Italiaa on siunattu monen muun hyvän lisäksi myös tuhansilla kilometreillä rantaviivaa, joista peräti 5038 km on sellaista, jota voi sanoa uimarannaksi. Tähän määrään mahtuukin monenlaista rantaa. On valkoisia hiekkarantoja, mustia hiekkarantoja ja kivirantoja. On kilometrikaupalla hiekkarantaa värikkäine aurinkotuoleineen ja pieniä poukamia. On jyrkkiä kallioita ja dyynejä. On viehättäviä rantakaupunkeja ja…no tajusitte varmaan jo pointin. Apulian rannat ovat erilaisia kuin Riminin tai Sardinian, mutta kaikki ne näyttävät idyllisiltä ja rentouttavilta keitailta, ainakin (matkailumainosten) kuvissa. Todellisuus on kuitenkin useimmiten ihan jotain muuta.

Idylli…

…ja todellisuus. (Photo credits Wanted in Rome)

Ainakin Keski-Italian suosituimmat rannat kuten Rimini itäpuolella ja Lazion ja Toscanan rannat länsipuolella ovat täpötäynnä, niillä rantaelämästä nauttii tuhansia aurinkovoiteella öljyttyjä italialaisia etenkin viikonloppuna. Ja elokuussa. Aurinkotuoleja on vieri vieressä ja niiden välistä on vaikea nähdä koko merta. Varsinkin kun kaksitoista ensimmäistä riviä on varattu kanta-asiakkaille. Niin maksullisilla kuin maksuttomillakaan rannoilla et voi jättää pyyhkeesi ympärille tarpeeksi pientä tilaa, etteikö siihen mahtuisi yksi italialaisperhe isovanhempineen. Paikallisten henkilökohtaisen tilan tarve on huomattavasti pienempi kuin suomalaisten.

Eikä Italian rannoilla muutenkaan saa ihan rauhassa olla. Vähän väliä aurinkotuolisi vieressä pistäytyy joku, jolla on käsivarret täynnä myytävää: uima-asuja (En muuten oikein tajua näitä bikinikauppiaita. Sillä jos on jo rannalla, niin kai silloin jonkinlainen uima-asukin on jo.), pelejä, leijoja, aurinkolaseja, hattuja. Koruja ja feikkilaukkuja. Afrikkalaisia koriste-esineitä (sillä kukapa ei haluaisi ostaa auringonoton lomassa puolimetristä afrikkalaispatsasta kotiin viemiseksi). Kaupustelijoiden välissä luonasi käydään kysymässä, haluaisitko  hierontaa. Tai letityttää hiuksesi. Tai hennatatuoinnin. Onneksi sentään välillä kärryjään hiekassa raahaa myös kookoksen ja vesimelonin viipaleita tai kylmiä juomia kaupittelevat myyjät, sillä vähän aikaa rannalla vietettyään kylmä olut vesipullo tai raikas hedelmäviipale tulee yleensä tarpeeseen.

Kuva täältä.

Italian rannat eivät siis ole hiljaisia, eivätkä kovin rentouttavia. Lisäksi tästä kaikesta pitää vielä useimmiten maksaakin, siis ylipäätään rannalle ja uimaan pääsystä. Se tuntuu suomalaisesta kyllä vuosienkin jälkeen niin oudolta. Pääsymaksuun tosin useimmiten sisältyy aurinkotuoli ja -varjo, pukeutumistilat, suihku ja maksullisilta rannoilta löytyy aina vähintään baari, josta useimmiten saa oikeaa ruokaakin.

Kyllä täältä ihan aikuisten oikeasti löytyy myös niitä kuvankauniita pitkiä rantoja, valkeaa hiekkaa, turkoosi meri ja kirkasta vettä. Esimerkiksi Apulian rannat ovat juuri sellaisia kuin matkailuesitteiden kuvissa näytetään, eikä niillä kuulemma vieläkään tungosta ole. Lämpimästi muistelen myös Sardinian rantoja, etenkin sitä kuvankaunista pientä poukamaa, jonne sardinialainen hotellinpitäjä meidät neuvoi ja jossa ei ollut ketään muuta. Roomankin tuntumasta löytyy nättejä rantoja kuten suosikkini Sperlonga, eikä Santa Marinellakaan ole hullumpi. Pelkän rannan vuoksi ei tarvitse lähteä niinkään kauas, sillä kävimme varsin idyllisellä rannalla vain puolen tunnin matkan päässä Roomasta. Koska olimme liikkeellä keskellä viikkoa rannalla oli kourallinen auringonottajia, hiekkarantaa riitti ja meri oli puhdas ja kirkas (ja lämmin!). Ranta oli myös ilmainen, eikä siellä ollut kuin pari kaupustelijaa. Mutta pyyhe piti laittaa suoraan hiekalle, kun ei rannalla ollutkaan vuokrattavana aurinkovarjoja, eikä -tuoleja. Eikä siellä ollut yhtäkään rantakahvilaa, ei edes niitä kiertäviä juomakauppiaita. Ja minä kun en viitsinyt palata kotiin hakemaan unohtuneita eväitä, kun ”voidaanhan me sieltä sitten ostaa jotain jostain baarista”. Joten niin kaunista ja rauhallista kuin siellä olikin, niin sieltä piti lähteä jo parin tunnin päästä ihmisten ilmoille ja palveluiden äärelle. Ja varjoon, jota ei rannalla luonnostaan ollut tarjolla.

Torre Flavia, Ladispoli.

Meri oli ihanan lämmin.
En siis oikein ymmärrä italialaisten hinkua mennä al mare joka ikisenä viikonloppuna ja koko loman ajaksi elokuussa. En myöskään ymmärrä, miten jengillä on varaa siihen, rantamaksut kun voivat sesonkiaikaan olla jopa 38 euroa per päivä. Minulle riittää pari rantapäivää vuodessa. Ja silloin haluan makoilla ja lueskella rauhassa hiekan yläpuolella kylmä drinksu kädessäni, joten suuntaan mieluiten rannalle, josta saa vuokrattua aurinkovarjon ja lettinon, baariin on lyhyt matka ja mieluiten paikalla on rantaravintola, josta saa tuoreita mereneläviä. Ja mereen voi pulahtaa uimaan lasinsiruja, kiviä tai yli-innokkaita uimavalvojia pelkäämättä. En halua myöskään pilata rantapäivääni jonottamalla ruuhkassa tai täpötäydessä junassa, joten en kaipaa meren äärelle viikonloppuna enkä lomillanikaan. Muutenkin järven rannalla tai uima-altaan reunalla on niin paljon miellyttävämpää.  
Mites te, kiinnostaisiko rantaloma aitoon italialaiseen tapaan vai kaipaatteko jotain ihan muuta?

Kommentit

3 vastausta

  1. Anonyymi avatar
    Anonyymi

    minä otin ystävineni junan pyramiden metrolta ostiaan ja menimme ilmaiselle rannalle. pyyhe vain hiekkaan ja pizza al taglio kohti suuta. rannalla oli baari, josta sai kolmella eurolla pullon peronia! kyllä kelpasi. toki juna oli välillä ruuhkainen…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *