Ulkosuomalaisten blogeissa on viime aikoina London & beyond -blogin heittämän haasteen ansiosta keskusteltu vilkkaasti, mikä on parasta ulkosuomalaisuudessa. Me ulkosuomalaiset ei tietenkään olla samasta muotista ja tarkastellaan ulkosuomalaisuuttakin omasta elämäntilanteesta käsin. Lapseton näkee varmaan toisenlaisia hyviä puolia ulkosuomalaisuudessa kuin lapsiperhe, pienten lasten vanhemmat toisenlaisia kuin teinien vanhemmat, parikymppinen toisenlaisia kuin keski-ikäinen, vastamuuttanut toisenlaisia kuin vuosia ulkomailla asunut, oman työn vuoksi ulkomaille muuttanut…no, tajusitte varmaan jo kuvion. Asuinmaakin epäilemättä vaikuttaa siihen, millaiseksi ulkosuomalaisuuden kokee. Olenkin vähän yllättynyt, miten paljon samanlaisiakin asioita blogeissa on nostettu esiin ulkosuomalaisuuden parhaiksi puoliksi: kielitaidon merkitystä, ummikkona tilanteista selviämistä, monikulttuurisuutta, uusien tapojen oppimista, sääntöjen vähyyttä.
Blogiani pitempään seuranneet jo tietävätkin, että olemme ulkosuomalaisia nyt toista kertaa. Edellinen pestikin oli Italiassa, sillä asuimme Lombardiassa Maggiore-järven rannalla pikkukaupungissa nelisen vuotta. Kun sieltä palasimme Suomeen, vannoin, ettei ikinä enää muuteta pois sieltä, eikä varsinkaan Italiaan! Mutta niinpä vain reilun vuoden kuluttua löysin itseni Roomasta. Ensimmäinen kerta oli kokeilu ja seikkailu, onko meistä tähän? Toisella kertaa tiesimme jo mitä oli tulossa. Mikä sitten sai minut vaihtamaan toimivat bussilinjat aikatauluineen, kunnon suihkut, joista tulee lämmintä vettä ja ruisleivän taas Italiaan, jossa mikään edellä mainitusta ei toimi? Lähestyn aihetta kertomalla muutamasta tavallisesta päivästä ja tilanteesta viime viikolla. Päätelkää itse niiden perusteella, onko ulkosuomalaisuus hauskaa vai ihan hanurista.
Perjantaina aamulla tapasin ruotsalaisen ystäväni Sofian läheisen pikkupuiston kahvilassa, jonka auringonpaisteisella terassilla nautitimme cappuccinot ja uunituoreen cornettot (yhteensä 1,80 €). Tuisku-koira oli tietenkin mukana ja halusi tervehtiä kaikkia, mutta kukaan ei ärsyyntynyt, vaikka se hyppi niitä vasten. Kahvilassa oli ainakin 2 muutakin koiraa.
Illalla olimme sopineet menevämme ulos ystäväperheen kanssa, koska he olivat lähdössä parin päivän päästä koko kesäksi kotiseudulleen USA:ssa. Asiasta sovittiin edellisenä iltana, joten emme tehneet pöytävarausta, vaan tapasimme Trasteveressa piazzalla. Seuraan liittyi myös kanadalaiset ystävämme. Nautimme spritzit terassilla, jälkikasvu häipyi viereiselle piazzalle pelaamaan palloa ja kävi välillä noukkimassa drinkkien kanssa tarjottuja pikkusuolaisia. Jeff kävi kysymässä olisiko viereisessä turistirysässä ravintolassa tilaa 11 hengelle. Oli ja siirryimme sinne. Paikka ei ehkä olisi ollut ykkösvalintamme, jos olisimme suunnitelleet ulkona syömistä, mutta ruoka oli ihan hyvää – mun vongolepasta jopa erinomaista – listalta löytyi jokaiselle jotakin ja palvelu pelasi. Talon viini oli aika kamalaa, mutta ensimmäisen litran jälkeen se ei haitannut.
Parasta ulkosuomalaisuudessa
- Ystävien tapaamisesta ei tehdä ongelmaa. Nyt kärjistän, mutta Suomessa tuntui, ettei kahvilla käymistäkään voinut ehdottaa ilman, että kaivettiin kalenterit esiin. Perheystävien tapaamisesta piti sopia viikkoja etukäteen ja sittenkin ne useimmiten peruuntuivat, kun joku sairastui. Isomman porukan tapaamiset jäivät mahdottomuutensa takia usein vain puheeksi. Välillä tuntuu, että tapaan ystäviäni useammin nyt, kun asun ulkomailla. Siis jos ilmoitan tulostani Suomeen hyvissä ajoin etukäteen. Tosin täytyy myöntää, että etenkin perheellisten ystävien tapaaminen on ulkomailla helpompaa, kun tapaamiset voi sopia mihin tahansa ravintolaan tai julkiseen tilaan. Mistä pääsemmekin seuraavaan kohtaan…
- Suhtauminen lapsiin/ teineihin(/ koiriin). Ulkosuomalaisena huomaa, miten lapsikielteinen maa Suomi on. Lapset nähdään ongelmana, joka pitää eristää erillisiin lapsinurkkauksiin ja puuhavaunuihin. Itse olen siis alkanut nähdä nämä – samoin kuin ne lastenmenutkin – lapsikielteisyytenä, täällä kun lapset ovat tervetulleita kaikkialle, myös iltaisin ravintoloihin, eikä pois häädetä terasseiltakaan, vaikka vanhemmat oluen tilaisivatkin. Siis osaksi ihan tavallista elämää, eikä mitään mystistä lapsiperheen elämää. Nuorilla Suomessa on ehkä vielä vaikeampaa kuin lapsiperheillä. Viime kesänä sain tuta, että nuorille on tarjolla Helsingissä vain Mäkkäri ja sieltäkin ne häädetään pois, jos joku ei säännöllisin väliajoin tilaa sitä euron juustoa. Täällä sen sijaan teinit menevät keskenään syömään ulos iltaisin, toki myös toisinaan baareihin tai kokoontuvat rannalle/ piazzalle. Ja kyllä, heille on tarjolla myös alkoholia, sillä ikäraja monissa paikoissa on täällä 16. En kuitenkaan ole nähnyt täällä (vahvasti) humaltuneita teinejä, sillä se olisi varmaan niiiiiin noloa niistä. Ja koiria italialaiset rakastavat ehkä enemmän kuin lapsia. Koirat ovat tervetulleita ihan kaikkialle: ravintolaan, baariin, lihakauppaan, rannalle. Mikä helpottaa elämääni sekin.
- Ihmiset. Parasta niin Suomessa kuin ulkomaillakin ovat ystävät. Ulkosuomalaisena tutustuu tietenkin hyvin toisenlaisiin ihmisiin kuin Suomessa (what???). Meidän tuttavapiirimme on hyvin kansainvälinen ja on hauskaa keskustella kevyemmin ja vakavammin kulttuurieroista. Ja oppia paljon, paljon uutta. Tietysti olen tutustunut myös moniin suomalaisiin, joihin en ehkä olisi törmännyt Suomessa, mikä on myös hienoa.
- Sää. No mitä sitä kiertelemään: ilmasto on yksi tärkeimpiä syitä, miksi viihdyn Italiassa.
Viikonloppuna kävimme Bau Beachilla eli koirille tarkoitetulla rannalla puolen tunnin ajomatkan päässä kodistamme ja minä kävin sunnuntaina ilmaisen päivän innostaman viimein tutustumassa Santa Maria Antiquaan Forum Romanumilla. Muuten viikonloppu meni lähinnä kotona. Vaikka oli luvattu sadetta, niin sää oli lämmin ja aurinkoinen. Kitkin rikkaruohoja, pesin kattoterassin, lueskelin riippukeinussa, grillasimme ja söimme ulkona.
Parasta ulkosuomalaisuudessa
- Sää. Mainitsinko jo, että ilmasto on suunnilleen kaikkialla muualla parempi kuin Suomessa? Siis jos ei ole viileän ja räntäsateiden ystävä (minä en ole). Ei se aurinko täälläkään aina paista, mutta aika paljon useammin kuin Suomessa. Ei tarvitse kirkasvalolamppuja täällä.
Maanantaina soitin vuokraemännälle ja sitten putkimiehelle, koska wc ei vedä kunnolla, varmaan koska putket ovat täynnä kalkkia (tuttu ongelma ennestään). Samalla ajattelin, et vois viimein soittaa sähkömiehellekin uudestaan, koska eteiseen ei edelleenkään tule valoa ja toisaalta makuuhuoneen lamppu syttyy, jos painaa vessan katkaisinta. Sähköjohdot on muurattu suoraan seinään, mikä sai italialaisenkin sähkömiehen päivittelemään.
Parasta ulkosuomalaisuudessa
- Arjesta selviäminen. Asiat eivät hoidu niin kuin Suomessa, putkimies puhuu vain rooman murretta ja asunnoissa on käsittämättömiä ratkaisuja. Ensimmäisen kerran Italiaan muuttaessani en osannut kieltä ja käytännön asioiden hoitaminen oli tuskaa. Telecomin puhelinpalvelu löi tylysti luurin kiinni, kun yritin solkata ongelmista nettiyhteyden kanssa (en vieläkään mielelläni soita mihinkään italiaksi). Mutta pikkuhiljaa opin tulemaan toimeen vajavaisella kielitaidolla ja sanavarastolla: kyllä asiat aina jotenkin saa kerrottua. Täällä Roomassa tosin helpottaa, ettei meidän tarvitse selvitä mistään oikeasti vaikeasta hommasta, kuten esim. kaasusopimuksesta tai veroilmoituksesta. Postissa ja pankissa asioiminenkin vaatii päivien henkisen valmentautumisen.
Tiistaina kävin kaupassa. Tai oikeastaan kaupoissa ja torilla. Ostin hedelmiä ja vihanneksia samaan pussiin, sillä kaikki maksavat 1,20 euroa/ kilo. Erikseen ostin vielä kirsikoita ja viikunoita. Ostin hanaviiniä omaan 1,5 litran lasipulloon. Lihakauppias siivutti kinkkua ohuen ohuiksi viipaleiksi juuri haluamani määrän ja onki isosta laarista kaksi mozzarellapalloa muovipussiin. Näin ”maito-auton” eli pakettiauton, josta voi ostaa maitoa omaan pulloon sen kyljessä olevasta hanasta. En ole sitä kokeillut, vaikka Pohjois-Italiassa käytiin hakemassa maitoakin lähitilan automaatista omiin maitopulloihin.
Parasta ulkosuomalaisuudessa
- Vähemmän elämää vaikeuttavia sääntöjä ja kontrollia. Suomessa on ihan järjettömästi älyttömiä sääntöjä, joilla kontrolloidaan kansalaisten elämää. Kyllähän se välillä pistää ihmettelemään, miten on mahdollista, että täällä voi myydä maitoa ja viiniä omaan huuhtaistuun muovipulloon, kun Suomessa vahditaan kurkkujen muotoa, eikä saa edes viedä itse leivottuja kakkuja päiväkotiin lapsen syntymäpäivänä. Kuitenkin samassa EU:ssa ollaan. Eikä varmaan ole torimyyjillä hygieniapassia. Kyllä ne tietävät muutenkin, että kauppa loppuu, jos hygieniasta tulee ongelmia. London & Beyond -blogissakin mainituista alkoholisäädännöstä en ala edes puhua. Olen samaa mieltä Riku Rantalan kanssa siitä, että pilkunjyystö pilaa
kesälomatelämän Suomessa (ja siitä, että jos joku on huolissaan humalaisista tai teinidokailusta kauppahallissa, hän on vakavasti vieraantunut todellisuudesta). - Näkee Suomen uudessa valossa, hyvässä ja pahassa. Suomen kaupoissa alkaa pistää silmään ne järkyttävän pitkät karkki- ja keksihyllyt. Siis oikeasti: keskeisellä paikalla ihan tolkuton määrä epäterveellistä sokeria, mutta viiniä ei voi kauppoihin tuoda. (Ulkomailla pääsee muuten karkkihimosta kätevästi eroon.) Monet muutkin ennen ihan tavallisilta tuntuneet asiat alkavat näyttää vähän kummallisilta. Toisaalta myös hyvät puolet korostuvat: ilmaiset uimarannat ja hiihtoladut, marjat, toimiva paikallisliikenne, turvallisuus, uimahallit, joissa käydäkseen ei tarvitse lääkärintodistusta.
Keskiviikkona tapasin tyttären college counselorin eli ihmisen, jonka tehtävänä on auttaa löytämään sopivimmat yliopistot kullekin opiskelijalle ja opastaa hakumenettelyissä. Keskustelimme tytärtäni kiinnostavista yliopistoista ja niiden ohjelmista niin UK:ssa kuin USA:ssakin. Monet näistä löytyvät huippuyliopistojen listalta. Toki myös taloudelliset rajoitukset tulivat puheeksi. On kuitenkin hyvä, että tytär saa asiantuntevaa ja hyvin henkilökohtaista opastusta hakuprosesseista, sillä me vanhemmat ollaan pihalla ku lumiukot.
Parasta ulkosuomalaisuudessa
- Lapsilla on on ihan toisenlaiset mahdollisuudet. Molemmat lapseni käyvät kansainvälistä (oik. amerikkalaista) koulua ja saavat ihan erilaisen koulukasvatuksen. Ei välttämättä paremman, sillä arvostan valtavasti Suomen kouluja ja koulujärjestelmän kansainvälisestikin tunnustettua korkeatasoisuutta. Vaikka yleissivistykseen saattaa jäädä mun mielestä aukkoja, niin sen ehkä korvaa, että lapseni oppivat ilmaisemaan itseään ja argumentoimaan ihan toisella tapaa kuin suurimmassa osasta suomalaisesia kouluja (korjatkaa, jos olen väärässä). Ja englanniksi. Lisäksi mukaan tarttuu kuin itsestään pari muutakin kieltä (kumpikaan ei halunnut opiskella italiaa koulussa, koska sen oppii muutenkin). Puhumattakaan siitä, miten paljon laajemmat jatko-opiskelumahdollisuudet niille aukeavat. Meinaa pieneltä keskipohjalaispitäjältä tullutta hirvittää: itse kun keskustelin OPOni kanssa lähinnä siitä, kannattaako sinne yliopistoonkaan nyt hakea. Ei ainakaan Hesaan kannata hakea.
Torstaina oli koulun vanhempainyhdistyksen vuosittainen hyväntekeväisyysgala. Tällä kertaa se oli Appia Anticalla upeassa villassa, jonka puutarhan keskellä oli pala Aurelian muuria. Huutokaupattavana oli niin vanhempien lahjoittamia luxuskäsilaukkuja, jalkapalloilijoiden allekirjoittamia palloja, yksityiskierroksia taidekokoelmissa kuin viikonloppuja kakkos- tai kolmosasunnoissa Pariisissa, Skotlannissa ja Kanarialla. En ostanut mitään. Tilaisuus oli kuitenkin leppoisa, tarjoilu pelasi ja prosecco virtasi.
Parasta (??) ulkosuomalaisuudessa
- Pääsee mitä kummallisimpiin juhliin. Siis sellaisiin, joihin Suomessa ei ehkä olis pääsyä. Enkä nyt tarkoita pelkästään hulppeita bileitä linnassa, jossa Tom Cruise ja Katie Holmes meni naimisiin (been there, done that), vaan suurlähetystön tilaisuuksia. Tai Papua-Uusi-Guinean itsenäisyyspäiväjuhlia. Tai syntymäpäiviä tai häitä maaseudulla. Jopa suomalaisten kesken vietetty vappu- tai juhannusjuhla voi saada hyvin eksoottisia piirteitä ulkomailla. Nä
Näistä kuvauksista voi lukea rivien välistä myös sen, ettei se elämä ulkosuomalaisena aina niin herkkua ole. Monet asiat hoituvat Suomessa paremmin: sisällä on lämmintä, suihkusta tulee heti lämmintä vettä, bussien aikataulun voi tarkistaa netistä, nettiyhteys toimii (mitä tätäkin juttua kirjoittaessa olen kipeästi kaivannut). Suomen hyvien puolten näkeminen onkin yksi parhaimmista asioista ulkosuomalaisuudessa. Kaikesta huolimatta olen nykyään melko tyytyväinen elämääni ulkosuomalaisena: se on tuonut mukanaan paljon.
Vastaa