Ostia Antica -parka. Sijainti Rooman ja Pompeijin välissä takaa sen, että turistivirrat eivät käy sinne ihailemaan antiikin ajan satamakaupungin hyvin säilyneitä raunioita. Vaikka kannattaisi kyllä: Ostia Antica tarjoaa paljon enemmän nähtävää kuin vaikkapa Forum Romanum ja sinne pääsee Roomasta alle tunnissa paikallisliikennemaksun (1,50 €) hinnalla, joten se on huomattavasti helpompi päiväretkikohde kuin Pompeiji.
Ostia Antican historia ei tosin ole yhtä vaikuttava ja dramaattinen kuin Forum Romanumin tai tuhkan alle hautautuneen Pompeijin. Sieltä ei löydy keisareiden koteja eikä laavaan peittyneiden asukkaiden jäännöksiä. Perimätiedon mukaan sen olisi perustanut myyttinen Ancus Marcius 500 eaa., mutta arkeologiset todisteiden perusteella Ostia perustettiin vasta 300-luvulla eaa. sotilastukikohdaksi (castrum) suojelemaan Roomaa merirosvoilta (kaupungin nimi tulee sanasta Ostium ”joensuu”). Koska Rooma ei sijainnut meren rannalla, se tarvitsi kauppasataman ja kivenheiton päässä Roomasta sijaitseva Ostia tarjosi satamalle ihanteellisen paikan. Vuosien saatossa Ostian sotilasleiristä muodostui kauppakaupunki, jossa oli laajimmillaan 100-luvulla asui 50 000 asukasta. 300-luvulla Ostia alkoi kuitenkin rappeutua ja ihmiset muuttivat sieltä pois huonon hallinnon ja infrastruktuurin vuoksi. Ostian ympäristö muuttui soiseksi ja malarian vaivaamaksi. Lopullisesti kaupunki hylättiin Rooman valtakunnan romahtaessa, sen rakennuksia purettiin ja materiaalia vietiin muualle – mm. Pisan kaltevan tornin kerrotaan olevan rakennettu Ostiasta puretusta materiaalista – ja loput kaupungista vajosi Tiberin lietteen ja mudan alle ja unohdettiin vuosisadoiksi, kunnes 1900-luvulla aloitettiin kaupungin järjestelmälliset kaivaukset. Ostia Antican kaupungissa voi siis asiantunteva vierailija (en minä) nähdä antiikin ajan kaupungin kehityksen ja muutokset. Ostian rauniokaupunki kertoo tavallisten ihmisten elämästä: sieltä löytyy kerrostaloja (insulae), varastorakennuksia, temppeleitä, hallintorakennuksia ja yleisiä ja yksityisiä käymälöitä. Kylpylät, teatteri, viinituvat, torit, ravintolat seinälle maalattuine ruokalistoineen ja jopa paikalta löytyvä hotelli kertovat, etteivät ihmisten vapaa-ajanviettotavat ole oikeastaan merkittävästi muuttuneet 2000 vuodessa. Arvokkaimmat patsaat on Ostia Anticasta viety museoihin, mutta siellä täällä on hyvin säilyneitä mosaiikkeja, freskoja ja muita koristeita. Ei ihme, että Unesco on listannut Ostian 100 merkittävimmän arkeologisen kohteen joukkoon koko maailmassa.
Ostia Antican alue on laaja ja siihen tutustumiseen kannattaa varata ainakin kolme tuntia aikaa. Viimeksi siellä käydessäni monet turistit kääntyivät takaisin amfiteatterin jälkeen, mutta itse asiassa kaupungin keskuksen rauniot ovat siitä vielä eteenpäin. Mukaan kannattaa ottaa ainakin vesipullo, vaikka Ostia Anticassa onkin myös baari, josta saa juotavaa ja pientä syötävää. Myös piknik-eväät voi varata mukaan, sillä mikä olisi ikimuistettavampi eväsretken paikka kuin antiikin aikaiset rauniot. Paikkaa voi suositella etenkin lapsiperheille, sillä Ostian raunioilla pääsee kiipeilemään raunioilla, vierailemaan luolissa ja leikkimään gladiaattori- tai vaikka prinsessaleikkejä antiikin miljöössä. Teatterissa kannattaa kokeilla miten hyvin ääni kantautuu alhaalta katsomon ylimmille portaille asti.
Ostiaan pääsee helposti, kun menee ensin B-metrolla Piramiden asemalle, josta seuraa Ostia Lidon kylttejä juna-asemalle, josta voi jatkaa junalla matkaa samalla lipulla. Junasta jäädään pois Ostia Antican asemalla ja matka kestää puolisen tuntia. Asemalta raunioille pääsee kulkemalla asemarakennuksen edestä lähtevän ylikulkusillan yli ja sen jälkeen suoraan eteenpäin vielä toisen kadun yli ja parkkipaikkojen läpi lippuluukulle, jonne siis ei tarvitse jonottaa. Lippu Ostica Antican raunioille maksaa 8 €, 18 – 25-vuotiailta EU-kansalaisilta 4 € ja alle 18-vuotiaat EU-kansalaiset pääsevät tännekin ilmaiseksi.
Vastaa