PicMonkey Photo
Roma non basta una vita

Otsikossa olevan vanhan sanonnan mukaan Roomalle ei yksi elämä riitä. Sillä tarkoitetaan, että Roomassa on niin paljon nähtävää, että yhden ihmisiänkin aikana ehtii nähdä vain osan. Voin yhtyä tähän, sillä olen asunut täällä nyt noin kahdeksan vuotta ja löydän uusia kätkettyjä ihmeitä viikoittain, vaikka liikun aika suppealla alueella! Tässä blogissa pyrinkin kertomaan lähinnä Rooman vähemmän tunnetuista paikoista, niistä, joita ei ihan joka opaskirjasta löydä. Rooma ei ole pelkästään antiikin raunioita ja barokin mestariteoksia täynnä oleva museo, vaan myös elävä suurkaupunki, jossa yhä syödään, juodaan ja tehdään taidetta. Tarjoan blogissani käytännön vinkkejä myös nyky-Roomassa vierailua varten.  

Toisin kuin väitetään, tiet vievät myös pois Roomasta. Matkani suuntautuvat lähinnä Italiaan ja niitä vaikeuttavat rikastuttavat matkaseuralaisinani usein puoliso, yksi tai kaksi teiniä ja nykyään myös pieni sekarotuinen koira. Matkustan mielelläni myös yksin ja kavereiden kanssa.

Tuisku huipulla

Intohimoihini kuuluvat pienet keskiaikaiset kylät, linnat, historia ja kauniit maisemat. Ja tietenkin hyvä ruoka ja viini. Oikeastaan kaikki, mistä saa hyvän tarinan.

Tehdäänkö yhteistyötä?

Teen mielelläni myös blogiyhteistyötä sellaisten tahojen tai matkakohteiden kanssa, joiden palveluista tai tuotteista kirjoittaisin muutenkin. Jos sinulla on ehdotus yhteistyöstä, jonka arvelet kiinnostavan lukijoitani ja sosiaalisen median tilieni seuraajiani, keskustelen siitä mieluusti! Ota yhteyttä sähköpostitse heli.pekkarinen@gmail.com.