Maaliskuu on ollut yksi suosikkikuukausistani olla Roomassa. Ulkona on usein jo Suomen kesää vastaavat lämpötilat, t-paidassa tarkenee ainakin omalla terassilla ja muutenkin talvivaatteet saa laittaa talvisäilöön ja kevyempiä ottaa esiin. Kirsikkapuut puhkeavat kukkaan, puihin ilmestyy lehdet ja kaikkialla on vielä vihreää. Kesäkukat voi istuttaa ja grillikauden aloittaa. Terasseilla voi nauttia ensimmäiset lounaat tai spritzit al aperto.

Tänä vuonna on kuitenkin toisin.

Rooman kevät on ollut tänä vuonna poikkeuksellisen kylmä ja sateinen. Ei minulla tosin ole mitään tilastotietoja esittää väitteeni todisteeksi, se perustuu ihan mutu-tuntumaan. Ja se tuntuma on ollut juuri sellainen, että ”eikö tämä perkeleen sade koskaan lopu” ja ”miten ensi yöksi voi olla luvassa vain kaksi astetta lämmintä”! Punaisille Hai-kumisaappaille on todellakin ollut käyttöä ja toppatakki roikkuu yhä eteisen naulassa.

Jatkuvat sateet saavat esiin pahimman puolen Roomasta (no, kenestäpä ei saisi). Sateet ovat syöneet katuihin sellaisia monttuja, että rengasrikkoa saa pelätä joka kerta ajaessaan. Katuja on myös sortunut ja puita kaatunut autojen päälle. Viemärit eivät vedä ja kadut lainehtivat. Ja kaikki hoidetaan tietenkin roomalaiseen ”ripeään” tapaan: kotini lähellä yli kuukausi sitten sortuneen ja pari autoakin nielleen kadunpätkän päälle on tähän mennessä saatu pari lankkua ja ympärille oranssi muovi-aita, joka tukkii yhden kaistan kadulta. Pari viikkoa sitten kotikadullemme johtavalla kadulla ollutta viemärivahinkoa alettiin kyllä korjata: katu suljettiin ja kaivinkoneella kaivettiin mittava monttu katuun. Vaikka työmaa haittaa huomattavasti liikkumista yksisuuntaisten katujen alueella, muutamaan päivään siellä ei ole näkynyt ketään. Varmaan koska sataa. Ei ihme, että näistä katujen kraatereista liikkuu lukematon määrä meemejä interwebissä.

Tänä talvena vettä on saatu myös sisälle asuntoomme, vieläpä moneen otteeseen. Ruokailutilamme päälle ilmestyi suuri, kostea läikkä, joka pian alkoi viehättävästi vihertämään: taloyhtiön kattoterassin laatat olivat hajonneet ja vesi pääsi sisään. Vesi vahingoitti myös sähköjä niin, että keittiöön ei saada nyt valoja. Terassi on korjattu ja vesivahingon kuivumista on nyt odoteltu pari kuukautta, mutta toistaiseksi syödään pienen homeviljelmän alla. Tässä odotellessa hajosi keittiön poistovesiputkikin ja päästi pesukoneen vedet lattialle.

Enkä edes aloita siitä, miten monta pientä ja isompaa flunssaa meillä on sairastettu. Siis meillä, jossa kellään ei ole vuosiin ole ollut yhtään sairaspoissaoloa töistä tai koulusta. Sosiaalinen elämämme on kuihtunut lähes täysin, kun sovitut tapaamiset joudutaan toistuvasti perumaan omien tai muiden tautien vuoksi.

Syytän osin edellä mainittuja ongelmia ja sateista kevättä siitä, että bloginkaan kirjoittaminen ei ole juuri huvittanut. Oikeastaan kyse on vähän isommastakin asiasta, sillä ilmassa on ensimmäistä kertaa Roomaan muuttomme jälkeen ollut selvää tympääntymistä elämään täällä. Jopa paluumuutto Suomeen on tullut esiin muutamissa kotikeskusteluissa. Siellä olis ainakin sähköt ja vesiputket kunnossa, ja bussit kulkisivat sateellakin.

No, ei tässä näillä näkymin vielä kuitenkaan olla Roomaa jättämässä. Vaikka tämä kevät on ollut tavallista ankeampi, niin kirsikat ovat kukkineet kauniisti, muutamat spritzit on terassilla nautittu ja grillauskausikin korkattu. Kuten tämän jutun kuvatkin osoittavat, on niitä aurinkoisiakin päiviä tänä keväänä ollut. Ensimmäiset wisteriatkin (suom. sinisade) on jo bongattu.  Ja kyllä minä tämän bloginkin kanssa skarppaan. Tosin kun ensi viikon säätiedotusta katselen, seuraava jutun aihe voisi olla vaikka ”Mitä tehdä sadepäivänä Roomassa”.

Hyvää viikonloppua keväisestä Roomasta!