Olen viime päivinä viikkoina yrittänyt saada kuviani järjestykseen ja muistella, mihin ihmeeseen olen tallentanut Pohjois-Italian aikaiset kuvat (siis toivottavasti olen ne johonkin tallentanut). Olen ihan yhtä toivoton näiden digikuvien kanssa kuin olin aikanaan paperikuvienkin: suuri osa hääkuvistakin odottaa yhä albumiin laittamista, vaikka häistä on jo yli 21 vuotta…Asiaa ei suinkaan helpota, että ottamieni kuvien määrä on bloggaamisen myötä tsiljoonakertaistunut. Pitäessäni kuvien järjestelystä taukoa satuin lukemaan Kohteena maailma -blogin vastauksen Lentopelko-matkablogista lähtöisin olevaan matkakuvahaasteeseen. Tämäpä sattui: olin ehtinyt tajuta, että suurin osa tuhansista ottamistani kuvista ei koskaan päädy blogiini tai edes Instagramiin, mutta haasteeseen osallistumalla saisin julkaistua ehkä muutaman kuvan, joka ei muuten blogiin päätyisi!
Tosin sitten tajusin, että kyseessä on MATKAkuvahaaste ja matkaa naapurikaupunginosaan ei ehkä lasketa varsinaiseksi matkaksi? No, lisää haastetta haasteeseen toi, kun valitsin kuvia jostain muualta kuin Roomasta, josta valtaosa viimeaikaisista kuvista on. Kohteena maailma –blogin mallin mukaan linkitin kuvien yhteyteen aiheeseen enemmän tai vähemmän liittyviä postauksia.
Kuva lentokoneen siivestä
En kuulu niihin, jotka näppäilevät kuvia lentokoneen ikkunasta – luulen, että tämä on perua ajalta, jolloin ikkunapaikka varattiin ilman muuta lapsille: toiselle meno- ja toiselle paluumatkalla. Luulin silti, että kansioista löytyisi kuitenkin enemmän kuin yksi lentokoneessa otettu kuva, edes kännykkäräpsyjen joukosta! Mutta ei, yllä on paras – ja ainoa – kuvani lentokoneen siivestä. Päivämäärästä päätellen kyseessä on laskeutuminen kesäiseen Suomeen viime heinäkuussa. Viime kesä ei ollut elämäni kesä, ei säiden puolesta, eikä monesta muustakaan syystä.
- On sitä osallistuttu haasteisiin ennenkin. Kuten tällä Elävää elämää ulkosuomalaisena –jutulla
Paras vahingossa onnistunut otos
Kanniskelen nykyään kameraa mukanani koko ajan ja katukuvaus kiinnostaa minua yhä enemmän ja enem män. Monet omat lempikuvani olen napannut sattumalta kadulla, silloin tällöin sitä onnistuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan kuten vaikka tässä ja tässä. Myös maisemaan vahingossa osuvat eläimet tuovat kuvaan usein kivan yllätyselementin. Nyt valitsemassani kuvassa yhdistyy katukuvaus ja eläin. Kyseessä oli sillä tavalla vahinkolaukaus, että kissa ehti juuri ja juuri tallentua kuvaan, ennen kuin se säikähti matkakaveriani (ks. alla) ja pötki pakoon. Jos minulla olisi ollut aikaa suunnitella kuvaa, niin toki olisin suonut, että pinkki vespa olisi näkynyt kokonaan.
- Kuva on otettu Italian kauneimmassa kylässä: Italian kaunein kylä
Matkakuva, joka saa hyvälle tuulelle
Tämä kuva on otettu Korsikan matkaltamme, jolta olisi saanut muitakin hyvän tuulen kuvia kuten siitä aasista, joka tervehti meitä auton ikkunasta tai aamulla majapaikan portin takana odottanutta lehmästä. Mutta retki smaragdinvihreälle joelle, jonka kirkkaaseen, syvään veteen voi hyppiä ympäröiviltä kallioilta oli niin ihana, että aina tulee hyvälle tuulelle, kun sitä muistelee!
Luontokuva
Vaikka mieli tekisikin tähänkin laittaa kuva Abruzzosta, niin päädyin kuitenkin suomalaiseen suokuvaan pitkospuineen. Koska todennäköisesti en tule kuitenkaan kirjoittamaan pienestä retkestäni Isojoella sijaitsevaan upeaan Lauhanvuoren luonnonpuistoon, joka tarjoilee maisemia pirunpellosta pulppuaviin lähteisiin. Vai pitäiskö sittenkin?
- Tässä niitä toisenlaisia luontokuvia: Karunkaunis Abruzzo: Italian Tiibet
Kuva yläilmoista
Alapuolella avautuvat maisemat ovat minusta niin upeita, että hakeudun näköalapaikoille ja torneihin lievästä korkean paikan pelosta huolimatta (kunhan ei tarvi ihan reunalle mennä). Tämä kuva on otettu Umbriassa, Todin kirkon kellotornissa.
- Juttu blogini alkuajoilta: Ruskaretkellä Umbriassa, osa 1: Tunnelmallinen Todi
Postikorttimaisema
Italiassa näitä postikorttimaisemia riittää. Myös niiden kaikken tallatuimpien polkujen ulkopuolella.
Kuva matkaseurasta
Pari vuotta sitten sain matkakumppanin, joka lähtee aina yhtä innokkkaana mukaani, jaksaa kiertää vaikka kuinka monta samannäköistä pikkukylää tahansa, ei valita koko päivän kävelystä/ huonoista jutuista, eikä koskaan valita, että ”onko pakko”. Kirkkoihin ja museoihin se ei pääse, mutta muuten kyllä lähes kaikkialle. Paitsi tietenkin Suomessa. Pikkukoiramme Tuisku on kaksivuotiaaksi matkustellut jo aika paljon: neljä maatakin on jo käytynä. Tässä kuvassa ihanan pentumainen Tuisku tutustuu Ostia Anticaan.
Fiilistelykuva palmun alla
Tämä kuva ei laadultaan ole hääppöinen, eikä palmukaan ole kovin kaunis, mutta kuvaan liittyy paljon fiilistä. Se on otettu yhtenä toukokuisena tiistai-päivänä, jolloin lasten koulusta oli jonkun opettajien koulutuspäivän vuoksi vapaata ja päätimme pitää pienen rantaloman puolen tunnin ajon päästä Roomasta. Hiekka oli valkeaa, meri oli jo uimalämmin ja rannalla saattoi ihailla jotain raunioitakin. Upeaa. (Kunnes tuli nälkä.)
- Toinen ranta linnanäkymällä lähellä Roomaa: Santa Severa: ranta linnanäkymällä
Hyvää huomenta -kuva
Yksi viime vuosien unohtumattomimmista kokemuksista on, kun ajoimme aamuvarhain poikani kanssa pelkissä kylpytakeissa – ja uima-asuissa tietenkin – Saturnian kuumista lähteistä lähteville putouksille. Paikalla ei ollut ketään muuta. Kun ensimmäiset muut kylpijät tulivat, lähdimmekin aamiaiselle majapaikkaamme. Saturnia on muuten ollut näkyvästi esillä matkailulehdissä tänä vuonna.
Lempikaupunkini
No, melkein loppuun asti pääsin ilman Roomaa. Mutta valinta vain oli liian vaikea, kun yritin miettiä jonkun toisen lempikaupungin. Mikään ei tule lähellekään Roomaa ja toisaalta, mikä tahansa vanha kaupunki mukulakivikatuineen on minusta ihana.
- Haluatko lisää sisäpiirin vinkkejä Roomaan? Tilaa Postikortti Roomasta
Jos haluat osallistua matkakuvahaasteeseen, ohjeet löytyvät Lentopelko-blogin postauksen lopusta!
Mikä oli oma suosikkisi kuvista tai tarinoista? (Tiedän, se on tuo kuva Tuisku-koirasta, eikö olekin?)
Vastaa