Tämä(kin) kuukausikatsaus lipsahti pahasti lokakuun puolelle. Mutta muistellaan nyt, miltä näytti, tuntui ja maistui Rooma syyskuussa.

Sää syyskuussa oli tänä vuonna erityisen helteinen, oikein trooppisen kuuman kostea. Lämpötilat kohosivat pitkälti yli 30 asteen useimpina päivinä, vaatteet liimaantuivat ihoon ulkona, tuuletinta/ ilmastointia tarvitsi edelleen monina öinä, että saisi nukuttua. Tästä kaikesta voi tulkita, etteivät helteet enää tuntuneet välttämättä miellyttäviltä, vaikka auringosta ja lämmöstä tykkäänkin. Samat kesämekot alkavat jo kyllästyttää, vähän syksyisempää saisi olla. Viikonloppunakaan emme onnistuneet pakenemaan vilvoittaville vuorille, sillä arki toi mukanaan kaikenlaista ohjelmaa viikonlopuiksikin.  Onneksi aika kului joten kuten omalla terassillakin ja yhä vain jatkuva grillikausi on sekin ihan mukava. Ja jos grillauskin kyllästyttää, niin kattoterassilla on mukava pitää omaa piknikiä.

Toreilla valikoimassa näkyy, että Italiassakin on syyskuussa satokausi. Nyt on viinirypäleiden aika. Myös erilaisia papuja on tarjolla nyt erikokoisten tomaattien, munakoisojen ja kesäkurpitsojen rinnalla. Ilmeisesti Italiassakin on ollut kohtalainen tattivuosi, sillä näin alhaisia herkkutatin kilohintoja en ole aiemmin nähnyt. Pohjois-Italiassa onkin satanut reippaanlaisesti syyskuussa, vaikka Roomassa ei tullut juuri pisaraakaan.

Italialaiskoulut alkavat syyskuun toisella viikolla – italialaislapsilla on kolmen kuukauden kesäloma, mutta ei sitten muita lomia kuin jouluna ja pääsiäisenä – ja silloin viimeistään kaupungin ruuhkat palaavat entiselleen, viimeisetkin loman vuoksi suljetut liikkeet avaavat ovensa ja muutenkin Rooma palaa arkimoodiin. Viikonlopuiksi tosin lähdetään vielä usein pois kaupungista, vaikkapa sukutilalle viinirypäleitä tai oliiveja poimimaan. Mereen tai uima-altaaseen pulahtaminen ei monelle italialaiselle tulisi mieleenkään enää syyskuussa, ainakaan loppukuusta, vaikka kuinka olisi lämpimämpää kuin heinäkuussa. 
  

Kommentit

6 vastausta

  1. MinnaK avatar
    MinnaK

    Aivan sama kommentti minulta kuin edellä kirjoittaneelta! Googlasin jotakin Roomaan liittyvää viime viikolla ja löysin tämän todella hyvän ja kivan blogin. Jään vakilukijaksi! Olen tulossa pienen perheeni kanssa Roomaan syyslomalle su 12.10. > pe 17.10. (kouluissa viikon loma Tampereen seudulla).

  2. Anonyymi avatar
    Anonyymi

    Ihana blogi jonne päädyin sattumalta kun etsin vinkkejä matkalle. Jos sää oli syyskuussa helteinen niin onko se sitä vieläkin? En meinaa millään uskoa säätiedotuksia täällä sateisessa ja pimeässä Suomessa ja olen perjantaina tulossa lomalle Roomaan. Onko kesävaatteet edelleen paikallaan? Tiina

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *