Kiinnostaako kalastus Sloveniassa? Puolisoani ainakin kiinnosti. Luulen, että hän alkoi kiinnostua valitsemastani matkakohteesta ja esittelemistäni Slovenian kuvista vasta, kun mainitsin kalastusmahdollisuuden. Yksi päivä Bohinj-järvellä pyhitettiin siis kalastukselle. Pyysin kalamiestä itseään kirjoittamaan vieraskirjoituksen kokemuksesta blogiin eli olkaapa hyvä
Amatöörikalastusta Sloveniassa
– Mitä haluaisit tehdä kesälomalla?
– Kalastaa.
Tämänkaltainen vuoropuhelu on toistunut perheemme aikuisten välillä jo reilun kahdenkymmenen vuoden ajan. Yleensä päädymme kompromissiin niin, että osa lomasta vietetään kalastuskelpoisessa ympäristössä ja osa jossain, missä on asutustakin, toisinaan jopa minulle ei-niin-mieluisassa kaupunkiympäristössä tai jossain ihanassa keskiaikaisessa kylässä, joka näyttää ihan samalta kuin ne sata muutakin kylää. Tähän saakka lomakalastukseni on käytännön syistä rajoittunut suomalaisiin sisävesiin, mutta tänä vuonna oli edessä jotain uutta: kalastusta Sloveniassa!
Kuten tavallista, päävastuu lomamme organisoinnista oli puolisollani. Kalastusmahdollisuuden varmistuttua osallistuin kuitenkin suunnitteluun sen verran, että hain Roomassa lähes käyttämättömiksi jääneet pyyntivermeeni autotallista ja asetin ne huolellisesti hätäisemmin kokoon kasatun vaatepinon päälle. Vaimon tehtävä oli tuoda ne Sloveniaan, sillä saavuimme sinne muiden menojen vuoksi eri reittejä, minä lentämällä Suomesta ja puoliso koiran kanssa autolla Italiasta. Sovimme tapaamispaikaksi Ljubljanan lentokentän ja osoittautui, ettei sitä sen kummemmin tarvinnut tarkentaakaan: pelkkä “Nähdään kentällä!” riittää. Jos olette joskus käyneet kyseisellä kentällä, niin tiedätte, mitä tarkoitan. Ensimmäiseksi yöpaikaksi vaimo oli varannut hotellin lentokentän ja Bled-järven puolesta välistä Kranjin läheltä, Ljubljana ja muut kaupungit saisivat tällä reissulla jäädä väliin.
Seuraavana aamuna lähdimme niin aikaisin liikenteeseen, että olimme jo vähän kahdeksan jälkeen aamulla Bled-järvellä, jonne oli vain parinkymmenen minuutin ajo. Järvi oli rasvatyyni ja vesi kristallinkirkasta, mutta tänne oli tultu muiden näkymien takia. Siispä kipusimme hiessä päin korkeahkolle näköalapaikalle. Palatessamme sieltä voipuneina rantalaituria pitkin näin kuitenkin jo ensimmäisen kalankin. Alkuhan oli lupaava!
Bled-järveltä ajoimme lyhyen järvipulahduksen (vaimo) ja baarissa nautitun kokiksen (minä) ja veden (koira) jälkeen Bohinjin maisemiin, jossa majoittuisimme seuraavat pari yötä. Majapaikka oli pari kilometriä järveltä, mutta ennakkotietojen perusteella sen piti olla ihan Sava Bohinjka -joen vieressä. Varmistimme asian kartalta ja koska joessa kastautuminen kuulosti helteisenä päivänä varsin houkuttelevalta, pakkasimme uimakamat reppuun ja lähdimme tutustumaan ympäristöön.
Muutaman sadan metrin päästä löysimmekin pienen polun ja sitä seuraamalla joen rannan. Ensivaikutelma oli vaisuhko. Joen vesi oli toki taas kirkasta, mutta sitä näytti myös olevan niin uinti- kuin kalastustarkoituksiinkin liian vähän. Tarvottuamme vähän matkaa alajuoksuun päin, tunnelma kuitenkin kohosi. Joenmutkan pienessä suvannossa uiskenteli mukavankokoinen taimen! Eikä se ollut yksin! Bongasin parin sadan metrin matkalta kymmeniä kaloja! Mistäs niitä kalastuslupia saikaan?
Uinnin ja rantakioskissa nautittujen juomien jälkeen lähdimmekin Bohinjille niitä lupia kyselemään, kävellen tällä kertaa. Ihan järven tuntumasta löytyi pieni ostoskeskus, jossa oli kaupan ja postin ja urheiluliikkeen yhdistelmän lisäksi paikallinen infopiste. Sieltä selvisi, että lupia on kolmenlaisia: järvilupa sekä catch-and-release ja catch-and-keep -jokiluvat. Järvilupa oli halvin ja maksoi 28 euroa vuorokausi. Jokiluvista kalliimpi olisi maksanut 70 euroa vuorokausi, mutta joella saikin kalastaa ainoastaan perhovehkeillä, jotka olin tietysti jättänyt autotalliin. Pettymysten pettymys. No, järvikalastus saisi kelvata ja ostin luvan seuraavaksi päiväksi.
Lupapaperissa on listattu saaliskalat, niiden sallittu lukumäärä ja alamitat. Siinä on myös kartta, josta käy ilmi ne pari paikkaa, joilla kalastaminen on kielletty. Sillalta ja joen suulta ei saa kalastaa, mutta muuten kalastaminen on sallittu rannalta tai veneestä. Vapoja saa olla vain yksi.
Vene kuulosti rantaa paremmalta vaihtoehdolta. Kun vaimoni meni (taas) uimaan, niin silmiini osui rannalla oleva IZY Boathouse -vuokraamo. Sinne siis hintoja kyselemään. Paikan omistaja Itztok on ystävällinen ja joustava mies, jolla on vuokrattavana pieniä soutuveneitä, sähkömoottorivene, kajakkeja ja muuta tarpeellista. “No problem!”, sanoi Itztok epäiröimättä, kun kerroin, että haluaisin lähteä liikenteeseen aikaisin aamulla jo pari tuntia ennen liikkeen aukeamista. Avain lyötiin kouraan, airot piilotettiin sovittuun paikkaan pensaan alle ja homma oli sillä selvä. Hinnastakin päästiin helposti sopuun, sillä Itztok ehdotti, että voin noutaa ja palauttaa veneen silloin kun haluan, mutta jos tuon veneen takaisin lounaan ajaksi (12 -16), saisin alennusta ja koko touhu kustantaisi 35 euroa. Kättä päälle ja aamua odottelemaan.
Järvellä oli jo pari muutakin kalastajaa, kun vaimo heitti minut rantaan vähän ennen seitsemää. Ei siis muuta kuin kamat pieneen ja aika kiikkerään veneeseen ja menoksi! Siinä missä Bled on piskuinen 145 hehtaarin lammikko, Bohinj on kaksi kertaa suurempana jo järven oloinen. Venettä vuokratessa olin saanut sen verran kalastusvinkkejä, että syvääjiä olisi syytä käyttää sillä isommat kalat olisivat suunnilleen seitsemän metrin syvyydessä planktonia seuraavia pikkukaloja jahtaamassa. Puukalan pitäisi toimia. Samalla minua varoitettiin, että järvessä on isoja, yli kymmenen kilon taimenia. Mikä voisi mennä pieleen näitä ohjeita seuraamalla?
Ensimmäinen tunti meni ilman tapahtumia. Sen enempää Rapalat kuin Jessetkään eivät tuntuneet kaloja kiinnostavan. Siispä vaihdoin lusikoihin ja soutelin kohti järven itäpäätä. Vettä on Bohinjissa paljon ja se on kirkasta. Järven keskisyvyys on 30 metriä ja suurin osa rannoista näytti olevan pystysuoria. Näitä miettien kurkin soudellessa veneen laidan yli pohjaa tähystellen, kun vapa yhtäkkiä tärähti. Sain kahvasta kiinni ja tunsin kalan siiman toisessa päässä. Uusi potku ja sitten tyhjää. Kelasin siiman ylös, mutta tunsin, että kalaa siellä ei enään ollut. Uusi siima oli poikki syvääjän ja vieheen välistä. Sinne meni Räsäsen punakultainen lusikkani – jollakin kalalla oli iso suu ja terävät hampaat. Ja nyt se lusikkakin.
Muuten olikin sitten hiljaista. Muutama pikku ahven seuraili vieheitäni, mutta eivät sen kummemmin niistä innostuneet. Vaihdoin paikkaa toiselle puolelle lahtea lähemmäksi paikallista seuruetta, joka oli parkkeerannut mukavasti uimarannan tuntumaan, jotakuinkin tähän.
Tuskin olin päässyt paikalle, kun veneestä huudettiin minulle jotain. Vastasin englanniksi, että en valitettavasti puhu paikallista kieltä, mutta jos kalansaannista kysyitte, niin mitään en ole saanut. Vene siirtyi saman tien lähemmäksi ja nuorin kolmen miehen seurueesta kyseli englanniksi, mistä päin tulen. Kerroin, että Suomestahan minä. “Saatana perkele”, vastasi kaveri, ajoi veneeni kylkeen kiinni, avasi kylmälaukkunsa ja tarjosi sieltä minulle paikallisen Lasko-oluen. Avasin sen ja annoin takaisin. Sain uuden pullon ja avasin senkin.
Seuraavat puoli tuntia menivätkin sitten Suomesta ja kalastuksesta jutellen. Opin, miten paikalliset kalastavat nieriää (engl. lake charr) onkimalla ja lippalitkalla. Nieriään kuulemma kannattaisi keskittyä, sillä se on järven kaloista parhaan makuinen. Litkankin sain ja uusi kalakaveri vieläpä kiinnitti sen siimaani, neuvoi miten se lasketaan veteen ja kuinka sita pitaa soutaa. Lopuksi uudet ystäväni kehuivat Suomen ja suomalaiset, sen sijaan ruotsalaisia ja norjalaisia he eivät tuntuneet arvostavan. Paiskattiin kättä. Kaiken tämän aikana kaverit nostelivat nieriöitä veneeseensä harvaan, mutta tasaiseen tahtiin.
Siispä itsekin yrittämään. Laskin lippalitkan varovasti veteen, pari vetoa airoilla, lisää siimaa, pari uutta vetoa, lisää siimaa jne. Letka kimalteli vedessa kirkkaana ja oli vain ajan kysymys, milloin tärppi tulisi. Ja niinhän se tulikin. Pikku ravistelu siiman toisessa päässä, sama uusiksi ja siihen se sitten jäikin. Pyörin samassa kohtaa vielä vartin, mutta ilman lisätapahtumia.
Palautin veneen lounastauon ajaksi takaisin Iztokille sovitusti ja kävimme rouvan ja koiran kanssa edellisenä päivänä löytämässämme joen suvannossa uimassa ja sitten nautimme lounaaksi edelliseltä illalta jääneet pizzan loput huoneemme terassilla. Koko ajan mieli paloi takaisin järvelle.
Neljän tuntumassa iltapäivällä palasin veneelle ja aloitin toisen yrityksen. Lounaan aikana oli kuitenkin noussut tuuli ja se tuntui karkottaneen vähätkin kalat ja kalastajat. Kolmen tunnin soutelun jälkeen luovutin. Palautin veneen, maksoin sovitut 35 euroa ja hyvästelin Itzkon. Sovittiin, että laitan kalastuskuvia Suomesta.
Tyhjän saa pyytämättäkin, mutta harmittamaan ei jäänyt. Itzkon ja paikallisten saamamiesten ystävällisyys jätti mukavan mielen, järvellä oli mahtavaa olla ja olihan siinä ne pari tärppiäkin. Huonompiakin kalareissuja on ollut.
Mitä sitten tekisin toisin? Tässä lyhyt muistilista seuraavaksi kerraksi:
- Perhovehkeet mukaan. Lupa joelle on kallis, mutta on se joki niin hienon näköinen ja täynnä kalaa, että en missään tapauksessa jättäisi sitä toista kertaa väliin. Jos aiot perhostaa, niin kahluuhousut mukaan.
- Jigejä, painoja ja kaiku matkaan jos järvelle aiot. Sairan tyyppinen pikkujigi voisi hyvinkin toimia nieriälle. Luotaimen kanssa voisi keskittyä niihin paikkoihin joissa kalaa on. Ja painoja pitää olla, jos meinaa pohjan tuntumaan mennä.
- Selvitä säännöt. Vaikka turistitoimistossa kerrottiin, ettei eläviä syötteja saa käyttää, joillakin paikallisilla oli toukkapurkit matkassa. Ja niillä toukilla tuli kalaa.
Yhteenveto
Plussat:
- Hieno järvi, mahtavat maisemat, mukava meininki
- Pitää osata kalastaa, jos haluaa saalista!
Miinukset
- Pitää osata kalastaa, jos haluaa saalista…
Vastaa