Päätin viimein aloittaa tänään uudelleen juoksuharrastukseni. (Olen ymmärtänyt, että nykyään kuuluu puhua juoksemisesta, vaikka oma mummovauhtinen löntystely muistuttaisi juoksua vain etäisesti.) Olen varsin tietoinen siitä, että kaikki syyt pitkään taukoon ovat tekosyitä. Juokseminen tai vastaava ulkoilu on täällä mahdollista säiden puolesta ympäri vuoden. Tosin huhtikuusta lokakuuhun ON usein liian kuuma ja marraskuun ja maaliskuun välisenä aikana sataa toisinaan melkoisesti…

Lenkkimaastoista tai niiden puutteestakaan en pääse valittamaan, sillä lähistöllä on Rooman suurin puisto Villa Pamphilj. Ja suurin tarkoittaa ihan törkeän suurta, 184 hehtaaria (tiedoksi niille, joille tämä pinta-alan yksikkö vielä jotakin sanoo). Villa Pamphilissa voi hyvin juosta tunnin tai kävellä pari menemättä samaa reittiä kahta kertaa ja vielä jää paljon osia puistosta näkemättä. Maisemat ja maasto on vaihtelevia (lue: mäkiä riittää sielläkin). Puistossa on niin palmuja kuin sateenvarjomäntymetsikköjäkin. Lammen ympärillä – totta kai siellä sellainen on! – on oma tunnelmansa, vihreillä aukioilla taas toinen.

Sinne siis lenkille. Jotta en innokkuuttani tekisi klassista virhettä ja aloittaisi juoksemista liian kovaa, niin otin mukaani kameran. Strategia toimi yli odotusten: parin tunnin ”lenkin” aikana otin ehkä noin seitsemän juoksuaskelta, lopun ajan kävelin runsaasti pysähdellen. Eipä pääse rasitusvammat ja ylikunto vaivaamaan.

Metsikössä lauloi mustarastas, mutta papukaijojakin siellä voi bongailla. Luonnon lisäksi voi pysähtyä ihailemaan siellä täällä löytyviä vähän kärsineitä patsaita, suihkulähteitä, muuria, kappelia.

Keskellä puistoa on itse Villa Doria Pamphilj, 1600-luvun puolessa välissä rakennettu huvila labyrintteineen. Valitettavasti villaa ja sen puutarhaa täytyy tyytyä ihailemaan vain lukitun aidan takaa, mutta upealta se näyttää näinkin.

Tällaisella rauhallisella, hidasvauhtisella lenkillä  ehti huomata, että muutkin hitaat kaverit eli lammen kilpikonnat ovat heränneet jo omiin kevätpuuhiinsa.

Villa Pamphilin puisto on Rooman kätkettyjä salaisuuksia. Sitä ei juuri mainita turistioppaissa ja se jää useimpien turistikarttojen ulkopuolelle, vaikka sijaitseekin vain vähän Gianicolon kukkulan yläpuolella. Mutta roomalaisten suosiossa tämä vihreä keidas keskellä kaupunkia on. Meidän lenkkeilijöiden (!) lisäksi siellä viihtyvät maastopyöräilijät ja koirien ulkoiluttajat, kesäviikonloppuisin puisto täytyy piknikille tulevista perheistä ja muista seurueista ja jos puistoon menee pallon kanssa, peliseuraa löytyy takuuvarmasti. Mukaan on syytä varata eväät, vaikka puiston toisessa päässä on varsin viehättävä kahvilakin, josta kesäisin saa ostaa valmiita piknik-koreja puistossa nautittaviksi. Paikkaan on kuitenkin aikamoiset jonot etenkin viikonloppuisin. Villa Pamphilin puistoon pääsee ratikalla 8 Piazza Venezialta, puiston toinen pääsisäänkäynti on lähellä Casaletton päätepysäkkiä.

Mitäs tykkäätte lenkkimaisemistani?