• La Gatta Mangiona – pizzojen eliittiä Roomassa

    Veljeni oli meillä käymässä pääsiäislomallaan. Koska kaikki kuuluisimmat nähtävyydet oli nähty jo edellisillä vierailuilla, nyt voitiin keskittyä rentoon yhdessäoloon, vaikka toki jonkin verran kirkkoja, näköalapaikkoja ja muita nähtävyyksiä kierrettiinkin. Yhtenä päivänä kävimme lounaalla luottoravintolassani Trasteveressa, jossa veli söi omien sanojensa mukaan ehkä elämänsä parhaan pasta-annoksen (klassikon, alla carbonaran).   ”Nyt seuraavaksi vielä maailman parasta pizzaa tällä reissulla,…

    Lue lisää: La Gatta Mangiona – pizzojen eliittiä Roomassa
  • Le mani in pasta – luottoravintolani Trasteveressa

    Trasteveren hiljaisemmalla puolella, kapealla kujalla sijaitseva osteria Le mani in pasta (suom. Kädet taikinassa) kuuluu niihin ravintoloihin, joita olen suositellut niille tutuille ja tutuntutuille, jotka ovat kyselleet vinkkejä hyvistä ravintoloista Roomassa. Viime viikkoon asti olen kuitenkin joutunut lisäämään suositukseeni, että en ole käynyt paikassa yli vuoteen (tai kahteen). Sillä kuten olen kertonut ennenkin, hyviksi havaittujen…

    Lue lisää: Le mani in pasta – luottoravintolani Trasteveressa
  • MòMò Republic ja maailman paras brunssi

     Yksi perheemme suosikkiravintoloista on MòMò Republic, tuttavallisemmin Momo vaan. Suosikkilistamme kärkeen se on päässyt sijaintinsa (naapurikorttelissa) lisäksi ennen muuta miljöönsä ja tunnelmansa vuoksi, vaikka ei ruoassakaan mitään moittimista ole. Momo on ainutlaatuinen yhdistelmä kartanotunnelmaa ja modernia tyylikkyyttä, pupuja pihalla ja valkokauluksisia tarjoilijoita. Vai olisitteko uskoneet, että keskeltä roomalaistalähiötä löytyisi tällainen villa? Momon asiakaskunta koostuu vauvasta…

    Lue lisää: MòMò Republic ja maailman paras brunssi