Tämän postauksen otsikossa on pari virhettä. Ensinnäkin mercato tarkoittaa toria, mutta kauppahalli nyt vaan kuvaa mielestäni paremmin niin mielikuviltaan kuin ulkoiselta olemukseltaankTestaccion sisätiloissa toimivaa, monipuolista toria. Toiseksi Testaccion torin virallinen nimi on Nuova mercato di Testaccio, Testaccion uusi tori. Uutta torissa on kuitenkin lähinnä sen sijainti ja uusi rakennus, sillä Testaccion piazzalla toiminut vanha katettu ulkoilmatori muutti uusiin tiloihin muutama vuosi sitten. Moni torikoju on toiminut jo sukupolvien ajan.
Monet paikalliset haikailevat yhä vanhan torin perään, koska uudella torilla ei kuulemma ole samanlaista tunnelmaa kuin vanhalla, ”oikealla” torilla. Siinä he ovat tietenkin oikeassa. Roomalaisen mittakaavan mukaan uutuuttaan kiiltelevässä, arkkitehti Marco Riettin suunnittelemassa modernissa lasikattoisessa rakennuksessa toimivalla torilla on epäilemättä varsin erilainen tunnelma kuin perinteisellä ulkoilmatorilla, jonka kojuissa torimyyjäparat saivat hypellä lämpimikseen talvella ja hikoilla helteellä, ilman juoksevaa vettä tietenkään. Puhumattakaan mikä tunnelma torilla varmaan oli sateella!
No totta puhuen en itse ehtinyt koskaan käydä Testaccion vanhalla torilla, joten minulla ei varsinaisesti ole vertailukohdetta. Mutta voin sanoa, että Testaccion uutta toria rakastan.
Testaccion torilla on 103 kojua, joissa italialaisten torien tapaan myydään paljon muutakin kuin vihanneksia, hedelmiä, lihaa ja kalaa. Mutta siinä missä normitoreilla myydään lähinnä feikkilaukkuja ja laamapaitoja, Testaccion torilla on huippukiva sisustuskauppa, josta löytää monenlaista kivaa myös skandinaaviseen makuun (uskokaa minua: kivat sisustuskaupat ovat todella harvassa täällä). Ja yksi Rooman parhaista vintage-liikkeistä. Kenkäfriikit ovat suunnanneet jo pitkään Testaccion toriin moniin edullisiin kenkäkauppoihin. Torilta saa myös ihania huiveja ja muita asusteita, käsintehtyjä laukkuja ja hattuja, lankoja ja lastenvaatteita. Sen lisäksi tietenkin, että kojuissa myydään myös kotona tehtyjä cannelloneja, gnoccheja ja tortellinoja, viiniä ja oliiviöljyä, tuoretta leipää ja juustoja, biodynaamisesti tuotettuja vihanneksia ja lihaa.
Testaccion tori on myös Rooman parhaita lounaspaikkoja, siis jos ei haittaa, että lounaansa joutuu joko nauttimaan käytävän varrella penkillä tai ottamaan mukaan. Kojuista saa pikkurahalla Rooman parhaan paninon, ihanan torin antimista tehdyn salaatin, tuorepasta-annoksen, lihapulla- ja kasvisruoka-annoksen kupissa tai vaikka piadinan eli vähän tortillan tapaisen täytetyn leipäsen. Ruokajuomaksi voi valita niin artesaanioluen, parin euron hintaisen viinilasillisen kuin vihersmoothienkin.
Eniten tykkään Testaccion torista – tai kauppahallista – siksi, että siellä kiteytyy jotain olennaista Roomasta. Vanhat perinteikkäät ja trendikkäimmät torikojut elävät siellä sulassa sovussa. Vain Testaccion torilla voi nähdä vierekkäin kojun, jonka katosta roikkuu kokonaisia ilmakuivattuja kinkkuja ja vegaanista ruokaa myyvän kojun. Tai ruokakojun, josta saa roomalaisiin klassikkoruokiin ja sisäelimiin nojaavia paninoja ja kojun, josta saa avokado-kvinoasalaattia. Kojun, jossa myydään kotitakkeja ja villahousuja ja kojun, jossa myydään trendikkäitä sisustusesineitä. Koko paikka on rakennettu kirjaimellisesti Rooman arkeologisten raunioiden päälle – osa raunioista on jätetty näkyviin rakennuksen keskelle – mutta se toimii lähes täysin katolle asennettujen aurinkopaneelien tuottamalla sähköllä.
Testaccion kauppahalli on mainio esimerkki siitä, miksi Rooma on pysynyt ikuisena kaupunkina: se ei ehkä omaksu uusimpia ulkopuolelta tulevia trendejä heti, mutta vähitellen laadukkaimmat niistä tänne tulevat. Eivät kilpailijoina, vaan perinteen jatkajina. (No, olipas filosofista.)
Nuovo mercato di Testaccio,
Via Benjamin Franklin 12/A,
avoinna ma – la klo 6 – 14.30
Perille pääsee B-metrolla (Piramiden asema, 300 m kävely), raitiovaunulla 3, busseilla 75 ja 83, bussi 719 menee ihan viereen.
Vastaa