Roomassa liikkuessaan helposti kiinnittää huomiota siihen, miten paljon täällä on rakastuneen näköisiä pareja. Joka kulmalla tuntuu olevan joku pariskunta sylikkäin, käsikkäin, toisiaan silmiin tuijottelemassa, gelatoa jakamassa. Eihän se toisaalta mikään ihme ole, onhan Rooma eittämättä yksi maailman romanttisimmista kaupungeista, ellei romanttisin. Tosin Colosseumia ja Vatikaania nyt ei voi historiansa vuoksi kauhean romanttisina pitää ja kovin kaukana on romantiikka nykyään myös Espanjalaisilta portailta, Trevin suihkulähteeltä ja jopa Navonan aukiolta. Ainakin minulle niiden tungoksessa ja hälyssä nousee ihan muita tunteita pintaan kuin romanttisia.

Mutta onneksi Roomassa riittää vielä pieniä piazzoja, kapeita katuja, ruohottuneita raunioita ja puistoja, joissa kävellä käsi kädessä. Esimerkiksi mainittakoon vaikka Gianicolon kukkula, jolta on huikeat näköalat Rooman yli. Sen muureilla näkeekin aina pariskuntia kutemassa kuhertelemassa.

Pyhä Valentinus ansaitsi maineensa rakastavaisten suojeluspyhimyksenä sillä, että vihki salaa Rooman valtakunnan sotilaita, joille avioliitto oli kielletty 25-vuotisen asepalveluksen aikana. Koska avioliitto sitten kätevästi vapautti miehet palveluksesta, niin Rooman keisari päätti vapauttaa Valentinuksen päästään, sillä Rooman sotilasmahdilla oli muutenkin vähän vaikea saada miehiä sotilaiksi. Jännä kyllä, vaikka palvelus kesti vaivaiset 25 vuotta (ilman lomia). Jälkipolvet ovat sitten päättäneet romantisoida Valentinuksen rakkauden puolesta henkensä antaneeksi marttyyriksi, vaikka ei kai kukaan em. tosiseikkojen valossa usko, että ne sotilaat silkasta rakkaudesta naimisiin halusivat. Järkiliittoja olivat, sanan parhaassa merkityksessä.