”Ja sitten mä haluan tietenkin shoppailla” on melkein turhauttavinta, mitä vieraani voivat sanoa, kun kyselen, mitä he haluavat Roomassa tehdä. Yleinen harhaluulo on, että Rooma – tai Italia ylipäätään – olisi jotenkin loistava shoppailupaikka. Ei ole. Tai ehkä onkin, jos sattuu olemaan 150-senttinen, siro nainen, joka pitää korkeista koroista. Minulla on tällainen ystävä ja kateellisena katselin yhteisellä shoppailukierroksella ostoskassien lisääntyvää määrää, kun hän poimi kauppojen hyllyiltä ja tangoilta yhden täydellisesti istuvan ja tyylikkään asun toisensa jälkeen kotiin viemisiksi.

Kuvassa ei lepuuta jalkojaan em. ystäväni, vaan kuva on täältä.

 Tällaisen tavallisen suomalaisen naisen kokoisen ja mallisen naisen on nimittäin vaikeampaa löytää roomalaisputiikkien valikoimasta mitään päälle mahtuvaa.  Ja minähän siis olen painoindeksitaulukoiden mukaan normaalipainoinen – tai no, ainakin hyvinä päivinä. Ja sama ongelma oli silloinkin, kun pudottamisen varaa oli vähän vähemmänkin: housut menevät päälle vain polviin asti tai eivät ainakaan lantion kohdalta ja paidat kinnaavat rintojen kohdalta. Norsutuntemusta lisää vielä Italian erilainen kokojärjestelmä. Italialaisiin kokoihin pitää lisätä 2 – 3 kokoa, jotta se vastaisi suomalaista kokojärjestelmää. Eli Suomen kokoa 38 vastaa siis useimmiten Italian koko 44.

Ja vaikka nyt sitten hyväksyisikin sen, että on paksumpi erimallinen kuin italialaisdonnat, niin ongelmana on se, mistä niitä jättikokoisia vaatteita sitten Roomasta etsisi. Matkaoppaiden suosittelemat Espanjalaisten portaiden lähikadut ovat hyviä, jos siis pukeudut yleensäkin Pradaan, Versaceen ja Dolce & Gabbanaan. Pienemmälle budjetille suositellut Via Corso ja Via Nazionale ovat erinomaisia ostoskatuja, siellähän on ainakin kolme Zaraa, H&M, Esprit ja…Ai mutta nehän löytyvät myös Mikkelistä. No, ymmärrän, etteivät kaikki tule tänne kaupungeista, joten ehkä tilaisuus käydä Zaran tai Henkka&Maukan kaltaisissa kaupoissa pitää hyödyntää täälläkin. Ja onhan noilla kaduilla paljon italialaisiakin (ketju)liikkeitä.

Mutta suosittelen kuitenkin suuntaamaan ketjuliikkeiden valloittaman Corson asemesta edes vähän sivummalle, sillä Rooman muilla kaduilla on paljon kiinnostavamman näköisiä pieniä putiikkeja. Ja niitä on paljon, sillä vaatekaupat eivät ole keskittyneet vain yhdelle alueelle, van jokaisella kaupunginosallakin on oma kauppakatunsa.
Mutta näiden pikkuputiikkienkin suhteen minulla on ongelma. Ne nimittäin näyttävät yleensä tältä:

Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Niissä ei koskaan tunnu olevan yhtään asiakasta, sen sijaan avuliaita ja äärettömän tyylikkäitä myyjiä voi olla viisikin. Etenkin yksin niissä on todella kiusallista käydä hypistelemässä vaatteita tai toteamassa, ettei sopivaa kokoa löydykään.

Ja vaikka nyt sitten löytäisikin jonkun kivalta vaikuttavan liikkeen ja uskaltautuisi sinne ihan sisälle asti, niin ongelmana on, että kaupasta ei välttämättä löydy pohjoismaiseen makuun sopivaa vaatetta. Koko ei siis ole ainoa ongelma, vaan italialaisnaisten tyyli on ainakin omaan makuuni, miten sen nyt kauniisti sanoisi, vähän liian naisellinen ja runsas. Samassa paidassa voi olla niin peplum-helma kuin rintaröyhelökin ja lisäksi vielä vähän pitsiä ja kimalletta. Myös niittejä ja jotain tekstiä on hyvä tunkea muuten yksinkertaiselta vaikuttavaan vaatteeseen. Ja kaikkihan me näytämme yhtä hyviltä minihameessa ja anteliaassa kaula-aukossa. Italialainen tyylikkyys on muutenkin mielestäni myytti (tai koskee vain miehiä), mutta tästä ehkä enemmän toisella kertaa.

Kaikki italialaisnaiset näyttävät tältä. Not.

Ja vaikka nyt sitten löytäisikin hyvän liikkeen ja sieltä oikeankokoisen JA tyylikkään vaatteen, niin ongelmana voi olla palvelu. Palvelu voi olla ylitsevuotavan ystävällistä niin, että apua tarjotaan moneen kertaan ja myyjä suunnilleen tunkee samaan sovituskoppiin kanssasi katsomaan, miten asu sopii ja kertoo auliisti, mikä sen kanssa mahdollisesti sopisi. Tai sitten palvelu ja pyytämättä annetut mielipiteet voivat olla käsittämättömän tylyjä. Löysin kerran yhdestä pikkuliikkeestä jo pitkään tiettyä tilaisuutta varten etsimäni juhlamekon, jota halusin tietenkin sovittaakin. Myyjä vilkaisi minua ja mekkoa ja totesi (varsin töykeästi) sen olevan minulle liian pieni. Kiva. Koska mekko oli kuitenkin niin kiva JA ainoa kappale ja ennen kaikkea koska minulla oli jo garderoopissani toinen saman valmistajan samaa kokoa oleva samantyylinen mekko, niin keräsin itsetuntoni rippeet ja ilmoitin sovittavani mekkoa joka tapauksessa. Mekko istui täydellisesti ja kerrankin astuin ulos pukukopista  – sillä italialaisliikkeiden sovituskopeissa ei useinkaan ole peilejä (voi miksi niissä ei ole peilejä!) – peilaamaan asuani voitonriemuisena. Myyjätär pyöritteli vain silmiään. Ostin mekon joka tapauksessa, koska se oli niin kiva ja ainoa kappale ja istui täydellisesti. Mutta en käynyt kaupassa enää koskaan, eikä ilmeisesti moni muukaan, sillä siinä oli vähän ajan päästä loppuunmyynti.

Tämä purkaus selittää, miksi tässä blogissa ei tule pahemmin shoppailuvinkkejä näkymään. Rooma ei nyt vaan minun kokemukseni mukaan ole mikään shoppailijan unelmakaupunki. Roomassa on niin paljon nähtävää, että en käyttäisi hetkeäkään ainakaan Via Corsolla. Sen sijaan parasta on Rooman kujilla vaeltaminen ja pistäytyminen pikkuliikkeisiin kuuluu melkeinpä asiaan. Ja jos sieltä poistuu ostoskassin kanssa, niin..

Tietenkin minä liioittelen, enkä ole oikeasti turhautunut vieraideni shoppailuhalukkuuteen. Sillä ainoastaan silloin tulee käytyä kivoissa putiikeissa. Sitä paitsi shoppailuangstini koskee vain vaatteita, kenkien ja laukkujen suhteen minulla ei ole muuta ongelmaa kuin ne, mitä järki ja ekologisuus säätelevät: tässä elämäntilanteessa ei nyt ole käyttöä kovin monille kengille tai laukuille. Valitettavasti.

Olen avoin myös vastaväitteille. Jos Rooma on mielestänne ihana shoppailukaupunki, niin jättäkää toki kommentti tähän.