Kiusaan teitä vielä yhdellä rantajutulla, vaikka pilkkihaalareissa mökeillä värjöttelevät Facebook-kaverini olivatkin jo sitä mieltä, ettei tarvis enää veistä haavassa kääntää. Tiistaina nimittäin teimme tyttären kanssa päivän rantaloman Sperlongaan, pittoreskiin pieneen rantakaupunkiin Rooman ja Napolin puolessa välissä. Ei siis ihan Rooman tuntumassa, mutta kuitenkin kohtuullisen matkan päässä niin, että päiväretki onnistuu.

Sperlonga

kaupunki_rannalta

Sperlongan rannat ovat Italian puhtaimpia.

Sperlongan nimi tulee latinan luolaa tai grottaa tarkoittavasta sanasta spelunca. Se oli jo muinaisten roomalaisten matkakohde, sillä se sijaitsi lähellä Appia Anticaa. Kuuluisin Sperlongan turisteista oli keisari Tiberius (keisarina 14 – 37), joka tykästyi paikkaan niin, että rakennutti sinne oman huvilan. Tiberiuksen kesämökin paikalla oleva museo ja Tiberiuksen luola ovat yhä paikan päänähtävyyksiä (en ole käynyt). Länsi-Rooman valtakunnan kukistumisen jälkeen 500-luvulla Sperlongan raunioissa ja luolissa piiloteltiin saraseeneilta. Keskiajalla kaupungin keskusta tuhottiin Hayreddin Barbarossan hyökkäyksessä (1534). Uudestaan matkailijoiden suosioon Sperlonga alkoi päästä vasta 1950-luvun puolessa välissä, kun valmistunut rantatie helpotti kaupunkiin pääsyä.
(Tämä kattava historiakatsaus perustuu lähinnä Wikipediaan ja Sperlongan kunnan virallisiin sivuihin. En ota vastuuta tietojen oikeellisuudesta.)

Sperlongassa ei oikeastaan ole katuja, vain rappusia.

DSC05754

albergo_kuja2017-05-31_04-35-52

Vaikka Sperlongan vanha kaupunki onkin varsin viehkeä kapeine kujineen ja portaineen, niin sekä muinaiset että nykyiset roomalaiset matkustavat sinne lähinnä sen rantojen vuoksi. Vanhan kaupungin alapuolella molemmin puolin on hienoja hiekkarantoja miltei silmänkantamattomiin. Rantojen kristallinkirkkaat vedet kuuluvat Italian puhtaimpia. Itse suuntaan yleensä kaupungista vasemmalle päin oleville rannoille, ne ovat yleensä vähemmän täynnä. Tälläkin kertaa päädyimme kohtuuhintaiseen Belvedereen, jossa kahden aurinkotuolin ja -varjon päivävuokra oli 20 euroa. Valitettavasti kuukausi oli juuri vaihtunut ja sesonki alkanut, edellisenä päivänä olisimme selvinneet 15:llä. Ja varmaan nytkin tinkimällä, sillä mitään tungosta rannalla ei ollut. (Viikonloppuisin tilanne on toinen, voin vakuuttaa.) Paikan molemmin puolin oli myös pikkuruiset ilmaiset kaistaleet, mutta baari, wc ja suihku oli varattu vain maksaville asiakkaille. Baaristakin sai ruokaa, mutta haimme lähiravintolasta paperitötteröön annoksen tuoreita friteerattuja mustekaloja (7 euroa).

Sperlongan rantaa

ranta

Rantatie Sperlongassa

 

Hienoa hiekkaa, kristallinkirkas – ja lämmin! – meri, kaunis kaupunki, hyviä rantaravintoloita ja gelaterioita: Sperlonga on aika täydellinen paketti. Tai no melkein, sillä uida (uida-uida) siellä ei voi. Aaltojen lisäksi uimisen esti turhan innokas hengenpelastaja, joka puhalsi pilliinsä ja viittilöi palaamaan rantaan päin heti, kun vesi ylettyi korkeammalle kuin polviin…

Miten tähän paratiisiin sitten pääsee Roomasta? Toisin kuin monille muille hienoille rannoille, Sperlongaan pääsee melko helposti julkisilla. Rooman Terminin asemalta lähtee nimittäin tunnin välein juna Fondi-Sperlongaan. Lipun hinta yhteen suuntaan on aikuiselta 6,90 ja matka kestää aikataulun mukaan tunnin ja 10 minuuttia. Muista kuitenkin leimata lippu ennen junaan menoa! Junan määräpää on yleensä Napoli. Fondin aseman edestä lähtee sitten bussi Sperlongaan, euron maksavan lipun voi ostaa kuljettajalta tai aseman baarista, jossa myydään myös junalippuja takaisin Roomaan. Sperlongassa kannattaa jäädä pois vanhan kaupungin alapuolella olevalla piazzalla. Bussit takaisin asemalle lähtevät siitä myös aina vartin yli tasatuntien.

Sperlongan piazza

 

Fondian aseman baarista ostettu paluuliput näyttivät tältä. Ja molemmat on sitten leimattava ja kannattaa sitten leimata ennen kuin kiipeää ylikulkusillan yli Rooman raiteelle.

Viimevuotisen käynnin perusteella menemällä autolla Sperlongaan ei voita ajassa eikä rahassa. Automatkaan saa varata nimittäin ainakin 2,5 tuntia ja enemmänkin, sillä rantatie on ruuhkainen ja onnettomuudet tukkivat koko tien. Sperlongassa ei myöskään ole lainkaan ilmaisia parkkipaikkoja. Tällä kertaa juna oli tosin mennessä 25 minuuttia myöhässä ja palatessa pysähtyi Latinan asemalle 40 minuutiksi syystä, jota ei meille junassa istuville matkustajille vaivauduttu kertomaan. (Vinkki: kannattaa ottaa jotain pientä purtavaa junaan…)
Ensi kerralla jään kyllä yöksi, Sperlongan monet ravintolat merenelävineen ovat takuulla vielä parempia illalla kuin lounaalla. Ja ehkä sitten maltan käydä siinä Tiberiuksen luolassakin.


Kommentit

15 vastausta

  1. Kimmo avatar
    Kimmo

    Onko Sperlongan lähellä jotain viihtyisää kylää jossa voisi asustella, varasimme juuri Sperlongasta 5 yöksi hotellin ja jos tekemistä ei löydy niin alkaa vähän jo ahdistaa.

    1. Vesa avatar
      Vesa

      Noin 15 km päässä sijaitseva Gaeta on sopiva paikka asustella. Busseja sieltä Sperlongaan menee jatkuvasti. Niissä saattaa lukea Terracina, mutta kulkee Sperlongan kautta. Sperlongassa ei päivää kauempaa tahdo viihtyä. Rannan lisäksimsiellä ei juurikaan muuta ole 🙁
      Noista vuoden 2014 kirjoituksista aika plajon on muuttunut. Ei noita junien kilometrihintaisia pikkulippuja enää ole. Lippujen ostaminen ei muutenkaan ole enää yhtä helppoa. Helpoiten saa asemien automaateista. Formian kaupunki on eräänlainen yhteysasema, siellä pysähtyvät niin paikallis- kuin pikajunatkin. Ei kuitenkaan luotijunat. Formiasta kulkee linja-autoja Gaetaan, Itriin, Terracinaan ja Sperlongaan. Formian juna-aseman edusta rakennettiin uuteen uskoon muutama vuosi sitten. Italialaiseen tapaan siitä tehtiin susi. Linja-autot eivät päiväsaikaan pääse kääntymään, koska ihmiset jättävät henkilöautonsa vääriin piakkoihin ja edustan ahtauden takia tilaa ei busseille juuri ole. Aamuisin klo kahdeksaan asti bussit tosinmsiellä,käyvät, mutta muina aikoina bussit kulkevat Formian satamaan, josta matkustajat viedään pienemmällä bussilla rautatieasemalle. Taksin hinta esim Gaetaan asemalta on aina kiinteä 20 euroa.

      1. Heli Vihreältä kukkulalta avatar
        Heli Vihreältä kukkulalta

        Kiitos hyvistä vinkeistä! Gaeta on kuulemma kiva kaupunki, olen menossa katsomaan sen itse tänään tai huomenna 🙂 Minusta Sperlongassa on muutakin taikaa kuin ranta, mutta olenkin heikkona juuri idyllisiin pikkukyliin. Mutta totta on, että se on lähinnä päiväretken tai yhden yön reissun paikka. Kuukausi sitten pääsin kyllä sinne vielä ihan samalla tapaa – ja hintaa – kuin ennenkin.

  2. Vesa avatar
    Vesa

    Sperlonga on kyllä ihan kiva, mutta yhtä päivää kauemmin siellä ei kyllä aika tahdo kulua.
    Ranta on upea, mutta ei mitenkään erikoisempi kuin esimerkiksi viereisen Gaetan 7 rantaa, samaa tasoa.
    Hintataso Sperlongassa on järjetön, varsinkin sesonkiaikoina. Ovathan ravintolat siellä ihan kivoja, mutta eivät oikeuta moiseen älyttömään hintatasoon.
    Olen käynyt (tai ajanut läpi) Sperlongassa kymmeniä kertoja, koska olen asunut talvikaudet 15 km päässä jo 7 vuoden ajan. Sperlongassa on hyvä mahdollisuus myös ratsastusharrastukseen, samoin kuin viereisessä Terracinan kaupungissa.
    Tiberiuksen ”luola” on ihan Sperlongan kupeessa. Pelkkiä kiviraunioitahan ne ovat, eikä niissä oikeasti ole mitään nähtävää, vaikka nimi kalskahtaakin komealta. Viereinen museo on mielenkiintoisempi.
    Roomasta matka Sperlongaan kannattaa taittaa junalla. Joka päivä menee paikallisjunia Napolin lisäksi kaupunkiin nimeltä Minturno, joka sijaitsee n. 30 km Sperlongasta Napoliin päin. Siinä junassa on AINA paljon tilaa ja pysähtyy myös Sperlongassa. Kannattaa valita tuo juna, jos mahdollista. Napolin junissa saa varautua seisomaan, jos ei ole nopea!
    Vinkkisi ”kannattaa ottaa purtavaa junaan” on tarpeeton. Lähes aina junat ovat aikataulussa. Joskus hyvin harvoin vuorilta on saattanut tippua kiviainesta radalle tai lähelle rataa, sellainen mahtaa olla ainoita poikkeuksia pitkiin viivästyksiin. Junalippu paikallisjuniin maksaa nykyään 8,60 ja bussiliput 1,10 euroa. Paikallisjunalippu pitää leimata, vihreissä laitteissa laiturien päissä. Muiden junien (Intercity jne) ei tarvitse leimata, koska niissä on kellonaika ja junamatka tarkasti määriteltynä. Paikallisjunalipuillahan voi matkustaa milloin haluaa ja millä (paikallis)junalla haluaa. Bussilippu leimataan bussissa keltaisessa laitteessa.
    Vuokra- tms autolla ei Roomasta Sperlongaan tosiaan kannata lähteä, vaikka rantatien lisäksi on muitakin paikallis- ja valtateitä. Matka on ikävä, autot ajavat toistensa puskureissa kiinni ja kovaa vauhtia, valoja ei käytetä aina edes pimeässä. Liikenneympyröissä ajo on vaarallista ja erilaista kuin koto-Suomessa.
    Ps. Onko kirjoittaja varma, että bussilippuja voi ostaa suoraan kuljettajalta? Yleensä ne ostetaan lehtikioskeista (edicola), matkatoimistosta tms. Ainakaan muissa lähikaupungeissa lippuja EI voi ostaa busseista, ja kyseessähän on kuitenkin samat bussit.
    Ps. ps. Itse ainakin olen löytänyt myös maksuttomia pysäköintipaikkoja Sperlongasta, uudemmalta puolelta ja rannasta.

    1. Heli Vihreältä kukkulalta avatar
      Heli Vihreältä kukkulalta

      Kiitos näistä lisätiedoista! Etenkin tuo vinkkisi Minturnon junasta, pitää kokeilla sitä seuraavan kerran! Viimeksi (vuosi sitten) Sperlongassa käydessäni ainakin ostin lipun kuljettajalta, vaikka totta onkin, että ne pitää yleensä hankkiä etukäteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *