”Yksin risteilyllä? Mut sehän vois olla hauskaa!”
Näin yllätin itseni ajattelemasta, kun mietin, miten menisin Tukholmaan viime kesänä. Yllätin sen vuoksi, että en ole koskaan ollut erityisemmin innostunut risteilyistä. Minulla on kyllä ollut aina hauskaa kaikilla risteilyillä tai laivamatkoilla, joilla olen ollut ystävieni tai perheeni kanssa. Kavereiden kanssa on tullut risteiltyä niin laivalta poistumatta kuin Tallinnaan ja Tukholmaan ”tutustumaankin”. Ja kyllä niistä laivamatkoista vauvan ja taaperonkin kanssa ihan hauskat muistot jäivät, vaikka pallomeren äärellä päivystäminen ei ollutkaan se meidän juttumme. Mutta niin kavereiden kanssa kuin perheenkin kanssa reissatessa itse laivalla olo saati sen palvelut eivät ole olleet pääosassa. Itse asiassa laivan palveluihin tutustuminen on jäänyt lähinnä ravintolan tai baarin antimien ja ehkä pikakierrokseen tax free-myymälässä.
Mutta jos menisikin yksin. Silloin ei tarvitsisi mukauttaa matkakumppanien mukaan. Ei päivystää leikkihuoneessa eikä jonottaa vuoroa karaokeen. Eikös laivoilla ole nykyään hyvä ravintolatarjontakin? Ja viinivalikoima? Poreammeita ja spa-hoitoja? Ja shoppaillakin voi vaikka mitä.
Erityisen houkuttelevalta laiva alkoi tuntua, kun selasin Tukholman lentojen lähtöaikoja ja hintoja viime heinäkuun puolen välin aikaan omalla rahalla maksettavaa blogikonferenssimatkaa varten. Kohtuuhintaiset lennot lähtivät nimittäin kohtuuttomaan aikaan ja edellyttivät joka tapauksessa hotellihuoneen varaamista, sillä olin lähdössä matkalle Keski-Suomen mökiltä. Ajatus risteilystä alkoi kummasti kiehtoa: heräisin aamulla kohteessa ilman, että täytyy hankkiutua hotellilta kentälle. Ja kun ei tarvitse siellä pallomeren vieressä päivystää, niin voisi nauttia ihan rauhassa laivan viinibaareista ja ruokaravintoloistakin.
Ilokseni myös Tallink Silja kiinnostui kokeilustani ja tarjosi matkan, jos minulle kävisi lähtö Turusta. Helsingin lähdöillä kun ei ollut A-luokan hyttejä vapaana näin viime hetken kyselijälle (ja huonounisena nukkuminen jossain autokannen alla ei kuulunut tähän itsensä hemmottelukonseptiin). Mikä ettei, kyllä Turku sopi yhtä hyvin – illalla lähtevän laivan lähtöajat ja etenkään perille tuloajat aamu-kuuden aikaan eivät niinkään. Mutta kaupungithan ovat toisaalta usein upeimmillaan aikaisin aamulla, joten tällä lohduttauduin.
Hiljainen hytti ja kalapöytä – parasta hemmottelua
Turun sataman lähtöterminaalissa tosin aloin epäilemään ideani toimivuutta. Terminaalissa kävi piinaavan selväksi, että risteilyt ovat edelleen hyvin suosittuja lapsiperheiden keskuudessa. Kahvilan pöydät täyttyivät lähtötuoppien ja skumppalasien asemesta pillimehuista ja aula laivan lähtöä lippalakki täristen odottavista innokkaista pikkumatkustajista. (Sivuhuomautus: Kiinnitin terminaalissa ensimmäisen kerran huomiota tähän lippalakki-asiaan. En koko kesänä tainnut nähdä yhtään pikkupoikaa ilman lippistä, enkä montaa tyttökään. Tai isompaa poikaa. Mikä on se juttu tässä? Tulipa taas uusi tuntomerkki, mistä tunnistaa suomalaisen. Muunmaalaisilla lippiksiä ei näy.)
Tunsin itseni kovin ulkopuoliseksi. Näytti siltä, ettei haaveilemastani omasta ajasta ilman lapsia tulisikaan mitään, vaikkei omat lapset mukana olleetkaan.
Mutta huoli väheni huomattavasti, kun kuljin laivassa kohti hyttiäni. Lapsiperheiden äänet kaikuivat yhä vaimeampina hyttikäytävillä. Paljastui, että olin saanut hytin aivan sviittien vieressä ja erillinen ovi vielä sulki sen osuuden muusta kerroksesta. Ainakaan melusta ei hytissä pääsisi valittamaan! Muutenkin hytti vaikutti valmiine parivuoteineen ja ikkunoineen varsin ylelliseltä, vaikka pieni olikin.
Vielä ei kuitenkaan ollut aika nauttia hytin hiljaisuudesta ja vuoteen mukavuudesta, sillä illallinen kutsui. Olin varannut ihan perinteisen buffet-illallisen, sillä olin tullut Suomeen vain paria päivää aikaisemmin. Ja buffan kalapöytä on ulkosuomalaisen TAIVAS.
Ahdoin itseni täyteen Nautin siis lähinnä kalapöydän antimia: kylmäsavustettua lohta, lämminsavustettua lohta, graavilohta, silliä, mätiä ja uusia perunoita. Leipävalikoiman edessäkin sekosin ihan vähän. Italialaiset ovat mestareita monien ruokia suhteen, mutta leipää he eivät osaa tehdä.
Vaikka keskityin kalapöytään, kävin kurkkaamassa myös muita alkupaloja ja lämpimien ruokien tarjontaakin. Oli kivaa huomata, että Suomi-herkkujen lisäksi buffetissa olisi voinut tehdä makumatkoja muualle maailmallekin. Koti-ikäväänkin olisi ollut tarjolla parmankinkkua ja muita italialaisia (tai ehkä espanjalaisia?) leikkeleitä. Mutta kiva on sekin, että tietyt perinteiset ruoat löytyvät buffassa vuosi(kymmen) toisensa jälkeen. On monia, joille matkaelämys syntyy juuri siitä, että saa sitä samaa ruokaa kuin jo lapsuuden risteilyllä. Kasvisruokien valikoiman vähäisyyteen kiinnitin viime kesänä huomiota, mutta nythän sekin on muuttunut, kun buffetista löytyy vegaaneillekin muutakin syötävää kuin annosten koristeena olevia salaatinlehtiä. Hieno homma! Täytyy tunnustaa, että pidän buffetissa myös siitä, ettei tarvinnut päättää 12, 16 vai peräti 24 senttilitraa valkoviiniä, vaan talon viiniä saattoi valuttaa lasiinsa hanasta haluamansa määrän. Mitään erityisiä makuelämyksiä viini ei tarjonnut, mutta monenlaista ruokaa sisältävään buffaan helposti juotava pöytäviini on ihan paikallaan.
”Mikä on dildo?” eli small talkia suomalaiseen tapaan ja muut kiusalliset hetket
Laivayhtiö on sijoittanut yksinäiset matkustajat samaan pöytään, mikä on minusta ihan ok. Suomessahan voi istua samassa pöydässäkin ihan hiljaa ilman kiusallisuuden tunnetta. Vaikka kyllä minulta myös jonkinlainen small talk irtoaa, jos pöytään sattuisi puheliaampi yksilö tai ulkomaan elävä – sen verran harjoitusta siihen ulkomailla asuessa saa. Minulle osoitetun pöydän toisessa päässä istui vanhempi herrasmies, joka ei vaikuttanut olevan juttuseuraa vailla. Myöhemmin paikalle pölähti vielä nuorempi mieshenkilö, joka ensitöikseen kysyi, olemmeko samaa seuruetta – siis minä ja se minusta mahdollisimman etäällä istuva mies. No, kysymys kävi ymmärrettävämmäksi, kun nuorimies paljasti olevansa reissussa matkailuautolla vaimon ja viiden lapsensa kanssa. Ehkä itsekin kaipaisin päivän päätteeksi vähän etäisyyttä. Matkailuautomiehen vaimo olikin jäänyt hyttiin nukuttamaan lapsia ja mies sai nauttia ajourakan päätteeksi kunnon illallisen rauhassa.
Keskusteluksihan se sitten meni, koska nuorempi mies oli puheliasta sorttia. Juteltiin lähinnä matkailusta ylipäätään ja etenkin siitä, miten hankalaa ja kallista se perusperhettä suuremman perheen kanssa Suomessa on. Kerroin Italian agriturismoista ja kehotin ylipäätään hakemaan vinkkejä niin kotimaan kuin ulkomaankin matkailuun matkablogeista. Vanhempi mies paljastui Ahvenanmaalle työmatkalla olevaksi yliopistoihmiseksi ja hän intoutui myös antamaan vinkkejä Maarianhaminan ruokaravintoloista ja pienpanimoista. Valitettavasti ne ovat päässeet unohtumaan, mutta muistaakseni joukossa oli samoja paikkoja kuin tässä Liemessä-blogin postauksessa. Turun laiva on kuulemma kätevin tapa mennäkin sinne.
Jo vajaan tunnin kuluttua nuoremman miehen kännykkä alkoi vilkkua siihen tahtiin, että hän katsoi parhaaksi poistua perheensä pariin. Professorismies alkoi selata uutisia kännykällään. ”Mikä on dildo?”, hän kysyi yhtäkkiä (isoon ääneen) ja viinit tyrskähtivät rinnuksilleni.
Mikä on dildo?
Selitykseksi mies näytti kännykkäänsä. Olin itsekin lukenut aiemmin jutun puudildoja valmistavasta naisesta, mutta eipä heti tullut mieleen, että siitä saisi small talkia aikaiseksi. Koska miehelle ei jutun kuvasta huolimatta tullut selväksi, mikä se dildo on, niin minä sen sitten mahdollisimman asiallisesti kerroin. Keskustelumme tyrehtyikin sitten siihen. Ja kun kävin hakemassa sillä hetkellä kipeästi tarvitsemani viinilasillisen, professori oli poistunut pöydästämme.
Illallisen jälkeen oli vielä hetki aikaa kierrellä kaupoissa. Vaikka tuotteiden hypistelyssä ja sovittelussakin kellon lähetessä puolta yötä olikin oma viehätyksensä, mukaan tartti vain pullon kuohuvaa ja sekin tuliaisiksi. Kiertelin myös laivan ravintoloissa, sillä ajattelin nauttia vielä lasillisen jotain hyvää viiniä tai digestivon. Hyvin hiljaista oli ravintoloissa, paitsi karaokepubissa, jossa oli kova meno päällä: pari äitiä oli mikin varressa ja ilmeisesti omaa tuotantoa oleva yleisö – muutama 7 – 10-vuotias – bailasi ankarasti lattialla. Kaikilla oli selvästi niin hauskaa, että harvalukuista muuta yleisöäkin hymyilytti. Tässä tehtiin selvästi matkamuistoja! Ja sen verran komeasti naiset nuotissa pysyivät, että rohkaisua esitykseen tuskin oli haettu alkoholista.
Päädyin kuitenkin pianobaariin, jonka tiskillä kuulin itseni tilaavankin viinilasillisen asemesta lonkeron. Noh, viiniähän saa missä vaan, mutta lonkero – se on Suomi-hemmottelua. Ja käy yömyssyksikin, jos on juuri tullut Suomeen, eikä ole vielä yhtään mainittua tuotetta ehtinyt nauttia.
Hyvin se yömyssynä toimikin hyvin tai sitten syynä oli superhiljainen hytti, sillä nukuin heräämättä aamulla minkäänlaisiin kuulutuksiin laivan saapumisesta satamaan. Olin sössinyt jotenkin (aivan liian aikaisen) herätyksenkin ja heräsin siis paljon aiottua myöhemmin. Juuri kun olin päässyt ylös sängystä, siivooja avasi hyttini oven. Ja sulki sen kyllä myös kiitettävän nopeasti, sillä arvatkaa olinko vaivautunut mihinkään yöasuun, yksin kun olin.
Ruokailupakettiini kuului myös aamiainen, jonka arvelin nyt jääneen väliin, kun muut matkustajat olivat jo poistumassa laivasta. Mutta ystävällinen hovimestari kertoikin, että hyvin on vielä aikaa. Aamiaista saa satamaan tulon jälkeenkin. Sain siis jälleen lähes koko ravintolan omaan käyttööni, aivan kuten edellisenä iltana sen pianobaarinkin! Vähän kiusalliselta tuntui ja niin kiire oli se aamiainen nauttia, että kuvat jäi ottamatta. Ihan hyvä se oli (sanoo ihminen, joka yleensä juo vain kahvia aamuisin).
Poistuin laivasta siis viimeisenä. Tuloaula oli jo täynnä laivaan pääsyä odottavia ihmisiä ja vedin laukkuani heidän ohitseen hieman häpeillen ja nopeampaan tahtiin. Tunsin oikein säälin heidän katseistaan: nyt on tätireppanalla mennyt ilta vähän pitkäksi. (Tiedän. Todennäköisesti he eivät ajatelleet minusta yhtään mitään.)
Paluumatkalla löytynyt hemmottelun kaava
Paluu oli lauantai-iltana ja laivan matkustajakunta näytti heterogeenisemmalta kuin menomatkalla Tukholmaan. Lapsiperheiden lisäksi laivaan oli menossa isoja aasialaisturistiseurueita ja bileporukkaa. Tulossa ei ehkä ollut ihan niin hiljainen ja rauhallinen risteily kuin mennessä. Mutta muilla matkustajilla ei oikeastaan ollut väliä, sillä siinä aulassa minulle kirkastui, että tämänhän piti olla minun omaa aikaani ja saisin käyttää sen ihan niin kuin sillä hetkellä haluaisin. Olin siis löytänyt Oman Hemmottelun Kaavani.
Ensin laukku hyttiin, tällä kertaa ihan tavalliseen. Sitten laivan kannelle ihailemaan sitä Tukholman saaristoa, joka tulomatkalla jäi kokonaan näkemättä.
Sitten ihan rauhallisesti ja ilman kiirettä tekemään tuliaisostoksia. Hyödynsin varmaan kaikki laivan suklaatarjoukset. Lisäksi pari viinipulloa lähti mukaan.
Vein ostokset hyttiin ja menin odottamaan illallispöydän vapautumista taas pianobaariin, mutta tällä kertaa tilanne vaati ehdottomasti kuplivaa.
Illallispaikan valinta ei ollut ihan niin helppoa kuin tullessa. Olin syönyt päivällä monen ruokalajin lounaan, joten mitään runsasta en nyt kaivannut. Eikä sattuneesta syystä myös kehuttu italialaisravintola Tavolàta innostanut. Äyriäisvatikin oli aivan liikaa. Päädyin Grill Houseen, mutta tilasin isojen hampurilaisten asemesta Caesar-salaatin. Annos näytti aluksi vähän pieneltä, mutta osoittautui juuri sopivan kokoiseksi. Ja maut olivat kohdallaan – salaatinkastike maistui juuri siltä miltä pitääkin.
Entäs sitten? Ehkä etsimään saunaosastoa ja uima-allasta? Vai sittenkin toinen lasillinen kuohuvaa? Ei, vaan…
Päädyin siis mukavasti hyttiini lukemaan mukaan ottamaani kirjaa ja kaivoin tuliaiskassista suklaalevyn. Miten tuntuukin, että juuri tällaisille hetkille on nykyään niin vähän aikaa?
Seuraavana aamuna heräsin taas, kun siivoja avasi hyttini oven. Ja tällä kertaa ei oltu vielä satamassakaan, eikä mahdollisimman myöhään asettamani herätyskään ollut vielä hälyttänyt! Oikeasti, tässä olisi pientä parantamisen varaa,
Mitä tästä opin eli
parhaat vinkit hemmotteluristeilylle yksin
Ruotsin risteilyni ei ehkä mennyt itsensä hemmottelumielessä täysin putkeen, mutta se on lähinnä oma vikani. Minulla oli varsin hämärät mielikuvat siitä, mitä laivalla haluaisin tehdä – paitsi tietysti syödä hyvin. Mielikuviin liittyi aika yleisiä käsityksiä siitä, mitä itsensä hemmotteluun aika stereotyyppisesti kuuluu. Tällä kertaa parasta oli pieni ripaus ylellisyyttä hiljaisessa hytissä ja kalapöytä mennessä ja rento teen-juuri-sitä-mitä-huvittaa -meininkin palatessa. Pitemmällä risteilyllä voisin kokeilla risteillä kuin Karibialla, sekin onnistuu varmastin yksinkin. Suunnittelemattomaksi ex tempore -risteilyksi matkani oli varsin onnistunut irtiotto arjesta, mutta nyt tekisin kuitenkin muutamia asioita toisin. Joten tässä kokemuksen matalalla rintaäänellä parhaat vinkit risteilylle yksin:
- Vältä sesonkiaikoja eli kesälomien kuuminta aikaa heinäkuussa, hiihtolomia, pääsiäislomaa. Sesonkien ulkopuolella laivat ovat väjempiä, matkustajakunnaltaan erilaisia ja matkatkin useimmiten halvempia.
- Ota niin kallis hytti kuin katsot sinulla olevan varaa. Ja jos se on se C-luokan hytti – tai hyttiluokalla ei muuten vaan ole mitään väliä – niin NAUTI täysillä siitä, että se on yksin sinun ja rahaa jää johonkin muuhun kivaan.
- Älä lähde risteilylle, jossa herätys on 6 – 7 aikaan aamulla, jos et ole aamuihminen. (Tiedän monia ihmisiä, joille aikainen aamu sopii hyvin. Itse en osannut muuttua sellaiseksi.)
- Ennen kaikkea: jos sinulla on pari päivää vapaata ja tuntuu, että olisi kiva mennä risteilylle/ tutustumaan Tallinnan uusin ravintoloihin/ kiertelemään Tukholman Gamla Stanissa, mutta et saa puolisoa, perhettä tai ketään kaveria matkaan, niin MENE HYVÄ IHMINEN YKSIN. Reissukaveri on hauska, mutta yksinkin voi olla mukavaa! Itse ainakin nautin siitä, ettei tarvitse tehdä mitään kompromisseja, jos kiinnostuksen kohteet eivät täysin kohtaa.
Matka toteutettiin yhteistyössä Tallink Silja Oy:n kanssa. (Artikkelikuvan photo credit: Tallink Silja.)
Vastaa