityinen boheemi tunnelma. Lisäksi Calcata on itsessään ihan mielettömän söpö.
- Lue lisää: Calcata – kaupunki, jonka aika unohti
2. Sermoneta
Sermoneta on viehättävä muurien ympäröimä pieni kukkulakaupunki. Sen mukulakivistä keskustaa hallitsee massiivinen Caetanin suvun rakennuttama linna. 1200 – 1600-luvulla Sermonatassa oli kukoistava juutalaisyhteisö ja siellä juhlitaankin näyttävästi mm. natsivallasta vapautumisen päivää toukokuussa. Sermonatan lähellä sijaitsee myös yksi maailman kauneimmista puutarhoista, Giardino di Ninfa.
- Lue lisää: Ninfa – maailman romanttisin puutarha
3. Sperlonga
Sperlonga on pittoreski valkoinen rantakaupunki Rooman ja Napolin puolessa välissä. Sen vanhassa kaupungissa voi vaellella pitkin kapeita kujia ja portaita, pysähtyä gelatolle johonkin pienelle piazzalle ja ihailla avautuvaa merinäkymää. Suurin osa tulee Sperlongaan nimenomaan rantalomalle. Sperlongan rannat kuuluvat Italian puhtaimpiin.
- Lue lisää: Sperlonga – kaunein ranta Rooman lähistöllä
4. Trevignano
Tunnetuin Bracciano-järven ympärillä olevista pikkukaupungeista lienee Bracciano upean linnansa vuoksi, mutta minä ihastuin enemmän idylliseen Trevignanoon. Tyylikkäine rantakahviloineen se oikein huokuu vanhan ajan rantakohteen tunnelmaa.
5. Tivoli
Tivoli on aika täydellinen päiväretkikohde Roomasta. Se sijaitsee vain 30 kilometrin päässä ja sinne pääsee helposti ja usein Cotralin bussilla (myös junalla, mutta asemalta täytyy vielä ottaa paikallisbussi Tivolin keskustaan). Siellä on peräti kaksi maailmanperintökohdetta, Villa d’Este ja Villa Adriana. Kaupunki sijaitsee kukkulalla, joten siellä on kesällä viileämpää kuin kuumassa Roomassa. Piazzalta avautuu huikeat näkymät laaksoon.
- Lue lisää: Satojen suihkulähteiden Villa d’Este
6. Arpino
Sata kilometriä Roomasta sijaitseva Arpino tunnetaan Ciceron syntymäkaupunkina. Rooman valtakunnan aikaan kylän nimi oli Arpinum. Arpinon keskuspiazzalle on jätetty pätkä Appia Anticaa, joka yhdessä Ciceron patsaan kanssa kertoo kylän pitkästä historiasta. Arpinossa on kuvattu myös monia italialaisia elokuvia, eikä mikään ihme: onhan se kapeine kujineen, portaineen ja linnoituksineen kuin italialaisen pikkukylän kulissi. Arpinoon pääsee Roomasta myös junalla.
7. Subiaco
Subiaco on Lazion kylistä ehkä instagrammatuin. Ei syyttä, sillä seen keskiaikaiset mukulakivikujat, eritasoiset portaat ja tasanteet, pittoreskit piazzat ja niiltä avautuvat näkymät kattojen ylle, muurit ja linna oikein tyrkyttävät ihania kuvakulmia muillekin jaettavaksi. Subiacon kupeessa on vielä upea luostarikin, jossa voi jatkaa ihastuksesta huokailua. Kunhan ei mene kylään karnevaaliaikaan.
- Lue lisää: Ei aina käy niin kuin haaveillaan
8. Collalto Sabino
Collalto Sabino on Italian kaunein kylä. Piste. Itse asiassa se on yksi kauneimpia paikkoja, jossa olen koskaan käynyt. Käyntini lumoa lisäsi se, että sain kierrellä sen kujilla ihan yksin ja pysähtyä linnanpihalla (kyllä, siellä on myös linna, sellainen satulinnan näköinen) ja näköalatasanteilla ihan rauhassa. Kenenkään selän yli ei tarvinnut kurkkia, vain muutama kissa tuli ihmettelemään. Collalto Sabino on itkettävän ihana.
- Lue lisää: Italian kaunein kylä
Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta. IGTT:n vetäjinä toimivat matkablogit Muru Mou, Travellover ja Skimbaco. Liity sinäkin mukaan tempaukseen ja jaa reissuinspiraatiota käyttämällä Instagramissa tunnistetta #IGTravelThursday tai #IGTT! Lue tempauksesta lisää täältä.
Kaikki tämän jutun kuvat olen julkaissut aiemmin Instagramissa. Käy vaikka katsomassa, minut löydät Instasta nimellä @kukkulalta.
- Vinkki: Lisää inspiraatiota Lazioon löydät Instagramista hashtageilla #igers_lazio #ig_lazio ja #yallerslazio. Tässä ei suinkaan ollut vielä kaikki.
Vastaa