Ei liene yllätys, että intohimoisesti ruokaan suhtautuvat italialaiset voivat keskustella pizzastakin ja hyvän pizzan ominaisuuksista pitkään. Jokaisella italialaisella tuntuu olevan oma suosikkipizzeriansa ja vankat perustelut, miksi se on parempi kuin muut. Hyvän pizzan ominaisuudet taas riippuvat siitä, mistä kulloinenkin puhuja on kotoisin. Joillekin ainoa oikea pizza on ohut ja rapeapohjainen roomalainen pizza, toisille käy vain paksumpi napolilaistyyppinen pizza. Ja parasta pizzaa Roomassa saa sitten siinä pizzeriassa, jossa on se muistuttaa eniten kotikylän pizzaa, jollei kotikylä sitten satu olemaan Rooma(n joku kaupunginosa). Sanomattakin lienee selvää, että tämä pätee siis vain tänne muualta muuttaneisiin italialaisiin, me ulkomaalaiset emme niinkään haikaile sen kotikaupungin kebab-pizzerian kinkku-ananas-aurajuusto-salami -pizzan perään. Tai no, minä ainakaan. 

En ole pizzan suhteen myöskään niin intohimoinen, että viitsisin lähteä esimerkiksi toiselle puolen kaupunkia hyvän pizzan perässä. Siksi onkin tosi kätevää, että Rooman paras pizzeria sijaitsee ihan kulman takana 🙂

Lähipizzeriani on Antica Schiacciata Romana. Kuten nimikin jo kertoo, siellä ei pyöräytellä oikeastaan pizzaa, vaan schiacciattaa, joka on eräänlainen pizzan esimuoto: sellainen paksupohjainen ja soikeanmuotoinen, jolta kuumilla kivillä paistetun pizzan voi kuvitella alkujaan näyttäneen.

Kuten yleensäkin, tämänkin pizzan erinomaisuuden (parhauden) salaisuus on pohjassa. Antica Schiacciatassa pohjataikina saa nousta 48 tuntia. Tämän vuoksi pizza on erittäin hyvin sulavaa; se ei siis jämähdä vatsan pohjaan, eikä aiheuta ähkyoloa.

Täytteeksi mainion pohjan päälle riittää esimerkiksi tuoreet tomaatit ja rucola. Jos et ole päässyt nauttimaan pizzaa Italiassa, niin tiedoksi, että täällä hyvän pizzan tunnusmerkki ei todellakaan ole täytteiden runsaus ja muutenkin täytteet vähän poikkeavat Kotipipizzan valikoimista. Ohuet kinkkuviipaleet lisätään vasta valmiin tulikuuman pizzan päälle, eikä tomaattikastike ei ole lainkaan välttämätön pizzassa. Jos se kuitenkin sinulle on, kannattaa varmistaa, että täytteissä mainitaan pomodoro, muuten pizzasi on bianca eli valkoinen pizza kuten suosikkipizzani, jossa on tryffeliä, sieniä, savujuustoa ja kinkkua. Pizzeriamme tulisimmassa schiacciatassa puolestaan on ’Ndujaa, calabrialaista tulista levitettävää makkaraa (vähän toivon, etten olisi lukenut tuosta sen valmistamisesta ja ainesosista, mutta ei voi mitään. Chileissä ei ole säästetty ja ihan hyvää se on.).

Me haemme pizzat tuolta yleensä kotiin (lähes kaikki pizzeriat täällä myyvät pizzoja da portar’ via eli mukaan). Paikka on suosittu, minkä huomaa tosin, jos menee sinne yhdeksän jälkeen illalla, roomalaiseen illallisaikaan. Etenkin perjantai- ja lauantai-iltaisin pöytää voi joutua odottamaan, jos ei ole tehnyt pöytävarausta.

Vaikka lähipizzeriastani saakin ehkä Rooman parasta pizzaa, silti kehottaisin käymään siellä vain jos sattuu olemaan näillä kulmilla. Hyvää pizzaa saa muualtakin. Kun asuimme Trasteveressa, Rooman parasta pizzaa sai mielestäni pienellä sivukujalla – ja kappas, aivan silloisen kotimme kulman takana – olevasta Dar Poetasta. Sieltä saa pizzaa muistaakseni myös lounasaikaan, yleensähän pizzaa saa vain iltaisin. Mutta varoitus: paikka on viime vuosina mainittu aika monessa matkaoppaassa ja -jutussa, joten pöytää voi joutua jonottelemaan ulkona. Paitsi tietenkin, jos on paikalla ennen kahdeksaa…
Eikä pidä unohtaa klassikkopizzerioita Ivoa tai paikallisten ruumishuoneeksi kutsumaa (marmoripöytien vuoksi, ei ruoan) Ai Marmia, vaikka jälkimmäisen paikan metelin, kiireen tunnun ja tylyn palvelun vuoksi siitä ei koskaan suosikkiani, tai edes vakiopaikkaani, tullutkaan, vaikka pizzat hyviä olivatkin. Ja tiramisu. Ja alkupala-artisokat. Ja ehkä sitä ”palvelua” ja kaoottista tunnelmaakin voi kutsua aitoroomalaiseksi. Mutta se aidoin roomalainen pizzeria löytyy todennäköisimmin lähempää kuin luulitkaan.