Kun tytär lähti vuosi sitten opiskelemaan Lontooseen ja poika aloitti lukion, huomasimme puolison kanssa olevamme ihan uudessa elämänvaiheessa: meillä on nyt nimittäin mahdollisuus matkustaa kahdestaan ensimmäistä kertaa 20 vuoteen! Totta se on, emme ole olleet paria hotelliyötä lukuunottamatta reissussa kahdestaan esikoisen syntymän jälkeen, koska mummot ovat olleet liian kaukana, eikä muita hoitajiakaan ole päiväkausiksi ollut. En pidä tätä minään suurena puutteena, sillä ehdimme matkustaa kahdestaan ihan riittävästi ennen lapsia ja perheenlisäyksen jälkeenkin kumpikin on päässyt reissuun myös yksikseen, siis ilman perhettä. Minusta on ollut mukava matkustaa koko perheen kanssa ja olisi tuntunut suorastaan oudolta lähteä matkalle kahden ilman lapsia. Nyt kun ”lapsetkin” reissaavat jo ilman vanhempiaan muun muassa kaiken maailman kouluretkillä, me kuitenkiin voidaan sillä välin kokeilla, onnistuuko matkailu vielä ihan kahden kesken.
Ensimmäiselle yhteiselle pitkälle viikonloppumatkalle vaihtoehtoja oli valtavasti. Lissaboniin! Ei kun sittenkin johonkin Espanjaan! Ei kun Kroatiaan! Viikonlopun lähestyessä yksi kerrallaan ne kuitenkin karsiutuvat hintojen nousuun, mahdottomiin lentoaikoihin tai muuhun vastaavaan käytännön ongelmaan. Aikaakin oli vain kaksi yötä. Mihin sitten päädyimme? No jälleen kerran lähimatkalle Umbriaan, tällä kertaa Perugiaan, joka on ollut listallani jo pitkään. Mentiin sentään junalla, että olisi edes vähän erilaista kuin aiemmilla Umbrian matkoillamme. Ja kiittäähän se ympäristökin siitä, kun ei lennetty parin yön takia kauemmas. Eikä Perugia ollut loppujen lopuksi ollenkaan hullumpi valinta.
Historiallinen, mutta nuorekas ja kansainvälinen vanhakaupunki
Romanttinen viikonloppumatkamme alkoi pienellä pettymyksellä. Ajattelin nimittäin satsata johonkin päheään hotelliin, kun kerran ajassa ja matkakustannuksissa säästettiin. Poreammeen, kuntosalin ja uima-allaskuvien perusteella valitsemani Giò Wine e Jazz -hotelli ei mennyt kuitenkaan ihan nappiin, sillä ”juniorsviitti” oli tavallinen ankea hotellihuone, ikkunasta oli näkymä parkkipaikalle, poreamme ei toiminut, kuntosali osoittautui suunnilleen yhdeksi kuntopyöräksi kellarissa, eikä kattoterassille edes päässyt. Siellä olevan uima-altaan en odottanutkaan olevan auki enää lokakuussa yli 20 asteen lämpölukemista huolimatta. No eihän me nyt hotellissa tultukaan aikaa viettämään (tai no, minä ainakaan), joten ihan sama. Sitä paitsi hotellin ravintola oli törkeän hyvä! Päädyimme syömään siellä molempina iltoina, ruoka ja palvelu oli sitä kaipaamaani luksusluokkaa!
Hotelli sijaitsi Perugian modernimmalla puolella. Vanhaan kaupunkiin kiipeäminen käy kiitettävästi kuntoharjoituksesta, mutta onneksi sinne pääsee kätevästi myös minimetrolla, joka oli puolison sanoin ”söpöintä heti koiranpentujen jälkeen”. Oletteko samaa mieltä?
Perugian vanhakaupunki on todella vanha, sillä kaupungin historia ulottuu aina etruskien aikoihin asti. Tällaiselle historiafriikille se tarjoaa siis ihan uskomattomia elämyksiä! Perugiassa voi kävellä roomalaisella akveduktilla ja käydä etruskien aikaisessa kaivossa. Ensin mainittu eli aamukävely akveduktilla oli suorastaan maagista, kaivossa käynti sen sijaan vähän hirvitti. Sen päällä kun kuljettiin lasista siltaa pitkin ja lasin läpi voi suoraan nähdä 300-luvulta peräisin olevan kaivon syövereihin.
Vaikka Perugian kapeat mukulakivikujat huokuvat historiaa, niin se on samalla tavallista keskiaikaista italialaiskaupunkia nuorekkaampi ja kansainvälisempi. Perugiassa on nimittäin kaksikin yliopistoa, vuonna 1308 perustettu Università degli Studi di Perugia ja ulkomaalaisille suunnattu Università per stranieri. Lisäksi kaupungissa on kuvataideakatemia, konservatorio, kääntäjien ja tulkkien koulutuslaitos ja monia muitakin pienempiä instituutteja. Opiskelijoiden runsaus näkyi mukavasti myös kaupungin ravintola- ja baaritarjonnassa ja niiden hinnoissa, sillä panino-baareja ja muita edullisia ruokapaikkoja oli riittämiin historiallisessa keskustassakin. Yliopistojen ympäristössä oli etnisiä ravintoloitakin enemmän kuin vaikkapa Roomassa. Ihan kuin olisi ulkomailla ollut! Kävimmekin yhdessä täpötäydessa kiinalaisessa ravintolassa toisena päivänä lounaalla. Ei ehkä maailman mieleenpainuvin ateria, mutta ihan hyvä ja mukavaa vaihtelua italialaiseen ruokaan (siihenkin voi kyllästyä, uskokaa pois).
Konferenssikaupungin hullumpi puoli
Perugia on tunnettu suklaastaan. Maine perustuu tosin lähinnä sieltä lähtöisin olevan Perugina-yhtiön Baci-konvehteihin (suom. suukot), joita viedään ympäri maailmaa. Maine suklaakaupunkina näkyi katukuvassa, pieniä suklaapuoteja oli siellä täällä. Lisäksi Perugian vuotuisten suklaafestivaalien valmistelut oli jo aloitettu, ne olisivat olleet viikkoa myöhemmin. Tosin yhden suklaapuodin konvehteja maisteltuani tuomitsinkin, että Perugian kuuluisa suklaa sopii lähinnä kaduille rakennettavien veistosten materiaaliksi, sen verran kuivaa ja vanhan makuista suklaa oli. Suklaan lisäksi Perugia tunnetaan myös jazzista, sillä sellä pidetään Italian kuuluisimmat jazz-festivaalit aina heinäkuussa. Ja paljon muitakin pienempiä festivaaleja ja konferensseja.
Tiesittekö muuten, että lentoyhtiöille maksetaan suuria summia, jotta he levittäisivät taivaalle kemikaaleja jostain huippusalaisesta syystä, kuten ihmisten määrän vähentämiseksi, mielten manipuloinniksi tai aseiden testaamiseksi? Todisteena kemikaalivanoista (engl. chemtrails) on pidetty joidenkin lentokoneiden peräänsä jättämiä vanoja, sillä kaikki koneet eivät sellaisia jätä. Tämänkin opin Perugiassa, sillä vanhan kaupungin viehättävällä keskuspiazzalla, Piazza IV Novembrella, kanniskeltiin tästä salaliitosta kertovia kylttejä. Lisää tietoa hallitusten juonimista kemikaalivanoista oli piazzan laidalla olevassa palazzossa, jossa pidettiin salaliittoteoriaan uskovien konferenssia. Mies oli kuullut näistä hörhöistä teoriasta ennenkin ja halusi ehdottomasti mennä kuuntelemaan. Mentiin, mutta kauan en kyllä kokouksessa kauan kestänyt. Olin oikeasti kuolla, kun valkokankaalle lävähti todisteeksi tästä kansalaisten myrkytysyrityksestä suttuinen kännykkäkuva toisensa jälkeen lentokoneiden kemikaalivanoista ja puhuja ääni väristen vakuutti kuvien olevan ihan aitoja, heidän itsensä (salaa?) ottamia kuvia. Siis oikeasti, kuvia ihan tavallisista lentokoneen taivaalle jättämistä vanoista. Meitä on kyllä moneen junaan.
Paljon tekemistä ja nähtävää…yhdeksi päiväksi
Perugia oli siis oikein viehättävä ja monipuolinen kaupunki, enkä varsinaisesti kadu valintaani: meillä oli siellä oikein mukavaa. Mutta olihan se nyt päivässä aika perusteellisesti nähty. Tuntui, että toisen päivän lounaaseen mennessä oli koluttu varmaan joka ikinen kuja ja näköalatasanne, pistäydytty etruskien kaivossa ja Rocca Paolinan huoneissa, käyty kirkoissa ja ihmetelty pää kenossa outoja freskoja. Ja tietenkin pysähdelty kahville, aperol spritzille, voileivälle, lounaalle ja aperitivolle. Niinpä päätettiin lähteä iltapäiväksi Assisiin, jonne pääsee Perugiasta kätevästi junalla parissa kymmenessä minuutissa. Tai niinhän minä luulin, mutta taidan kerrankin tehdä Assisista ihan erillisen jutun.
Ensi viikolla meillä olisi muuten taas mahdollisuus lähteä kahden jonnekin. Tai oikeastaa kolmestaan, sillä koiralle ei ole hoitajaa. Onko ehdotuksia?
Piditkö lukemastasi? Voit seurata blogiani myös Blogit.fi ja
Bloglovinin kautta.
Vastaa