Il Pappettoa ei todellakaan voi sanoa kutsuvan näköiseksi. Se on vilkkaan kadun kulmassa Esson huoltoaseman vieressä. Oven suussa on tursuavan täynnä olevien roskalaatikkojen rivistö ja kuten aina niiden juurella roskapusseja, jotka eivät joko ole mahtuneet enää laatikkoon tai joita huolettomat roomalaiset eivät ole viitsineet nostaa laatikkoon asti. Ikkunoissa on kalterit ja niiden takana verhot, jotka näyttävät siltä, että ne on ripustettu joskus 80-luvulla ja unohdettu sitten siihen.  Juuri sellainen ravintola, johon en todellakaan suostuisi menemään, jos etsisin hyvää ruokapaikkaa Roomassa. Tai missään muuallakaan.

Mutta koska asun ihan kulman takana, en voinut välttyä huomaamasta, että Il Pappetton edustalla parveilee aina ihmisiä. Perjantai- ja lauantai-iltaisin ravintolaan suorastaan jonotetaan ja sunnuntaina Esson piha täyttyy sunnuntailounaalle menevien perheiden ja kaveriporukoiden autoista. Pakkohan sinne oli mennä lopulta katsomaan, mikä paikka on kyseessä.

Sisälläkään interiööri ei vielä vakuuta. Seinät on peitetty paavien kuvin niin, että ravintolaa voisi pitää jopa teemaravintolana – Il Pappetto tarkoittaa pikku-paavia –  ellei paavikuvien kanssa olisi sulassa sovussa purjeveneiden pienoismalleja, kuivakukkia ja selvästi jonkun taiteellisen nipotinon öljyvärimaalauksia. Il Papetto ei ole mikään sisustussuunnittelijan unelma, mutta tunnelmaa siellä on. Se tulee lähinnä siitä, että paikka on täynnä äänekkäitä italialaisia: perheitä, pariskuntia, eri-ikäisiä ystäväporukoita. Ihan tavallisia ihmisiä, jotka ovat tulleet syömään.Il Pappettoon ei tarvitse laittautua.

Osoittautuu, että Il Pappetto on niitä ravintoloita, joissa tarjoilija tietää sinua paremmin, mitä haluat. Ruokalistaa ei tietenkään tuoda, vaan tarjoilija tulee vain kysymään, mitä saisi olla. ”No mitä teillä on tarjolla?”, kysyimme, johon tarjoilija suositteli voimakkaasti antipastolajitelmaa:

– Ai olette ensimmäistä kertaa täällä. Sitten haluatte antipastolajitelman, hän sanoi ja purjehti pois. Ja oikeassahan hän oli: halusimme antipastolajitelman myös seuraavilla (kymmenellä) kerralla. Kun antipastoja alkoi tulla pöytään, niin alkoi valjeta, miksi paikka on suosittu. Lajitelmaan kuuluu  ostereita, gratinoitua kampasimpukkaa, mustekalasalaattia, simpukoita, pikkukaloja. Pieniä annoksia tuli koko ajan lisää niin, että lasku alkoi jo todella hirvittää. Kala kun on Roomassa hinnoissaan, vaikka meri lähellä onkin.

Mutta laskun tultua vasta todella selvisi, miksi paikka on niin supersuosittu: se on ihan järkyttävän halpa. Antipastolajitelma – joka todellakin riittää pelkästäänkin ateriaksi – taitaa olla paikan kallein annos: se maksaa muistaakseni 15 euroa. Pastat ovat kymmenisen euroa, samoin muut ruoat. Kävimme siellä viime viikolla parin muun ystäväpariskunnan kanssa ja tilasimme antipastojen lisäksi pari annosta friteerattuja mustekaloja, mereneläväpastaa ja grillattua kalaa. Varsin kelvollista talon viiniä meni pari kolme pulloa. Jälkiruokaa ei enää mahtunut, mutta lopuksi tuotiin pöytään pullot limoncelloa, grappaa ja amaroa. Lasku oli 30 euroa per nenä. Rakastan tätä ravintolaa.

Ei siis ihme, että mekin nykyään suuntaamme aika usein Il Pappetton kaltereiden taakse. Ruoka on erinomaista ja hinta – laatu-suhde lyömätön. Annokset ovat sen kokoisia, että ne on kuin luotu jaettavaksi. Asiakaskunta on värikästä: Il Pappetto on juuri sellainen  paikallisten suosima ravintola, jonkalaisen monet matkoillaan toivovat löytävänsä. Ja mainitsinhan jo, että tämä helmi on ihan oikeasti kulman takana? Ei todellakaan kannata lähteä merta edemmäs kalaan kalaravintolaan.