Ennen korona-aikaa Toscanassa vieraili uskomattomat 100 miljoonaa turistia vuodessa, kun mukaan lasketaan kaikki päivämatkaajat ja italialaiset turistit. Turistimassoista voi puhua lähinnä Toscanan kuuluisimpien kaupunkien kuten Firenzen, Sienan, San Cimignanon tai Luccan kohdalla, mutta myös Toscanan viinialueillä ja pienemmissä kukkulakaupungeissa on ruuhkaa etenkin sesonkiaikaan. Turistien määrän vuoksi olen vältellyt Toscanaa kesäaikaan, syksyllä ja talvella siellä on ollut ihanan rauhallista ja kaunista.

Tukikohtanani oli tälläkin kertaa ihana La Chiusa Tuscany -hotelli, kukkulalla sekin. Kirjoitan siitä vielä erikseen.

*Majoitus on saatu yhteistyössä La Chiusan kanssa. Matkan kaikista muista kuluista vastasin itse. *

6. Montepulciano

Montepulciano on juuri sellainen kylä, joka ihmisillä on luultavasti mielessään, kun he ajattelevat toscanalaista kukkulakaupunkia: kapeita mukulakivikatuja, keskiaikaisia taloja, henkeäsalpaavia maisemia viinitarhojen yli ja tietenkin viinikellareita, viihtyisiä viinibaareja ja kodikkaita trattorioita siellä täällä. Montepulciano on mielestäni onnistunut säilyttämään melko hyvin aidon italialaisen pikkukaupungin tunnelman turisteista huolimatta. Varsinkin Sienan tai San Cimignanon jälkeen se voi vaikuttaa hyvinkin rauhalliselta.

Montepulciano on tunnettu lähinnä Sangiovese-rypäleestä tehdystä Vino Nobile di Montepulciano -punaviinistään. Viinin nimi (suom. aatelinen viini) juontuu perimätiedon mukaan siitä, että joku 1500-luvun paaveista mieltyi viiniin niin, että ”aateloi” sen. Vino Nobile -nimen otti virallisesti käyttöön viininvalmistaja Adamo Fanetti vasta 1920-luvun lopulla. Siihen asti alueen viinin virallinen nimi oli yksinkertaisesti ”Vino rosso scelto di Montepulciano”. Fanettin viinitilan Vino Nobile saavutti suuren suosion Sienan viinimessuilla 1931 ja sen jälkeen Vino Nobilen nimen käyttöön asetettiin tiukat viralliset rajoitukset mm. siitä, mitä rypäleitä siinä saa käyttää ja kuinka kauan kypsyttää tammitynnyreissä jne.

Tätä ei voi olla oppimatta Montepulcianossa, sillä viini on siellä läsnä kaikkialla. Siellä on paljon viinibaareja ja ”ilmaisia” viininmaisteluita tarjoavia viinikellareita ja cantinoita. Viininmaistelu on siis oikeasti ilmaista, lainausmerkit ovat siitä syystä, että harva kehtaa viiden, kuuden pikkulasillisen jälkeen olla ostamatta edes yhtä pullollista. Mutta kuten sanottu, ainakin yhden cantinan viinikellareissa kannattaa ehdottomasti Montepulcianossa kiertää.

Yksi erikoisimmista paikoista maistella viinejä on Montepulcianon linnoituksessa sijaitseva viinibaari Enoliteca Vino Nobile di Montepulciano. Linnoituksen enolitecassa on tarjolla yli 200 eri viiniä kymmeniltä alueen tuottajilta. Viiniä voi maistella pienempinä yhden euron tai suurempina kahden tai kolmen euron annoksina viiniautomaateista. Viinin voi valita raamatunpaksuisesta luettelosta, jossa on tietoa niistä tai summamutikassa. Henkilökunta auttaa tietenkin myös haluttaessa. Baarista saa myös juustoja ja leikkeleitä kyytipojaksi ja kun mieluinen viini on löytynyt, sitä voi tietenkin ostaa mukaan. Erikoisinta baarissa on lasilattia, josta näkee alla oleviin arkeologisiin kaivauksiin. Ainakin minun viininmaisteluani lattia rajoitti, sillä huomasin käveleväni sillä varovasti jo ensimmäistäkään lasillista!

Pienza

Ensimmäinen varsinainen kukkulakaupunki, jolla tällä roadtripillä kävin, oli Pienza. Päätin tutustua ennen ensimmäisen päivän illallista, sinne kun oli vain vartin ajo La Chiusasta. Mieluusti matka olisi saanut olla pidempikin, sillä Val d’Orcian maisemissa ajaminen on todella nautinnollista. Vanhan kaupungin porttia lähimpänä olevalla parkkipaikalla oli hyvin tilaa viiden aikaan.

Pienza on ollut vuodesta 1996 lähtien myös Unescon maailmanperintökohde, joten sain ruksattua taas yhden kohdan tavoitteestani käydä kaikissa Italian maailmanperintökohteista. Maailmanperintöluetteloon pääsystä Pienza saa kiittää Aaneas Silvio Piccolomini (1405–1464), joka halusi tehdä kotikaupungistaan renesanssityylisen kaupunkisuunnittelun malliesimerkin. Haave toteutuikin, kun hänet vuonna 1459 valittiin paaviksi. Paavina nimeltään  Pius II hän ryhtyi toteuttamaan suurisuuntaisista suunnitelmaansa, sen ajan paaveilla taisi mennä usein omat ja kirkon varat sekaisin. Pius II ei ennättänyt koskaan nähdä hankkeen valmistumista, sillä hän ehti kuolla, kun suunnitelmasta oli saatu vain muutama rakennus, joista yksi oli tuomiokirkko. Koska olin Pienzassa koiran kanssa, en käynyt ihailemassa kirkkoa ja sen alttaritauluja sisältäpäin. Tuomiokirkon lisäksi kaikki muutkin Pienzan tärkeät uskonnolliset ja maalliset rakennukset ovat Piazza Pio II:n laidalla. Länsilaidalla on esimerkiksi Palazzo Piccolomini, jossa Piccolominin suku asui 1960-luvun puoliväliin saakka.

Pienza on kaunis, mutta minut se jätti vähän kylmäksi. Se voi tosin johtua siitä, että olen viime kuukausia vältellyt ihmiskontakteja niin tehokkaasti, että yhtäkkiä kapeilla kujilla vaeltelevat muut ihmiset tuntuivat tulevan liian lähelle. Pienzassa ei ollut siis missään tapauksessa ruuhkaa, mutta selvästi niin paikalliset kuin muut turistitkin illan vähän viilennyttyä siirtyivät kiertelemään kaduille, nauttimaan aperitivoa baareihin tai vain tarkkailemaan ihmisiä ennen iltamessua. Olin ajatellut itsekin nauttia viinilasillisen, mutta päätin jättää sen väliin. Myös Pienzan kuuluisaa pecorino-juusto jäi hankkimatta, vaikka houkuttelevia juustopuoteja riitti!

Pienzasta Val d’Orciaan avautuvat maisemat olivat kuitenkin ehkä parhaimmat kaikista käymistäni kylistä.

Knoppitietoa Pienzasta

Pienzassa on kuvattu kohtauksia elokuvasta Englantilainen potilas.

Cortona

Toisen päivän ohjelmaksi otin löytää jostain niitä hemmetin auringonkukkapeltoja, joita ei Rooman lähellä tunnu olevan ja päivän kukkulakaupungiksi valitsin Cortonan kylän, johon oli n.45 minuutin ajo majapaikastani. Matkalla bongasin ne auringonkukat ja muutenkin maisemat olivat varsin kohtuulliset, vaikka eivät ihan Val d’Orcian veroiset.

Cortona tunnetaan nykyään hyvin siitä, että siellä on kuvattu Toscanan auringon alla -elokuva. Kyseinen elokuvahan sai tuhannet ihmiset haaveilemaan talosta Toscanassa ja leffa kasvatti Toscana-buumia entisestään! Mutta kuten elokuvakin kertoo, Monte Egidio -vuoren rinteellä sijaitseva Cortona upeine näkymineen Val di Chianan laakson yli oli suosittu matkailukohde jo ennen elokuvaakin. Nyt korona-aikaankin siellä oli väkeä, parkkipaikat ja tienvierustat olivat täynnä autoja. Tuurilla onnistuin kuitenkin saamaan ilmaisen parkkipaikan kohtuullisen nousun päästä vanhan kaupungin portista. .

Itse Cortonassa suurin osa ihmisistä pysytteli pääkadulla ja tuomiokirkon lähettyvillä olevilla piazzoilla. Kun itse lähdin kiertelemään sivukatuja, ymmärsin kyllä miksi! Cortona on rakennettu vuoren rinteeseen ja sen kapeat kadut paikoin melko jyrkkiä. Yli 30 asteen helteessä kipuaminen jyrkkiä katuja ja portaita jkävi oikein hyvästä jumpasta. Ja urakka myös tuntui pohkeissa ja reisissä seuraavana päivänä.

Cortona ei siis ole paras kesäkohde kesäkuumalla, ei ainakaan kaikkein kuumimpaan päiväsaikaan, vaikka ne hiljaiset jyrkät kujat olivatkin sen parasta antia. Luulen, että kaupungille pitää antaa toinen mahdollisuus viileämpään aikaan. Nyt sekään ei säväyttänyt.

Harmittamaan jäi

Olin tehnyt taas taustatyöni huonosti ja näkemättä jäi Villa Bramasole eli Se Talo Toscanan auringon alla. No, talon omistajat nauttivat nyt varmaan rauhasta. Lähellä Cortonaa olisi ollut myös pari upeaa luostaria.

San Quirico d’Orcia

Viimeisen päivän ohjelmaksi olin valinnut kaksi kukkulakaupunkia, San Quiricon ja Montalcinon ja lisäksi pari matkan varrelle osuvaa Toscanan kuuluisimpaa kuvauspaikkaa. Ihailtuani Toscanan kuvatuinta maisemaa Podere Belvederessa, mietin hetken, kannattaako poiketa San Quiricoon ollenkaan. Onneksi poikkesin, sillä San Quirico on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka! Se nousi hetkessä suosikikseni nyt käymistäni toscanalaiskylistä.

San Quiricossa on jotenkin erilainen tunnelma kuin muissa käymissäni kukkulakaupungeissa, paljon aidompi ja paikallisempi. Nyt korona-aikaan kaduilla kierteli lisäkseni vain pari muuta turistia, mutta mitään turistilaumoja ei siellä kuulemma muulloinkaan ole. Vaikka itse kaupunki on todella viehättävä, ympäröivistä maisemista nyt puhumattakaan! Ja sielläkin oli kutsuvan näköisiä viinibaareja ja trattorioita, joiden hinnat näyttivät olevan ihan toista luokkaa kuin vaikkapa Montepulcianossa tai Cortonassa. Niin aito paikka ei onneksi ollut, että baareissa olisi ollut Italialle tyypillisiä muovituoleja, vaan saatoin nauttia jääkahvini kauniilta retrotuolilta.

San Quiricoon palaan varmasti uudelleen!

Matkalla San Quirico d’Orciaan

kannattaa vilkaista sivuilleen, sillä reitin varrelle osuu Toscanan kuvatuimmat sypressipuut! Pellon keskellä oleva sypressiryväs on oikealla vähän ennen San Quiricoa Pienzan suunnasta ajettaessa.

Montalcino

Montalcino sijaitsee Val d’Orcian laakson päässä ja ajomatka sinne on ehdottomasti Italian kauneimpia reittejä! Sypressikujien, kumpuilevien peltojen ja viinitarhojen välissä ajaessa tuntuu kuin olisi keskellä postikorttia tai maalausta. Koko ajan tekisi mieli pysähdellä (ja moniin paikkoihin onkin rakennettu pysähdyspaikkoja).

Montalcino tunnetaan parhaiten erittäin arvostetusta Brunello-viinistä, joka valmistetaan Vino Nobilen tapaan Sangiovese-rypälelajikkeesta. Mutta siihen viinien yhtäläisyydet jäävätkin, sillä voimakkaan makuisen Brunellon valmistamiseen menee aikaa.

Rypäleiden annetaan kypsyä myöhään ja ne poimitaan vasta lokakuun puolivälissä vanhoista, vähän satoa tuottavista köynnöksistä. Viinin annetaan käydä pitkään ja hitaasti, ja viinirypäleiden kuoret pidetään mukana mahdollisimman pitkään antamassa makua ja väriä. Näin viinistä tulee tumman väristä ja erittäin voimakkaan makuista. Viinin annetaan kypsyä vähintään neljä vuotta suurissa toscanalaistynnyreissä.

(Lähde: Wikipedia.)

Montalcinoon saapuessa huomaa heti, että on saapunut viinikaupunkiin, viinibaareja ja viininmaistajaisia on tarjolla kaikkialla. Oma visiittini Montalcinoon jäi aika lyhyeksi, sillä nelijalkainen matkakumppanini päätti, että nyt riittää, eikä juomatauoista ja varjoisista kujista huolimatta halunnut tassutella mihinkään. Ja totta puhuen en minäkään kun näin, minkälainen nousu toiselle puolen kaupunkia olisi. Edellispäivän Cortona tuntui vielä jaloissa. Joten kiertelimme vähän Montalcinon linnan ympäristössä ja kävimme ihailemassa maisemia kaupungin muureilla. Kirkkoja ihailimme ulkopuolelta. Lasillinen Brunelloakin jäi nyt toiseen kertaan.

Montefollonico

Montefollonico on nyt käymieni kukkulakaupunkien pieni suuri yllättäjä! Pikkuruinen 480 asukkaan kylä sijaitsee vain 500 metrin päässä majapaikasta, joten kävelin sinne useamman kerran. Kuvaavaa kuitenkin on, että kun ensimmäisen kerran yövyimme La Chiusassa viime syksynä, emme puolisoni kanssa aamukävelyllä edes löytäneet koko kylää! Ei kuitenkaan kannata antaa meidän laillamme periksi, vaikka tuntuu siltä, että kylässä on vain moderneja taloja ja asvalttia, sillä kannattaa kävellä koko ylämäki ihan kukkulan laelle asti. Palkintona sieltä löytyy portti vanhaankaupunkiin, josta käymällä siirtyy hetkessä toiseen maailmaan ja aikaan. Rakastan näitä portteja!

Montefollonico on tyypillinen italialainen kylä. Sen mukulakivikujilla ei ole englanninkielisiä kylttejä houkuttelemassa turisteja viininmaistajaisiin, eikä paikassa ole turistikauppoja. Ei siellä päiväsaikaan tosin ole turistejakaan. Yllättävän hyvin varusteltu pieni Alimentari-ruokakauppa siellä oli, sieltä löytyy kaikkea, mitä italialaiset nyt elääkseen tarvitsevat: tuoretta focacciaa, kypsiä tomaatteja, mozzarellaa, ilmakuivattua kinkkua, viiniä.

Kaupungin muurien ulkopuolella avautuu juuri ne maisemat, jotka renesanssiajan taiteilijat ikuistivat maalauksiinsa ja joiden vuoksi Val d’Orcia on päässyt Unescon maailmanperintöluetteloon. Maisemia voi ihailla paikallisten kanssa myös kylän ainoassa baarissa vaikka Aperol Spritzia nauttien. Saatoin tehdä niin, muovituoleista huolimatta.

Montefollonico oli kylä minun makuuni!

Montefollonicon yllätysbonus kulinaristeille

Montefollonicon pikkukaupunki ei hehkutuksestani huolimatta tai kuvieni perusteella ehkä vaikuta poikkeamisen arvoiselta, mutta kannattaa silti harkita. Sillä on nimittäin vielä yksi yllätys tarjottavanaan: kylässä on erittäin hyvä ravintolatarjonta! Bongasin ensimmäisellä käynnilläni Michelin-tarrat pienen aukion laidalla olevan La Botte Piena -ravintolan ovesta ja varasin sieltä pöydän toisena iltana. Ja voi luoja, että oli hyvää! Alkupalaksi nautin kananmaksapasteijaa mascarponen, vin santon ja salsaverden kera ja pääruoaksi (oik. primoksi) spelttirisottoa, jossa oli munakoisoa, karamellisoituja pecorinolastuja ja runsaasti tryffelisientä! Ravintolalla ei (vielä) ole Michelin-tähteä, mutta tuon risoton perusteella se sellaisen ansaitsisi! Kaikki huuhtelin alas itävaltalaisella Rieslingilla. Sori vaan Toscanan viinit, teillä ei ollut mitään mahdollisuuksia, kun näin sen viinilistalla. Pyysin anteeksi myös pöytääni tulleelta sommelierilta, että en nyt kuuntelekaan hänen suosituksiaan, sillä olin päätökseni jo tehnyt. Paikalle ropisi plussaa Rieslingista, sillä tuontiviinejä ei Italian ravintoloissa juuri näy.

Myös majapaikkani La Chiusan ravintola on loistava ja kylässä oli vielä kolmaskin ravintola, jonka lista vaikutti kiinnostavalle. Kuten yksi ystäväni kyseli Instagramin kautta, mitähän suomalaisessa 450 asukkaan kylässä saisi?

Oletko käynyt jossain näistä toscanalaisista kukkulakaupungeista? Kerro omat kokemuksesi kommentteihin!