Suomen lokakuu on kuulunut aina inhokkeihini, niin syntymäkuukauteni kuin onkin. Lehdettömien puiden, pimeän ja sateen yhdistelmä saa mielenkin niin harmaaksi, etteivät edes kynttilät ja punaviini paljon auta. Mutta lokakuu Roomassa on jotain ihan muuta.
Sää lokakuussa oli tänä vuonna edelleen poikkeuksellisen lämmin ja kesäinen. Kesämekoilla, sortseilla ja sandaaleilla oli käyttöä ja vielä kuukauden kolmantena viikonloppuna sai kaapin perältä kaivella ne kaikkein kesäisimmät hellemekot, sillä lämpötila nousi yli 30 asteen.
Kunnes yhtenä yönä sitten syksy saapui. Torstaiaamuna 23.10 oli (reilusti) alle 10 astetta lämmintä ja iltaisin asunnossa oli niin kylmä, että villasukat ja -paidat sai kaivella esiin. Ja peitot (tähän asti pelkät lakanat ovat riittäneet), sillä lämmitystä saadaan vielä odotella muutama viikko. Mutta koko perheen mielestä oli ihan mukavaakin vihdoinkin saada vähän vaihtelua asuihin. Ja pienestä kalseudesta huolimatta aurinko paistoi enimmäkseen, vaikka pari sadepäivääkin – tai oikeastaan -iltaa – lokakuuhun mahtui. Ja kovaa tuulta!
Huomasin muuten hieman jo italialaistuneeni, sillä jo muutaman syksyisen päivän jälkeen katsoin pitkään turisteja, jotka kuun lopussa olivat yhä sortseissaan ja t-paidoissaan. Vilkaisu lämpömittariin osoitti tosin, että on ihan t-paitakelit, 22 astetta. No, turistit nauttikoon lokakuusta kesäasuissaan, minä toivotan sukkahousut tervetulleiksi! Toppatakkiin en sentään vielä pukeudu, vaikka niitäkin on jo katukuvassa näkynyt.
Syksyn sato näkyy toreilla upeina väreinä. Vihanneskojuissa roikkuu chili- ja valkosipulilettejä, hedelmäkojujen omenoiden ja viinirypäleiden viereen ilmestyvät ensimmäiset klementiinit. Paahdettujen kastanjoiden tuoksu kadulla saa muistamaan, että minullakinhan on kastanjapannu jossakin ja ehkä sitä grilliä ei vielä kannata talviteloille laittaakaan. Jos pitäisi oman pienen castagnatan!
Kottaraisten tanssi taivaalla on ehdottomasti erikoisinta ja varmasti mieleenpainuvinta, mitä Roomassa voi lokakuussa tehdä. Se kottaraisten määrä, mikä auringonlaskun aikaan taivaalle ilmestyy, on jotain uskomatonta!
Kuva: Ulrika Suuronen |
Kaiken kaikkiaan, lokakuu on mielestäni yksi parhaimmista kuukausista vierailla Roomassa. Lokakuussa on usein vielä aika aurinkoista, puistoissa tarkenee käydä piknikillä ja istuskella kahviloiden terasseilla. Iltaisin ilmassa on kuitenkin sen verran syksyn tuntua, että melko tuhti roomalainen ruoka tuntuu juuri sopivalta. Yksin ei tarvitse Roomassa lokakuussakaan olla, mutta turisteja – ja jonoja! – on vähemmän kuin kesäkuukausina ja joulun aikaan.
Vastaa